Kissin klassikkoalbumi ”Destroyer” oli aikanaan ensimmäinen studiojulkaisu syksyllä 1975 ilmestyneen ”Alive!”-livelevyn jälkeen ja yhtälailla kriittinen hetki bändille ja levy-yhtiö Casablancalle.
Yhtyeen keskinkertaisesti tuotettujen ja menestyneiden kolmen ensimmäisen studiolevyn sekä bändin supertähteyteen singonneen konserttituplan jälkeen ei voitu mitenkään jatkaa samalla vanhalla linjalla. Kiss halusi astua musiikillisesti askeleen eteenpäin menettämättä samalla identiteettiään. Yhtye tiesi tarvitsevansa tähän ulkopuolista apua ja tätä varten kuvioihin astui tuottaja Bob Ezrin.
Ezrin oli omaleimainen tuottaja, ja itsekin lahjakas muusikko ja säveltäjä, joka oli tehnyt menestyksekästä yhteistyötä Alice Cooperin kanssa edellisen vuoden ”Welcome To My Nightmare” -konseptialbumilla. Ezrin oli juuri se moottori, jonka valtaisa Kiss-kone tarvitsi taakseen siirtääkseen bändin uudelle tasolle. Toisin kuin aiemmat kokemattomammat ja passiiviset Kiss-tuottajat, Ezrin osallistui aktiivisesti biisinkirjoitus- ja sovitusprosessiin ja miehen taidot tällä saralla olivat kiistattomat. Tämä on myös kuultavissa lopputuloksesta.
Kiss aloitti levytykset jo syyskuussa 1975 Electric Lady-studioilla New Yorkissa ”Aliven” julkaisun aikoihin, mutta sessiot keskeytyivät ja loppuvuosi meni demoja valmistellessa. Tuolloin taltioitiin mm. varhainen versio klassikosta ”God Of Thunder, ”Mad Dog,” ”Doncha Hesitate” sekä ”Ain’t None Of Your Business.” Näistä suurin osa jäi sivuun levylle sopimattomina. Varsinaisesti ”Destroyer” muovautui lopulliseen asuunsa tammikuussa 1976. Levytykset aloitettiin 4.1.1976 ja viimeinen masterointi tehtiin tasan kuukautta myöhemmin.
Yhtyeelle Ezrinin kanssa työskentely oli muutos aiempiin kuvioihin. Tuottaja halusi bändin lopettavan aiempien yksinkertaisten, lähinnä naisista sekä seksistä kertovien kappaleiden tekemisen ja luovan moniulotteisempaa materiaalia. Levylle haettiin jatkoa ”Rock And Roll All Niten” viitekehykselle, laulujen tuli kertoa enemmän tosielämästä, yhtyeestä itsestään ja heidän faneistaan.
Pian sessioiden alettua Ezrinille selvisi, etteivät jäsenet tienneet musiikin teoriasta mitään. Ezrin pysäytti koko homman ilmoittaen: ”Soittimet alas, menemme kouluun!” Mies veti esiin liitutaulun ja aloitti opetustunnit musiikin alkeista. Tämä pohjusti osaltaan tulevaa pahaksi repeävää jakoa kahteen Kissin sisällä. Johtohahmot Gene Simmons ja Paul Stanley olivat sitoutuneita tiukkaan kuriin ja kehitykseen, mutta Ace Frehley sekä Peter Criss eivät olleet yhtä suopeita tuottajan rankalle käskytykselle. Loppujen lopuksi kaikista saatiin ulos maksimaalinen suoritus.
”Sessiot olivat intensiivisiä, luovia ja energisiä. Aloitimme kahdelta iltapäivällä ja jatkoimme pikkutunneille saakka. Ilmassa oli sokeaa päättäväisyyttä; kaikesta piti saada täydellistä,” Bob on myöhemmin muistellut aikaa. Ezrin näki itsensä yhtälailla valmentajan roolissa ja käytti pilliä studiossa pitääkseen homman ruodussa. Kerran Simmonsin lopettaessa soittamisen kappaleen ollessa loppumassa Ezrin karjaisi Genelle: ”Älä koskaan lopeta ottoa kesken ennen kuin annan luvan!” Bändi on myöhemmin verrannut työskentelyä tuottajan kanssa sotaleiriolosuhteisiin.
”Destroyer” rakennettiin huolella ja kokonaisuus oli tarkkaan mietitty kappalejärjestyksestä lähtien. Sen legendaarinen avausraita ”Detroit Rock City” käynnistää bändin konsertit yhä tänä päivänä. Biisi kertoi tositarinan fanin traagisesti päättyvästä matkasta Kiss-konserttiin. Saman niminen elokuva tehtiin yli 30 vuotta myöhemmin. Paul Stanleyn hieno vokaalisuoritus, loistava ja yhä muistettava kitarasoolo sekä Peter Crissin ankarasti studiossa työstämä rumpuosuus kruunaavat yhden hard rock-historian parhaista esityksistä.
Jos “Detroit Rock City” ja sitä seurannut “King Of The Night Time World” olivat Stanleyn johtamia ja määrittelemiä kappaleita, oli ”God Of Thunder” kuin luotu Gene Simmonsille. Biisin tehnyt ja alkuperäiselle demolle esittänyt Stanley oli aluksi järkyttynyt, kun tärkeistä päätöksistä viime kädessä vastannut Ezrin ilmoitti siirtävänsä sen Genen laulettavaksi. Stanley ymmärsi kuitenkin sanoitusten ja hitaamman tempon sopivan Genen demonihahmolle selvästi paremmin. Biisistä tuli Kiss-klassikko ja se liitetään aina Simmonsin ja hänen verensylkemisrituaaliinsa. Kappaleessa kuullut lasten äänet kuuluivat Ezrinin kahdelle pojalle, jotka leikkivät studiossa kannettavien radiopuhelimien kanssa.
Balladi ”Great Expectations” toi puolestaan studioon kokonaisen lapsikuoron. Gene Simmons lauloi jälleen yhtyeestä lavalla sekä faninäkökulmasta sitoen biisin temaattisesti kiinni muuhun materiaaliin. Kappale toi esiin Genen 1960-luvun ja erityisesti Beatlesin musiikista vaikutteita ammentavan puolen, joka tulisi kuulumaan selkeästi miehen sooloalbumilla paria vuotta myöhemmin. ”Flaming Youth” oli melodinen positiivista energiaa huokuva kappale, jolle povattiin varmaa singlemenestystä. Kappale yhdisti jälleen usean eri kirjoittajan ja kappaleen osia Acen kirjoitettua siihen alun riffin ja melodioiden tullessa Paulilta ja Bobilta. Alun perin koko biisin idea oli nostettu Gene Simmonsin ”Mad Dog”- demon riffistä. ”Flaming Youth” oli toinen single levyltä, mutta ei yltänyt odotettuun menestykseen jääden sijalle 72 listoilla. Kappaleessa Ezrinin vaatimuksesta kuultu sirkussoundi ei koskaan päässyt Stanleyn suosioon: ”se kuulosti naurettavalta.”
Alice Cooperin yhtyeessä vaikuttanut Dick Wagner soitti soolon levyn perinteisimpään biisiin ”Sweet Pain” Ace Frehleyn ollessa tavoittamattomissa. Vuonna 2014 kuollut Wagner esitti myös kitaraosuuksia ”Flaming Youth” sekä ”Beth”-kappaleissa. Myöhemmin sessiomuusikot valtasivat Kiss-levyillä yhä enemmän ja enemmän alaa, mutta Bob Ezrin on myöhemmin korostanut, että suurimmaksi osaksi ”Destroyer” oli alkuperäisen Kiss-yhtyeen esittämä ja hieno osoitus heidän taitojensa venymisestä vaadittavaan suoritukseen. Ezrin itse soitti levylle koskettimet ja vastasi orkesteri- sekä kuoro-osuuksien sovituksista.
Ensimmäisenä singlenä pari viikkoa ennen levyä julkaistu ”Shout It Out Loud” pohjautui The Holliesin kappaleeseen ”(We Want To) Shout It Out Loud,” jonka Genen ja Paulin aiempi yhtye Wicked Lester oli versioinut. Biisi ylsi jopa listaykköseksi Kanadassa. Se oli Paulin ja Genen yhteisesitys, joka välittömällä melodiallaan ja rockin ilosanomallaan jatkoi siitä mihin ”Rock And Roll All Nite” jäi.
Levyn suurimmaksi hitiksi nousi balladi ”Beth,” jonka Peter Criss oli kirjoittanut ennen Kissin syntyä entisen bändikaverinsa Stan Penridgen kanssa. Alun perin nimellä ”Beck” kulkenut sävellys kertoi kitaristi Mike Brandin tyttöystävästä Beckystä. Nainen soitteli jatkuvasti studiolle, jossa Crissin yhtye Chelsea harjoitteli. Nimi muuttui Ezrinin käsittelyssä ”Bethiksi” ja sanoma hieman lieventyi, sillä alkuperäisen sanoitukset kuten ”I know you love complaining” eivät aivan sopineet mukaan. Tuottaja sovitti biisiin mukaan jouset sekä New Yorkin filharmonisen orkesterin ja massiivinen hitti oli valmis. Criss esitti myöhemmin kappaletta livenä taustanauhan päälle laulaen ja viimeisillä Kiss-kiertueillaan aina encorena. Se julkaistiin elokuussa 1976 levyn kolmannen singlen ”Detroit Rock City” B-puolella. A-puoli ei herättänyt kiinnostusta, mutta DJ:t käänsivät levyn ja yhtäkkiä ”Beth” oli massiivinen hitti. Single laitettiin ulos uudestaan puolien vaihtaessa paikkaa ja biisi ylsi sijalle 7 Billboard-listalla. Se on edelleen Kissin menestynein singlejulkaisu Amerikassa.
”Destroyerin” lopuksi jälleen kerran erilaisuudellaan vakuuttanut ”Do You Love Me?” kysyi olennaisen kysymyksen, rakastiko nainen aidosti rokkari-miestään vai vain tämän mainetta ja rikkauksia. ”Do You Love Men” päätyttyä mukaan oli vielä mahdutettu 1,5 minuuttia kestävä piiloraita nimeltä ”Rock And Roll Party,” joka myöhemmin remasteroidulla CD:llä irroitettiin omaksi biisikseen. Kyseessä oli käytännössä pätkä ”Great Expectationsia” takaperin soitettuna ja Stanleyn ”are we gonna have a rock’n’roll party tonight” huuto ”Alive!”-albumilta tämän päälle miksattuna.
Musiikillisen paketin valmistuttua kohdattiin vielä haasteita taiteellisella puolella. Alkuperäisessä Ken Kellyn piirtämässä kannessa bändi esiintyi vuoden 1975 ”Alive!”-vermeissään, ja taidetta jouduttiin muokkaamaan viime hetkellä vastaamaan uutta ”Destroyer”-ilmettä, samalla taustaan tehtiin muitakin muutoksia. Alkuperäinen kansitaide pääsi uudestaan näytille vuoden 2012 ”Destroyer Resurrected” julkaisuun.
Ensimmäiset arviot julkaisun jälkeen eivät kaikki olleet suosiollisia, ja Kissin uusi linja jopa tyrmättiin joissain lehdissä. Vastalauseet hiljenivät, kun Kiss esiintyi Paul Lynde Halloween Special -ohjelmassa ja single ”Beth” murtautui top-10:een listoilla. ”Destroyer” lähti voimakkaaseen nousukiitoon. Kuukauden sisällä julkaisusta saatiin kultalevy haltuun, ja vuoden 1976 lopussa albumi oli myynyt platinaa.
Bob Ezrin miksasi levyn myöhemmin uudelleen sen 35-vuotisjuhlan kunniaksi ja lopputulos julkaistiin ”Destroyer Resurrected” nimellä vuonna 2012. Levyltä löytyi bonusraitana versio ”Sweet Pain”-kappaleesta vaihtoehtoisella ja pidennetyllä kitarasoololla. Ezrinin mukaan kyseessä on Ace Frehleyn alkuperäinen soolo. Viime vuonna ulos saatiin puolestaan 45-vuotisjuhlaboksi, jossa usean CD:n ja BluRayn kokonaisuuden kerrotaan olevan viimeinen sana tästä klassikkoteoksesta.
”Destroyer” on säilyttänyt asemansa todennäköisesti Kissin tunnetuimpana studiolevynä ja mestariteoksena. Sen merkitystä korostaa entisestään se, että Kiss on yrittänyt tehdä levyn kahdesti uudelleen – ensin Bob Ezrinin kanssa ”Music From The Elder” -albumilla ja edes menneen Bruce Fairbairnin tuottamalla vuoden 1998 ”Psycho Circus”-paluulevyllä. Kummallakaan kerralla ei ylletty samaan taiteelliseen ja kaupalliseen menestykseen. Ezrin levytti Kissin kanssa vielä kolmannen kerran ja vuoden 1992 mainio ”Revenge” on asenteeltaan lähempänä ”Destroyeria,” vaikka yhtye oli 1990-luvun alussa musiikillisesti hyvin eri lähtökohdissa.
Yli 45 vuotta julkaisunsa jälkeen ”Destroyer” toimii edelleen. Sen kappaleet eivät ole monimutkaisia, mutta ne on sävelletty, soitettu ja sovitettu ainutlaatuisella tavalla – levy kuulostaa ajattomalta, kuten parhaat hard rock -klassikkot. Valtaosa materiaalista on edelleen bändin livesettien vakiotavaraa. Pyörii levylautasella sitten ”Detroit Rock Cityn” unohtumaton kitaraharmonia, ”God Of Thunderin” hidas synkistely, ”Shout It Out Loudin” iloinen ja tarttuva melodia tai ”Bethin” jouset, levy on kiinnittynyt vahvasti osaksi rock-historiaa. Se osoittaa myös alkuperäisen Kiss-miehistön olleen parhaimmillaan musiikissaan jotain elämää suurempaa.
Teksti: Ville Krannila
Alla kuvagalleria levyn eri kansista sekä singlejulkaisuista:
Alla demokokoelma ”Destroyerin” kappaleista. Mielenkiintoista on huomata suurempia ja pienempiä epäilemättä Bob Ezrinin kappaleisiin sekä niiden sovituksiin tuomia muutoksia. Mukana on myös Paul Stanleyn laulama ”God Of Thunder,” ”Ain’t None Of Your Business”-demo sekä alkuperäinen Chelsean ”Beck” vuodelta 1971:
Kiss ja ”Detroit Rock City” Paul Lynde Halloween showssa 1976:
”Beth” live-esitys vuodelta 1976:
”Sweet Pain”-remiksaus ”Destroyer Resurrected”-julkaisulta alkuperäisellä kitarasoololla:
