Site icon Metalliluola

Tuskassa nähtävä DragonForce yhdisti voimansa Arch Enemyn Alissa White-Gluzin kanssa

Tiedote 5.6.2025

GRAMMY-ehdokkuudellakin koristeltu power metal -legenda DragonForce julkaisee uuden musiikkivideon Burning Heart -kappaleensa vaihtoehtoiselle versiolle. Uudella versiolla sekä sen musiikkivideolla vierailee brutaalista sekä monipuolisesta laulusoundistaan tuttu Arch Enemyn laulaja Alissa White-Gluz! Alun perin viime vuonna julkaistun, laajalti ylistystä keränneen Warp Speed Warriors -albumin bonusraitana julkaistu erikoisversio on nyt saatu kaikkiin suoratoistopalveluihin. Albumin julkaisijana toimi Napalm Records.

“Olen ollut pitkään DragonForcen fani, joten oli todella hauskaa päästä laulamaan tälle kappaleelle! Tällä bändillä ei ole nopeusrajoja, huomasin jopa kompuroivani konsonanttien kanssa pysyäkseni mukana. Se oli virkistävä haaste! Olen iloinen saadessani olla osa näin hienoa kappaletta ja videota”, Alissa White-Gluz kommentoi yhteistyötä.

“Alissa on ollut jo pitkään yksi suosikkimetallivokalisteistani. Olen todella innoissani, että tähdet asettuivat kohdalleen ja pystyimme tekemään yhteistyötä tällä kappaleella. Burning Heart on Alissalle täydellinen kappale hänen vaikuttavaa äänialansa esittelyyn. Hänen upea tulkintansa nosti tämän biisin täysin uudelle tasolle”, kitaristi Herman Li hehkuttaa.

Warp Speed Warriors -kiertue starttasi Sweden Rockista. Yhtye nähdään Tuskassa perjantaina 27.6. klo 17:15 Nordic Energy Stagella. Euroopan kiertueen aikana DragonForce keikkailee myös Napalmin rosteriin kuuluvan Powerwolfin kanssa. Pohjois-Amerikkaan yhtyeet suuntaavat syyskuussa, kun DragonForce liittyy Powerwolfin kiertuekaravaaniin. Katso kaikki keikat täältä.

Warp Speed Warriors Final Round – Europe 2025:
06.06.25 SE – Sölvesborg / Sweden Rock Festival
08.06.25 DE – Dortmund / FZW
10.06.25 FR – Toulouse / Zenith *
11.06.25 FR – Lyon / Halle Tony Garnier *
13.06.25 SK – Prešov / Dobry Festival
14.06.25 AT – Nickelsdorf / Nova Rock Festival
16.06.25 FR – Meisenthal / La Boite Noire
17.06.25 FR – Lille / Zenith *
18.06.25 DE – Bremen / Modernes
20.06.25 DE – Rostock / Stadthalle *
21.06.25 BE – Dessel / Graspop Metal Meeting
22.06.25 SE – Huskvarna / Folkets Park *^
24.06.25 SE – Uppsala / Fyrishov *^
27.06.25 FI – Helsinki / Tuska Festival
30.06.25 PL – Lodz / Atlas Arena *~
02.07.25 HR – Zagreb / Tvornica
03.07.25 HU – Dunaújváros / Rockmaraton
05.07.25 DE – Ballenstedt / Rockharz Festival
06.07.25 NL – Utrecht / Tivoli Ronda
08.07.25 CH – Pratteln / Z7
09.07.25 DE – Nuremberg / Hirsch
10.07.25 CZ – Vizovice / Masters of Rock Festival
11.07.25 DE – Balingen / RV Bang Festival
* w/ POWERWOLF
^ w/ Amaranthe
~ w/ Epica

WEBSITE | INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR

Exit mobile version