Site icon Metalliluola

The Grammers julkaisi kahdeksannen albuminsa ”Rockfield”

Kuva: Petri Vilén

Tiedote 15.10.2024

Classic rock­-yhtye The Grammers matkusti Walesin Rockfield-studioon äänittämään kahdeksannen levynsä mammuttien jalanjäljissä. Nyt mm. Queenin ja Rushin tunnetuksi tekemän studion mukaan nimetty albumi on kaupoissa ja kuultavissa musiikkipalveluissa.

’Rockfield’-albumi nauhoitettiin pääosin livenä ja analogisesti Walesin Monmouthissa Joe Jonesin toimesta ja sen tekemiseen osallistui lopulta lukuisia kansainvälisiä huippumiksaajia ja ammattilaisia. Albumin miksauksista vastasivat Tim Palmer (U2, Pearl Jam, Ozzy Osborne, HIM), Jens Bogren (Amorphis, Kreator, Dimmu Borger, Sepultura), Richardo Borges sekä Nick Brine (Oasis, The Darkness). Albumin on masteroinut Justin Shturtz Sterling Soundilla Nashvillessä.

Kansi: Rami Mursula

 

The Grammers-yhtye on vuonna 1999 Säkylässä perustettu classic rockin pohjoinen soihdunkantaja. Yhtye tunnetaan äärimmäisen tiukkana ja tinkimättömänä live-aktina, jonka vahvuudet perustuvat Suomen kenties lahjakkaimman ja myös kansainvälisesti poikkeukselliset kyvyt omaavan heavy rock-vokalisti Hannu Vainionpään tulkintaan, hienostuneeseen ja tarttuvaan sävellystyöhön sekä jäsentensä virtuoosimaiseen vintage-instrumenttien hallintaan.

Hannu kommentoi albumin äänityprosessia seuraavasti:
”Rockfieldissä oli aika maaginen tunnelma (vaikka se kliseiseltä kuulostaakin); rauhallinen umpipiha, mukavia paikallisia ihmisiä, oikeanlainen omanlaisensa tunnelma, joka auttoi keskittymään olennaiseen, eli levyn tekemiseen. Työnteon lomassa oli mukavaa oleskella ja katsella hevosia ja lehmiä laitumella ja vähän pelata bilistä ja pöytätennistä siinä taukoaikoina. Kaiken kaikkiaan tunnelma oli erittäin kotoisa. Kun sain tietää että tulen laulamaan samaan mikkiin mihin Ronnie James Dio lauloi – kieltämättä siinä kylmät väreet kulkivat hetkellisesti selkäpiissä että tässä ollaan nyt tietynlaisessa hienossa jatkumossa mukana. Ja mielestäni se kuuluu kyllä sekä tällä ensimmäisellä sinkulla että myöskin koko levyllä. Se oli hienoa aikaa, hieno sessio, hyviä muistoja. Ja eipä se oikein paremmin olisi voinut onnistua!”

Mukana sessioissa oli myös kuvaaja-ohjaaja Petri Vilén, jonka käsialaa monet aiemmat videot ja valokuvat ovat. Myös dokumentti yhtyeen matkasta on valmisteilla.

Voit tutustua yhtyeeseen lisää Facebookissa ja Instagramissa.

Lähde: V.R. Label

Exit mobile version