Tiedote 3.10.2023
Ritualistista kansanmusiikkia esittävä joensuulainen Virrentakoja julkaisi ”Kirouksia ja kuolinlauluja” -nimeä kantavan levyn. Levyllä yhtye sovittaa muinaisia suomalaisia loitsuja musiikiksi perinteisiä soittimia hyödyntäen. Jouhikon hyrinä ja jykevät perkussiot vastaavat levyn aggressiivisemmasta puolesta, kun taas rauhallisempaa tunnelmointia tarjoillaan kanteleen merkeissä. Lauluissa spektri kattaa niin korinan, kurkkulaulun kuin puhtaatkin äänet. Musiikin tavoitteena on vaivuttaa kuuntelija transsinomaiseen tilaan entisaikojen tietäjien tapaan.
Levyn sanoitukset ovat SKVR:n (Suomen Kansan Vanhat Runot) arkistoista – jokainen kappale käsittelee eri loitsua. Levyllä kuullaan loitsuja esimerkiksi hautuumaan väen voimien nostatukseen, painajaisten karkotukseen ja syntymättömän lapsen kiroamiseen.
1. Pimiähän Pohjolahan
2. Tuonen väen nostatus
3. Lepo kuolleille, rauha eläville
4. Luinen lukko, lihainen linna
5. Uinutkohot uupunehet
6. Kalman päästö
7. Painajaisen sanat
8. On kirstu kiinni pantu
Lähde: Savo-Karelian Productions
Kuva: Veleda Thorsson-Heikkinen