[three_fourth]Viikatteen odotettu 12:sta täyspitkä albumi ”XII-Kouvostomolli” ilmestyi tammikuun lopulla levykauppoihin. Edellisestä omaa materiaalia sisältäneestä pitkäsoitosta ”Kymijoen Lautturit” on vierähtänyt jo kolme vuotta, joten mielenkiinnolla katsotaan mihin suuntaan yhtye on musiikkiaan tässä välissä vienyt. Levyn aloitusbiisi “Elämä On Katiska” lähtee liikkeelle sekä rehevällä poljennolla, että yhtyeen soundille tyypillisellä kaihoisan kauniilla rautalankakitara-melodialla. Tasaisen raskaan soudun tasapainoa tehostaen loppupuolelle ilmaantuu yllättävä, ruhjova temponmuutos. “Valot pois. Jokainen”; sanoituksissa Kaarle Viikate maalailee jälkeen kauniita, surumielisiä kuvia.
Kakkosraita “Mantelinmakuinen” on yksi levyn lempibiiseistäni. Sen reippaampi ja kevyempi tempo kuljettaa hilpeän surullista melodiaa pettävän kepeästi. Biisin kulku on koristeltu sievillä kitarakuvioilla tutun kaikukitaran lisäksi ja sanoituksissa kuuluu filosofisten pohdintojen lisäksi kauniita ajatuksia, mahdollisesti yhtä suomalaisen tuppisuista lemmittyä kohtaan. Kertosäe on myös kaunis ja helppo laulaa mukana.
“Rottinki” -kappaleessa ruhjova soitanta kulkee käsi kädessä karujen sanoitusten kanssa. Maalailevan alun jälkeen levyllä päästään elämän tosiasioiden äärelle. Kitara saa säröä ja rumpuihin tulee terävyyttä, Kaarlen lauluosuuksissa käydään matalalla, lähes murinaa enteillen. “Rottingin” rähinämeininki rauhoittuu “Puolikulkijoiden” pehmeään rokki-iskelmään. Kappaleen tunnelma tuo mieleen menneet kesät ja nyt jo hylätyksi jääneet kaukaiset tanssilavat. Biisiä leimaavat pehmeä kitara, melodinen laulu ja suorastaan paritanssittava rumpukomppi.
Seuraavaksi päästään nauttimaan jälleen levyn energisemmästä annista. “Kovaa Teetä” on menevä perusrallatus Viikatteelle tyypillisellä runollisilla lyriikoilla. “Allikko” puolestaan tarjoilee jännittävää hiukan tuhannen ja yhden yön saduista muistuttavaa kitarariffiä ja kutkuttelevia temponmuutoksia rumpukuvioineen ollen musiikillisesti ehkä levyn mielenkiintoisin biisi.
“Olen Sees” on lyriikoiltaan äärimmäisen kaunis ja vilisee mielettömän upeita kielikuvia. Se sopii hyvin harmaisiin itä-suomalaisiin korpimaisemiin ja synkkiin metsiin. Musiikillisesti biisi soi kuulaana ja puhtaana ja melodia tarttuu päähän kuin nukkumaan mennessä suuhun unohtunut purkka tukkaan. Tässäkin kappaleessa muuten harmonista melodiaa piristävät erilaiset osiot ja välillä virkistyvä rytmi. Levyn päättävistä kahdesta kappaleesta “Pelastus” loistaa jälleen sanan säilällä ja varsinkin kertosäe jää soimaan päähän. “Musta, Metalli & Taivas” päättää puolestaan koko levyn raskaanrauhalliseen tunnelmaan.
Kokonaisuutena ”Kouvostomolli” kuulostaa edelleen ihan eikä melkein Viikatteelta. Se soi kauniisti vaihdellen kaurismäkeläisestä tunnelmoinnista reippaaseen rähinään ja kestää useamman kuuntelun varsinkin yhtyeestä ennestään innostuneella. Biiseissä on kekseliäitä jippoja, eikä yksikään jää junnaamaan paikalleen. Itse kuuntelen sanoituksia ihastuksissani, mutta onhan niissä toki usein niin syvämieliset mietteet, että äidinkielenäänkin suomea puhuvan on ajoittain vaikea tavoittaa merkitystä. Jos kaipaat juuri nyt ärhäkintä räimettä, niin levy ei ehkä ole sinun kakkupalasi tällä hetkellä, mutta muuten suosittelen ainakin kokeilemaan.
9/10
Raisa Krogerus
Lue tuore Viikate-keikkaraportti Kajaanista linkistä.
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1.Elämä On Katiska
2.Mantelinmakuinen
3.Rottinki
4.Puolikulkijat
5.Kovaa Teetä
6.Allikko
7.Olen Sees
8.Pelastus
9.Musta, Metalli & Taivas
[/one_fourth_last]