Site icon Metalliluola

The Feral Youngilta video tulevalta debyytiltä

Kuva: Pauliina Suomalainen

Tiedote 4.2.2022

Turkulainen The Feral Young sai alkunsa vuonna 2016 kolmen musaintoilijan jakaessa yhteisen vision bändistä, jossa kaikkia soittimia soitetaan helvetin kovaa. Maaliskuun loppupuolella Suicide Records julkaisee yhtyeen Chaos Comforts -debyytin, jossa ahdistuneisuuteen, itseinhoon, masennukseen sekä yksinäisyyteen lisätään helvetillinen määrä säröpedaaleita ja soonista energiaa. Levyllä kuuluu myös jäsenten toisistaan poikkeavat musiikilliset taustat ja vaikutteet, joiden pohjalta lopputulos pyörii jonkun genren jossain alagenressä.

”Nyt julkaistu Wild Howls -single syleilee kapinaa rupisilla käsillään. Se kertoo paniikinomaisesta karkumatkasta kauas rutiineista ja paikallaan pysymisestä. Anna henkilökohtaisten erimielisyyksien nakertaa kantapäitäsi, kun juokset vapauteen”, bändin laulaja-kitaristi Oliver tiivistää kappaleen sisällön.

KOKOONPANO
Ville – rummut
Oliver – laulu ja kitara
Oskari – kitara

DISKOGRAFIA
Failures-EP (2017)
I Haven’t Seen Myself in a While -EP (Kaos Kontroll 2018)
Complicated Transmissions -single (2019)
Lovers of Consequence -single (2020)
The Devil’s Kiss -single (2021)
Chaos Comforts (Suicide 2022)

Linkit:

https://www.facebook.com/theferalyoung
https://www.instagram.com/theferalyoungsucks/
https://theferalyoung.bandcamp.com/
https://sptfy.se/TheFeralYoung

 


Lähde: Metal Asylum Promotions
Kuva: Pauliina Suomalainen

Exit mobile version