Koti Blogi Sivu 2027

Slash tänään 50 vuotta

Bridgestone Super Bowl XLV Halftime Show

Kitaristilegenda Slash täyttää tänään 50 vuotta. Slash – oikealta nimeltään Saul Hudson – nousi maailman tietoisuuteen Guns N’Roses-yhtyeen ja vuoden 1987 “Appetite For Destruction” – mestariteoksen myötä. Slash kiersi maailman areenoita Guns N’Rosesin mukana seuraavat kuusi vuotta ja julkaisun saivat vielä “Use Your Illusion I & II” albumit sekä “The Spaghetti Incident” coverlevy. Yhtye oli oman aikansa suosituin maailmassa ja liekki paloi nopeasti loppuun. Vuonna 1994 tulehtuneet välit laulaja Axl Rosen kanssa ajoivat Slashin soolouralle aluksi Slash’s Snakepit kokoonpanon kanssa. Virallisesti Slashin ero Guns N’Rosesista tuli julkiseksi lokakuussa 1996.

slash-corbis-620-80

Slash’s Snakepit julkaisi kaksi verevää hard rock-levyä, mutta varsinaisen suosion huipulle kitaristi ylsi jälleen Velvet Revolverin myötä. Yhdessä ex-Guns soittokavereiden Duff McKaganin sekä Matt Sorumin kanssa perustettu yhtye teki niinikään kaksi erinomaisen vastaanoton saanutta albumia 2000-luvulla ja oli yksi tuon vuosikymmenen kohutuimmista kokoonpanoista. Ongelmat pääasiallisesti ja jälleen kerran yhtyeen laulajan, Stone Temple Pilotsin Scott Weilandin kanssa hajottivat bändin ja Slash palasi soolouralle julkaisten itsensä mukaan nimetyn “Slash” levyn vuonna 2010.

Tuolla ensimmäisellä levyllä vielä kuultiin useita eri laulajia, joista yksi oli Alter Bridgestä tuttu Myles Kennedy. Kennedyn kanssa tehty kiertue vakuutti Slashin vokalistin kyvyistä ja sen jälkeen yhtyeen julkaisut ovat kulkeneet nimellä Slash, Myles Kennedy & The Conspirators. Levyjä on sittemmin ilmestynyt kaksi lisää, vuoden 2012 “Apocalyptic Love” sekä viime vuonna julkaistu “World On Fire.” Lisäksi kesäkuussa saatiin kauppojen hyllylle livealbumi “Live At The Roxy 2014.” Slash esiintyi viimeksi Suomessa Hartwall-areenalla 28.5.2015 ja Metalliluolan raportin konsertista voit lukea tästä.

Omien levyjensä lisäksi Slashia on kuultu lukuisten tähtiartistien taustalla aina Michael Jacksonista B.B. Kingiin. Slashin imagoa kitaralegendana on myös vahvistanut vahva rooli Guitar Hero-pelissä. Miehen pääaseena on kitaroiden klassikko, Gibson Les Paul, joka oli äänessä jo “Appetite For Destructionilla.” Guns N’Roses reunion huhut ovat vuosien varrella velloneet useaan kertaan, mutta tähän saakka Slash on nämä väitteet vakaasti kieltänyt ja yhä edelleen miehen välit Axl Roseen ovat käytännössä täysin poikki.

Teksti: Ville Krannila

Metalliluola kokosi Slashin tähän astisen uran kohokohtia yhteen ja alle.

Kerro meille omat Slash-suosikkiesityksesi!

 

 

The Black Dahlia Murder julkaisi uuden kappaleen tulevalta albumiltaan

The Black Dahlia Murder julkaisee uuden albumin nimeltään “Abysmal” syyskuun 18.päivä. Nyt levyltä on lohkaistu toinen single nimeltään “Receipt”.

https://www.youtube.com/watch?v=td_ZvWQVzQU
Biisilista:
01. Receipt
02. Vlad, Son Of The Dragon
03. Abysmal
04. Re-faced
05. Threat Level Number Three
06. The Fog
07. Stygiophobic
08. Asylum
09. The Advent
10. That Cannot Die Which Eternally Is Dead

 

black dahlia abysmal

Amanita Virosa – Asystole (2015)

[three_fourth]Hospital metal? Pilleripurkki esiin ja suoraan pehmustettuun huoneeseen vai verisenä halailemaan steriilejä sairaalankäytäviä? Voin olla väärässäkin, mutta bändin itsensä määritteltelemä musiikkigenre hospital metal ei ole kiinnostusarvoa lisäävä tekijä. Noh spekuloinnit sikseen ja itse asiaan. Vuonna 2008 perustettu Amanita Virosa (suomeksi valkokärpässieni) iski keväällä ulos ensimmäisen täyspitkänsä Inverse Recordsin toimesta. Aikaisempi demo vuodelta 2012 jo näytti suuntaa useita metalligenrejä sekoittavalle yhtyeelle. Muutosta demon ajoista tuli sen verran, että täyspitkälle koskettimet tulivat mukaan, mikä oli selkeästi yhtyeen kannalta hyvä asia.

Amanita Virosan musiikki liikkuu melodisen death- sekä black metallin välimaastoissa, jota väritetään pienillä thrash-vaikutteilla. Varovasti voisi vertauskuvia hakea Dimmu Borgirista kuin myös Göteborgin melodisen death metallin pioneereiltä. Oikeastaan Amanita Virosa on luonut oman cocktailinsa eri genreistä, joita se tehokkaasti musiikissaan hyödyntää. Erottavana tekijänä useista kilpailijoista yhtye käyttää koskettimia, jotka sulautuvat bändin monipuoliseen ulosantiin kuin valelääkäri Mikkelin keskussairaalaan.

Lyhyen intron jälkeen lähdetään iloisessa lääketokkurassa liikenteeseen varsin vakuuttavalla kappaleella ”My Slighest Hope”, joka piirtää selkeät ääriviivat koko albumille. Koskettimet tukevat pirteää kitaratulitusta ja laulaja Clamors sylkee lauluosuudet monipuolisella äänenkäytöllään. Kappaleen puolivälissä lääkemäärää lisätään kun rumpali Torsoholocaustin fillin jälkeen isketään grovaavampaa tykitystä kieron riffin johtaessa näytössä. Biisin loppupuolella kuultava soolo on yllättävä varsin perinteisessä merkityksessä. Hieno lopetus.

Albumin kovin tykitys on laulettu poikkeuksellisesti suomeksi. ”Valuta Vereni Tähän Maahan” on sekoitus modernia metallia squaeleineen kuin myös groovaavaa perinteistä death metallia raskaampine osineen. Suomenkielen käyttö tuntui aluksi oudolta ratkaisulta, mutta jotenkin sairaalla tavalla se istuu sävellyskokonaisuuteen. Levyn tasainen kappalemateriaali saa oikeastaan ainoan särön biisistä ”No Life King”, jonka thrash-tyylinen revittely kertosäkeineen ja taustahuutoineen saa käden hapuilemaan lääkepurkkia.

Vaikka levy onkin päällisin puolin nautittavaa kuultavaa, niin olisin kaivannut yhtyeeltä vieläkin rohkeampaa otetta, jossa uppouduttaisiin kunnolla ihmismielen syövereihin. ”Dead Inside”-biisin maalailevat osiot, kuin myös “pianolla” väritetyt riffit- sekä soolot ovat juuri niitä elementtejä mitä näinkin taitavan yhtyeen tulisi rohkeammin musiikissaan käyttää. Ei käy kumminkaan valittaminen, koska Asystole on moninkin osin erittäin onnistunut debyytti. Bändi soittaa tiukasti yhteen ja biisit ovat tunnistettavia. Tuotannollisesti levyn terävä soundimaailma soi selkeästi ja yksityiskohdille on annettu riittävästi tilaa. Ehdottomasti tutustuminen arvoinen levy kaikille raskaamman musiikin faneille.

8- / 10

Juha Karvonen

amanita virosa


[/three_fourth]
[one_fourth_last]
amanita virosa asystole
01. Vita a Mortam
02. My Slightest Hope
03. …Of Failing
04. Valuta Vereni Tähän Maahan
05. No Life King
06. Dead Inside
07. Mental Failure
08. Suck The Poison
09. Dead Body Love[/one_fourth_last]

Luca Turilli’s Rhapsody – Prometheus, Symphonia Ignis Divinus (2015)

Italialainen Rhapsody on jäänyt mieleen 1990-luvun lopun julkaisuillaan, jotka varsin onnistuneesti yhdistivät voimametallia yltiöpäisiin sinfoniasovituksiin. Tosin bändi tasapainoili ohuella nuoralla alusta alkaen myös komedian puolelle luisuen.

Rhapsodyja on viime aikoina näkynyt enemmänkin. Vuonna 2011 yhtye nimittäin jakautui kahtia kitaristi Luca Turillin perustaessa oman Luca Turilli’s Rhapsody-kokoonpanonsa, ottaen mukaansa pari muutakin yhtyeessä vaikuttanutta jäsentä. Laulaja Fabio Lione ja kosketinsoittaja Alex Staropoli puolestaan jatkoivat Rhapsody Of Firen nimellä. Osapuolet julistivat eron tapahtuneen kaikessa ystävyydessä ja kyseessä olevan loistavan ratkaisun, sillä nyt maailma saisi nauttia yhden Rhapsodyn sijasta kahdesta bändistä.

Se tarvitseeko maailma enää yhtäkään Rhapsodya, on vähintäänkin kyseenalaista. Joka tapauksessa Rhapsody Of Firen kurssi oli laskusuunnassa jo kauan ennen Turillin poistumista kuvioista ja molempien yhtyeiden viime vuosien julkaisut eivät ole aiheuttaneet minkäänlaista kuohua heavymaailmassa. Turillin edellinen levy ”Ascending To Infinity” sentään herätteli hieman toivetta siitä, että miehen sävellyskynä saattaisi olla terävöitymässä.

Kun Rhapsody Of Fire on palannut ulosannissaan jonkin verran yksinkertaisempaan ja perinteisempään power metalliin, Turilli on syöksynyt entistä syvemmälle sinfoniametallin uumeniin. Kukin toki tyylillään, mutta ”Prometheus, Symphonia Ignis Divinus” osoittaa nopeasti miehen uponneen sellaiseen suohon, josta ylös pääsyä ei ole.

74 minuutin kuuntelusessiosta nautinto on kaukana. Kyseessä on käytännössä pahasti ylipitkä sarja otoksia jonkin fantasiaelokuvan soundtrackilta. Etäisesti vanhan Rhapsodyn ja power metallin sointukulkujakin kuullaan, mutta kaikki on valjastettu palvelemaan jotain, mitä voisi kaiketi kutsua musiikilliseksi gigantismiksi. Mikäli taustalla vaikuttaa jonkinlainen konsepti tai syvempi tarkoitus, sen tietänee vain Turilli. Tämän perusteella miehen pään sisään itselläni ei ole minkäänlaista hinkua.

Soittajat hoitavat hommansa ammattitaitoisesti – siltä osin mitä perus hevi- instrumenteista voi ylipäätänsä kuulla muun paisuttelun alta. Kuorot ja koskettimet ovat etualalla jatkuvasti ja yllättäen Turillin kitarakin tuntuu olevan sivuroolissa. Laulaja Alessandro Conti yrittää myös parhaansa, mutta mies on sysätty tylysti syrjään vyöryvän orkesterimassan tieltä. Laulajina vierailevat sellaiset tekijänimet kuin Ralf Scheepers ja David Readman, mutta mitään olennaista parannusta eivät hekään tähän synkkyyteen onnistu tuomaan.

Biiseissä ei ole minkäänlaisia koukkuja, riffejä tai edes melodiakulkuja joiden vuoksi niiden pariin haluaisi palata tai levystä ylipäätänsä saisi mitään irti. Jopa bonuskappaleena kuultava versio Riotin ”Thundersteel”– klassikosta on onnistuttu torpedoimaan täysin ja karmivan ”One Ring To Rule Them All” eepoksen kuultuaan alkaa päässä rakentumaan lakialoite, joka kieltäisi jatkossa hevibändeiltä sakkojen uhalla Tolkienin materiaaliin tarttumisen.

Jos jollekin nimenomaan fantasiaelokuvien musiikki edustaa sitä parhautta, voisi joku positiivisempi arvioija kaiketi kehottaa tarkistamaan tämä levy, mutta itsekin leffojen musiikkiin usein huomiota kiinnittävänä en näe tässä edes siitä näkökulmasta mitään pelastavaa elementtiä. ”Prometheus” on tyhjää kumiseva ja kaatumassa oleva pystyyn kuollut tammi, joka kannattaa kiertää mahdollisimman kaukaa. Vuoden huonoin levy saattaa hyvinkin olla tässä.

5/10

Ville Krannila

1.Nova Genesis
2.Il Cigno Nero
3.Rosenkreuz
4.Anahata
5.Il Tempo Degli Dei
6.One Ring To Rule Them All
7.Notturno
8.Prometheus
9.King Solomon And The 72 Names Of God
10.Yggdrasil
11.Of Michael The Archangel And Lucifer’s Fall Part II: Codex Nemesis
12.Thundersteel

OPETHIN 25-VUOTISJUHLAKONSERTTI KULTTUURITALOLLE 6.10.2015

Opeth 2015
Ruotsalainen raskaan musiikin yhtye Opeth viettää parhaillaan 25-vuotisjuhliaan. Death-metallia ja progressiivista rockia yhdistelevä kokoonpano soittaa tulevana syksynä muutamia lähes kolme tuntia kestäviä juhlakonsertteja, joista yksi toteutuu Helsingissä Kulttuuritalolla tiistai-iltana 6. lokakuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Lippupisteessä ja Tiketissä torstaina 23. heinäkuuta.

Syksyn juhlakonserteissa Opeth soittaa kaksi settiä. Illan ensimmäisessä osassa yhtye esittää vuonna 2005 ilmestyneen mestariteoksensa “Ghost Reveries” kokonaisuudessaan. Väliajan jälkeen vuorossa on toinen täysimittainen keikka, jonka sisältö koostuu kappaleista Opethin pitkän uransa varrelta.

Tukholmassa vuonna 1990 perustettu Opeth aloitti uransa death-metallin parissa, mutta uransa edetessä kokoonpano on hakenut tuotantoonsa innoitusta varsinkin progressiivisesta rockista. Vuonna 1995 ilmestyneen “Orchid”-debyyttilevynsä jälkeen Opeth on julkaissut kymmenen muutakin studioalbumia, joista uusin on viime syksyn “Pale Communion”.

Uransa aikana lukuisia kertoja Suomessa vieraillut Opeth nähtiin edellisen kerran Helsingissä kesäkuun lopussa, jolloin yhtye soitti yhtenä Tuska-festivaalin pääesiintyjistä. Kulttuuritalon ikärajaton juhlakonsertti järjestetään yhteistyössä Radio Rockin ja Soundin kanssa.

Hinnat alkaen 58€. Liput myyntiin 23.7.2015.
www.lippu.fi
www.tiketti.fi

Queensrÿche julkaissut kappaleen “Arrow Of Time” tulevalta albumilta

Queensryche_promo

Queensrÿche julkaisee toisen levynsä laulaja Todd La Torren kanssa, “Condition Hüman” 2.10.2015. Nyt levyltä on lohkaistu näytteeksi kappale “Arrow Of Time,” jonka voit kuunnella alta:

https://soundcloud.com/centurymedia/queensryche-arrow-of-time

Encrypted – Realms Of Confusion EP (2014)

[three_fourth]Vuonna 2009 perustettu Oululainen Encrypted iski viime vuoden puolella ensimmäisen EP:nsä ulos. En tiedä mihin ensimmäiset vuodet kuluivat, mutta viiden vuoden olemassaolon jälkeen debyyttijulkaisu kuulostaa alkuun erittäin vahvalta. Bändin musiikkigenre liikkuu teknisen- ja brutaalin death metallin välimaastossa. Vaikutteet kuuluvat selvästi, mutta mihinkään suoraan kopioimiseen bändi ei ole onneksi lähtenyt. Teknisellä puolella death metallin kummisedän Chuck Schuldinerin perintö on kuultavissa kun taas brutaalimmalla osastolla liikutaan Karl Sandersin (Nile) tyylisissä riffimurskajaisissa.

Heti alkuun täytyy todeta, että Encrypted on yksi lahjakkaimmista nuorista yhtyeistä. Bändin jäsenet ovat virittäneet soittotaitonsa kuin myös EP:n soundimaailman lähes tappiin asti. Erityisesti basisti Tuomas Pesälän soitto on ihailtavaa. Vaikka välillä painetaankin sata lasissa, niin Encrypted antaa tilaa progressiivisimmille osioille, joissa tyylikkäät melodiat ja bassokuviot hemmottelevat kuuntelukokemusta. Laulaja Ville Männikkö murisee perusvarmasti, joskin olisin odottanut vielä rohkeampaa äänenkäyttöä.

Neljän biisin EP on pinnallisesti erittäin hienoa kuultavaa, mutta yhtyeen sävellystaidoissa on vielä vähän petrattavaa. Jos biisit yksittäin potkivat kovaa ja etenkin ensimmäinen raita ”Realm Of Confusion” pistää myrskyn päälle, niin yhtye tyytyy toistamaan ensimmäisen kappaleen ideoita ja ep:n kokonaisuus jää aavistuksen tasapaksuksi. Vielä kun biisien pituudet ovat kaikki yli viisi minuuttia, niin monimutkaiset kuviot sekä näytönhalu peilaavat lopulta itseään vastaan.

Vaikka Encryptedin ensimmäiseltä EP:ltä puuttuu viimeinen silaus sävellysten sekä sovitusten osalta, niin missään mielessä tämä ei ole mikään keskitason julkaisu. Näin taidokkaan bändin yltiöpäinen kehuminen olisi väärin yhtyettä kohtaa. Realms of Confusion on kriitikistä huolimatta erittäin vahva pelinavaus, joka on suomen mittakaavassa ehdottomasti kärkitasoa. Seuraava julkaisu tulee näyttämään yhtyeen suunnan ja en voi kieltää, ettenkö sitä odottaisi suurella mielenkiinnolla.

4- / 5

Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
encrypted
1. Realm Of Confusion
2. That Which Comes From The Sky
3. Above All, None Below
4. Forget Your Names[/one_fourth_last]

Gene Simmons: “tulossa on vielä uusi Kiss-albumi”

Gene Simmons on kertonut haastattelussa uskovansa Kissin vielä palaavan uuden studiolevyn kanssa, vaikka kollega Paul Stanley ei näin näkisikään. Simmons kertoo myös kirjoittaneensa äskettäin uuden kappaleen “Your Wish Is My Command” ja sen kuulostavan “täysin Kissiltä.” Lue koko haastattelu tästä.

Bändi jatkaa kiertuettaan lokakuussa Australiassa. Kissin Santiagossa huhtikuussa 2015 kuvattu versio klassikosta “Detroit Rock City” katsottavissa alla:

Ennakkokuuntelu: Winterthroned – Hail The Scepter

Helsinkiläinen metalliyhtye Winterthroned on julkaisemassa EP:n nimeltä Fate Of The Warrior. Yhtye on perustettu vuonna 2010 Niko “Nylle” Nymanin toimesta. Genreekseen yhtye määrittelee Nordic metallin. EP on äänitetty ja miksattu Klaukkalan D-Studiolla. Nyt yhdessä yhtyeen kanssa tarjoamme lukijoillemme esimakua tulevalta EP:ltä ja biisin nimi on “Hail The Scepter”.

winterthroned-live-8-3

AC/DC – Rock Or Bust (2014)

Kuusi vuotta edellisen studioalbuminsa “Black Icen” jälkeen AC/DC palasi kuin palasikin vielä kerran. ”Black Icen” aikoihin monet veikkailivat, että kyseinen albumi olisi bändin viimeinen, mutta niin vain ”Rock Or Bust” poimittiin kaupan hyllyltä vuoden 2014 lopussa.

Kannessa kivilohkareet räjähtävät silmille ja musiikin myötä aika tuntuu kuvan tavoin pysähtyneen. Aika on kuitenkin vääjäämättä tuonut muutoksia tämänkin ikonin kokoonpanoon. Bändin alkuperäinen ja pitkäaikaisin rumpali Phil Rudd soittaa levyllä, mutta on sen jälkeen joutunut oikeusjuttujen vuoksi vetäytymään bändin promootiosta ja käynnissä olevalta kiertueelta. Paikan on ottanut häntä edellisellä kerralla tuurannut ja ”The Razor’s Edge” levyllä mainiosti soittanut veteraani Chris Slade.

Bändin perustaja ja kivijalka, kitaristi Malcolm Young joutui puolestaan jättämään levytyssessiot sydänleikkauksen ja diagnosoidun dementian vuoksi. Mies ei pysty enää AC/DC:n riveihin palaamaan. Hänen paikkaajansa löytyi perhepiiristä ja veljenpoika Stevie on astunut kehiin jälleen. Stevie paikkasi Malcolmia jo 1980-luvulla kiertueella kun setä kamppaili alkoholiongelmien kanssa. Malcolm ehti kirjoittaa Angus Youngin kanssa ”Rock Or Bustin” kappaleet ja ne ovat takuuvarmaa AC/DC:tä.

Avauskappale ”Rock Or Bust” ja tätä seuraava single ”Play Ball” tekevät homman alusta lähtien selväksi, tyyli on jopa AC/DC-sarjassa äärimmäisen yksinkertainen, mutta se jokin taika tässä edelleen on ja se toimii. Kolmas biisi ”Rock The Blues Away” puolestaan vakuuttaa melodisella lähestymiskulmalla. Tässä kappaleessa ja yleisesti koko levylläkin ote on nyt viety lähemmäs 1980-luvun vakuuttavien kertosäkeiden AC/DC:tä ja pois päin edellisten levyjen blues-otteesta, mikä ratkaisuna toimii hyvin.

Biisimateriaali ei aivan tämän hienon alun jälkeen kanna loppuun saakka, ja AC/DC päätyy loppua kohden jopa totuttua julkeammin kierrättämään samoja rakenteita lähes peräkkäisissä kappaleissa. Tunnelma on silti jatkuvasti positiivinen ja vapautunut. Brendan O’Brienin sekä Mike Fraserin valvovan silmän alla Vancouverissa levytetty albumi on erinomaisesti tuotettu soundin ollessa lämmin ja samanaikaisesti hyvin eri soittajia korostava. Stevie Young hoitaa rytmikitaristin työnsä hyvin, onhan hänellä saappaat joihin on lähestulkoon mahdotonta astua, mutta jos ei tietäisi Malcolm Youngin levyltä puuttuvan, ei asiaa musiikin syvyyksiin upotessaan edes huomaisi. Anguksen soolot tuntuvat vain paranevan vuosien myötä, mukana on lisänä eräänlaista kokemuksen tuomaa lämpöä vaarallisuuden ja raa’an voiman säilyessä edelleen etualalla miehen tekniikassa. Kaiken päällä Brian Johnson kähisee tunnistettavalla miehen nykypäivän ääniskaalaan sopivalla tyylillään. Tällaiselta kuulostaa vain yli 40 vuotta tinkimättömästi korkealla tasolla omaa juttuaan tehnyt yhtye.

”Rock Or Bust” ei ole AC/DC:n paras levy, mutta ei kaiketi sellaista tässä vaiheessa ole kohtuullista odottaakaan. Sen sijaan se on kokonaisuutena parasta, mitä bändi on tarjonnut 20 vuoteen aliarvostetun ”Ballbreakerin” jälkeen ja sekin on enemmän kuin riittävä saavutus. Yhtye soitti Hämeenlinnassa toistaiseksi viimeisimmän Suomen keikkansa 2015 ja tämä saattoi hyvin jäädä myös absoluuttisesti viimeiseksi tilaisuudeksi todistaa tämä rock-yhtyeiden ikoni livenä kotimaassamme. Tosin AC/DC:n kohdalla olen oppinut sanomaan, koskaan ei kannata sanoa ei koskaan.

8/10

Ville Krannila

1.Rock Or Bust
2.Play Ball
3.Rock The Blues Away
4.Miss Adventure
5.Dogs Of War
6.Got Some Rock & Roll Thunder
7.Hard Times
8.Baptism By Fire
9.Rock The House
10.Sweet Candy
11.Emission Control

Mainos

Viimeisimmät uutiset

Kiuas julkaisee uuden EP:n “Samooja: Pyhiinvaellus”

Tiedote 12.2.2024 Suomalainen metallibändi Kiuas julkaisee pitkän levytystauon jälkeen uuden EP:n, joka kantaa nimeä "Samooja: Pyhiinvaellus". EP:n äänitykset ovat parhaillaan käynnissä ja sen miksauksesta vastaa Nino Laurenne Sonic Pump...

Liity joukkoon!

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa

TOP 5 - Luetuimmat jutut:

Europe – Wings Of Tomorrow (1984)

Europen toisen studiolevyn "Wings Of Tomorrow" julkaisusta on kulunut 40 vuotta. Albumi oli yksi ensimmäisiä raskaamman musiikin julkaisuja, jotka hyllyyn tuli hankittua. Kasetti oli...