Twisted Sister elokuva julkaistaan Euroopassa tammikuussa

Twisted Sisterin pitkän uran alkutaivalta luotaava elokuva ”We Are Twisted F***ing Sister” saa julkaisunsa Euroopassa tammikuussa. Marraskuussa 2014 ensi-iltansa saanutta dokumenttia on jo saatu todistaa elokuvateattereissa eri puolilla maailmaa kuluneen vuoden aikana, ja se tullaan näyttämään mm. Ruotsissa ensi viikolla. Filmillä on pituutta 137 minuuttia ja DVD tulee sisältämään yli kaksi tuntia bonusmateriaalia. Andrew Hornin ohjaama elokuva kartoittaa glamhevin jättiläisen yli 40 vuotisen uran alkuvaiheita 1970-luvun klubivuosista aina 1980-luvulla tapahtuneeseen läpimurtoon saakka.

Twisted Sister esiintyy ensi vuoden jäähyvaiskiertueellaan Sweden Rockissa 10.6.2016.

Katso 29.1.2016 julkaistavan elokuvan traileri ja DVD:n kansi alta:

twistedsisterelokuva

 

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän