Metalliluola

Tuomas Wäinölältä omaelämäkerrallinen ”The Return of the Hometown Hero” -albumi

Tiedote 1.9.2023

Suomen kiistatta kirkkaimppiin kitaristitähtiin lukeutuva Tuomas Wäinölä julkaisi toisen sooloalbuminsa 1.9.2023. The Return of the Hometown Hero on löyhästi omaelämäkerrallinen studioalbumi, jolla on mukana uskomaton kirjo maan kovinta muusikkojen kärkeä; levyllä loistavat muiden muassa Anssi Nykänen, Lauri Porra, Tero Lindberg, Rolf Pilve, Mikko Kosonen, Timo Kämäräinen ja Mikko Sirén.

Itse Tuomas vastaa suuresta osasta levyn tuotannosta. Kitaroiden ohella hän on tehnyt levylle äänitysten lisäksi syntetisaattorit, lyömäsoittimet, ohjelmoinnin, sävellykset sekä sovitukset.

”Kokonaisuus on löyhästi omaelämäkerrallinen sisältäen eri maihin, paikkoihin ja tapahtumiin pohjautuvia musiikkikappaleita. Kitara esiintyy jokaisessa kappaleessa, mutta toivon mukaan sitä enemmän – tai ainakin sen kanssa – levyä kuljettaa musiikillinen tarinankerronta, ja kuulija päättäköön olenko tässä onnistunut”, Tuomas sanoo.

Tuomas Wäinölä on tuttu kasvo niin lavoilta kuin television prime time -ohjelmistakin. Muun muassa Nylon Beatin, Paula Koivuniemen, Raskasta joulua -kiertueen, Marko Hietalan sooloyhtyeen ja Anssi Kelan kitaristina kaikki suurimmat lavat kolunnut sekä esimerkiksi Elämäni biisi– ja The Voice of Finland -ohjelmissa nähty Wäinölä on myös säveltänyt työparinsa Juri Sepän kanssa score-musiikin suurta kiinnostusta Yhdysvaltoja myöten herättäneeseen Jalmari Helanderin Sisu-elokuvaan. Tuomaksen edellisestä Human Being -albumista ehti vierähtää kaksitoista vuotta.

”Kuten edellinenkin hengentuotteeni, myös tämä pitkäsoitto tulee ilmestymään jäniksen vuonna. On siis kulunut tusina vuotta edellisestä julkaisusta ja näin ollen kiinalainen horoskooppi päässyt pyörähtämään kertaalleen ympäri.
Itse sävellystyö on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, aina sopivan tilanteen tai kannusteen ilmetessä. Laurin ja Dahlian häämarssin esim. sävelsin tietenkin heidän rakkausjuhlaansa.”

Instrumentaalialbumilta julkaistiin viime viikolla upea The Fellowship of Guitar (5 GTR Death Punch) -single, jolla viisi kitaristia ja puhaltimet ottavat mittaa toisistaan. Biisiin kuvattiin studiossa myös Tero Wolffin ohjaama, kuvaama ja leikkaama video, kuvaajana hääri niin ikään Mika Tertsunen.

”Minulla on ollut ilo tehdä musiikkia Tero Wolffin ohjaamiin esimerkiksi YLE:n kausispotteihin ja äskettäin The Flying Finns -rallidokkarisarjaan. Tero on intohimoinen työtään kohtaan ja siksi myös musiikin suhteen erittäin ’diipeissä’. Mies lukee partsikkaa tuosta vaan ja opetteli tästäkin noin 10 min teoksesta ensi töikseen joka äänen ulkoa. En voi uskoa onneani että sain hänet tähän mukaan, kuka vaan ei lähde taiteilemaan tällaisen lähes mahdottoman tehtävän ja kohtuuttoman urakan kanssa, olen elämäni velkaa tästä(kin)”, Tuomas hymyilee.

Levyn päättävä kappale syntyi alun perin Tuomaksen Thaimaan-matkalla vuonna 2017.

”Olimme Anssi ja Ville Kelan kanssa lomilla samoilla hoodeilla Khao Lakissa, jossa satoi hyvinkin runsaasti koko pariviikkoisen ajan. Sain jonkun vatsapöpön ja notkuin sen kourissa muutaman päivän hotellihuoneessani ja näin ollen paremman tekemisen puuttuessa laitoin Sibelius-ohjelman laulamaan, ja huomasin pian säätäväni kasaan jonkinlaista monen kitaran progebiisiä”, Tuomas muistelee.

Biisi sai kantaesityksensä Wäinölän 40-vuotissyntymäpäivillä Tavastialla.

”Itse studiosessio oli kuulemma levyn studiopomon Nino Laurennen mukaan suurin, joka Sonic Pumpille on koskaan rakennettu, pohjalta kaikki röörit ja etarit olivat käytössä. Tommi Vainikainen äänitti, miksasi ja masteroi järkähtämättömällä ammattitaidolla ja pieteetillä, Samu Ruuskanen oli korvaamaton apu editissä ja Johannes Granrothin kanssa he assaroivat tehokkaasti sessiossa.”

Mukana Tuomaksen lisäksi ovat kitaristit Varre Vartiainen, Mikko Kosonen, Timo Kämäräinen sekä Marzi Nyman.

”Varre nimenomaan puski minua tekemään ensimmäisen levyni, josta olen ikuisesti kiitollinen. Olin nuorempana aluksi kauhuissani näistä über-kykenevistä kollegoistani, kateellinenkin, mutta vuosien aikana olen oppinut puhtaasti fanittamaan näitä minulle kovin rakkaita hahmoja. Olen hirvittävän otettu että he suostuivat mukaani soittamaan ja näin sain myös ikuistettua hienon muiston meistä yhdessä.”

Wäinölä suuntaa levyn julkaisukeikoille, ja ensimmäinen esiintyminen nähdään Espoon Louhisalissa 1.9.2023. Jo nyt julkaistuihin päiviin lukeutuvat Kuopion Maxim 16. syyskuuta, 15.9. on luvassa Poppari Jyväskylässä ja 17.9. Porin Validi Karkia.

“Toivon vieväni kuulijani yhtä hienolle musiikilliselle matkalle kuin mille itse levyä tehdessä pääsin. Olen myös varsin innoissani päästessäni toteuttamaan tätä matkaa livenä yhtyeeni kanssa!”

Livekokoonpanoon lukeutuvat:
Tuomas Wäinölä – kitara
Anssi Nykänen –rummut
Kasperi Kallio – koskettimet
Heikki Laine – basso
William Suvanne – saksofoni

Levyllä mukana ovat:
Tuomas Wäinölä: kitarat, syntetisaattorit, lyömäsoittimet, ohjelmointi, sävellykset, sovitukset, tuotanto, äänitykset (ei pohjat), miksaus raita 1.
Tommi Vainikainen: äänittäjä, miksaaja ja masteroija (ja tamburiini) Lauri Porra: basso
Mikko Sirén: rummut
Rolf Pilve: rummut
Anssi Nykänen: rummut
William Suvanne: soolosaksofoni
Tero Lindberg: trumpetti, soolotrumpetti
Janne Toivonen: trumpetti
Pope Puolitaival: saksofoni
Antti Rissanen: pasuuna
Jussi Vuorinen: bassopasuuna
Varre Vartiainen: kitara
Mikko Kosonen: kitara
Timo Kämäräinen: kitara
Marzi Nyman: kitara
Mongo Aaltonen: perkussiot
Matti Paatelma: piano, Rhodes, Hammond-urut
Antti Lötjönen: kontrabasso
Arttu Takalo: vibrafoni
Vienna Syncron Stage Orchestra: Sinfoniaorkesteri
Jouset: Jousikaiku-kvartetti: Pasi Eerikäinen V1, Laura Airola V2, Mauri Kuokkanen Va, Rikka Lampinen Vc
Jouko Kyhälä: huuliharppu
Jacinta Damström: huilu
Sakari Salli: syntetisaattorit

Kuuntele levy:

www.tuomaswainola.com


Lähde: Ginger Vine Management & PR

Exit mobile version