Site icon Metalliluola

Volbeat siirtyy studioon loppuvuodesta – uusi albumi julkaistaan alustavasti vuonna 2019

Tanskalaisyhtye Volbeat on antanut lisätietoja tulevasta albumistaan. Yhtyeen kitaristi Rob Caggiano valaisi tulevaisuuden suunnitelmiaan brittiläiselle Belfast Metal -sivustolle. Tämän hetken tietojen mukaan Volbeat siirtyy studioon loppuvuodesta ja uuden albumin julkaisu tapahtuu alustavasti ensi vuoden aikana.

Aikaisempien haastattelujen mukaan yhtyeellä on kasassa useampi kappale. Tulevalla levyllä olisi mukana nyt myös raskaampia metallisävellyksiä, kuin myös Volbeatille tyypillisiä melodisia rock-vetoja.

Volbeatin viimeisin levy ”Seal The Deal & Let`s Boogie” julkaistiin vuonna 2016. Yhtye nähdään Suomessa tänä kesänä Provinssissa.

 

Exit mobile version