Saksan heavy metal-veteraani Rage avasi lumisena marraskuisena iltana ”The Devil Tours Again”- kiertueensa Suomesta ja Helsingistä. Kyseessä oli siis varsin merkittävä tapaus. Jos ei nyt Metallican tai Iron Maidenin tasoista vastaanottoa odotuksissa ollutkaan, Nosturin kokoisen paikan voisi olettaa täyttyvän mukavasti tapahtumaillan koittaessa.
Näin ei kuitenkaan valitettavasti käynyt. Keikka oli siirretty alakertaan Elmun baariin ja paikalla oli vain muutama innokas fani Metalliluolan saapuessa tiloihin. Lämmittelybändien aikana tila alkoi onneksi täyttyä ja Ragen aikana väkeä oli se silmämääräisesti arvioitu 50–60 henkilöä, joka alakerran osalta riitti varsin hyvin asiallisen tunnelman ylläpitämiseen kun unohti sen minkä tason yhtyeestä on kyse. Kun Rage edellisen kerran nähtiin Nosturissa 10 vuotta sitten, katsojia oli 7-kertainen määrä, joten jotain merkillistä on yleisön käyttäytymisessä tapahtunut. Toki bändin uudemmat levyt eivät mitään hittejä ole olleet ja johtohahmo Peavy Wagnerin rinnalla on miehistö viime kerrasta vaihtunut. Tästä huolimatta kyseessä on yli 30 vuoden uran omaava pitkän linjan heviveteraani, joka on esiintynyt kansainvälisillä lavoilla Wackenia myöten.
Jos Rage ei saa kylmästä säästä huolimatta hevifaneja irti kotisohvalta, mitkä ovat mahdollisuudet saada esimerkiksi Running Wildia koskaan Suomeen? Pikainen katsaus keikkakalenteriin vahvisti Tavastialla soittaneen samana iltana Peer Güntin eli mistään samasta yleisöstä ei ole voitu tässä kohtaa kilpailla.
Joka tapauksessa yleisökadosta huolimatta kotimainen Evil Drive verrattaen tuoreena lisäyksenä illan ohjelmistoon, otti lavan haltuun ammattitaitoisesti ja materiaalinsa vahvuuteen luottaen. Uusi kitaristi JP Pusa vaikuttaa sulautuneen kokooonpanoon mukavasti ja esitti muutamia hienoja taidonnäytteitä sooloissa. Vakituisen basisti Marko Syrjälän ollessa ulkomailla, basson varressa vieraili Domination Blackin Lauri Eerola, joka hoitti tonttinsa taustalla varmuudella.
Bändi esitti reilun puolituntisen aikana muutaman kappaleen ”Land Of The Dead”– albumiltaan sekä uuden tulevaa levyä ennakoivan singlensä ”Anti-Genocide” laulaja Viktorian sonnustautuessa asianmukaisesti intiaanivarusteisiin. Lopussa cover-vetona saatiin ilmoille W.A.S.P.- klassikko ”I Wanna Be Somebody”, joka upposi yleisöön kuin se kuuluisa häkä ja perinteinen ”Iron Rain” toimi setin loppunumerona edelleen hienosti. Vaikka Evil Driven musiikki olikin rajummasta päästä verrattuna kahteen seuraavan yhtyeeseen, tuntuivat katsojat tempautuvan mukaan menoon ja tämä lataa enemmän odotuksia yhtyeen ensi vuonna julkaistavalle kakkoskiekolle.
Espanjan Sôber oli toimitukselle ennestään täysin tuntematon tuttavuus. Nopea taustaselvitys osoitti Escobedon veljesten vetämällä bändillä olevan kuitenkin yli 20 vuotta uraa takana ja ilmeisesti nauttivan kohtalaisen kovaa suosiota kotimaassaan. Yhtye esitti melodista heavyaan espanjaksi, ja laulaja/basisti Carlos Escobedo tunnusti kappaleiden välissä englantinsa olevan niin huonoa, että välispiikitkin menivät pitkälti kotikielellä. Etualalla vaikutti setin aikana muutama yhtyeen ystävä spaniardi, joiden antaumuksellinen riehuminen sai muunkin yleisön kiitettävästi mukaansa. Kitaristi Jorge Escobedo soitti myös hyvällä otteella ja eturiville esiintyen. Yhtyeen biisit olivat sinänsä taidokkaita, mutta mistään hittimateriaalista ei ollut kyse. Useat biisit tuntuivat lupaavan avauksellaan paljon, mutta kertosäkeeseen saavuttaessa virta katosi jonnekin. Hymyt olivat silti leveinä ja rakkaus lajiin aistittavissa jokaisesta nuotista.
Rage asteli lavalle lyhyen intron aikana ilman turhia fanfaareja ja potkaisi homman käyntiin uuden levynsä nimikappaleella. Nopeasti kävi selväksi, ettei soundi ollut bändin puolella. Peavy Wagnerilla oli selvästi vaikeuksia kuulla korvamonitoreistaan ja pysyä muun yhtyeen rytmissä. Setin toisen kappaleen ”Shadow Out Of Time” jälkeen Peavy puuttui asiaan: ”Meillä on ongelmia, en kuule mitään täällä. Toivottavasti miksauspöydästä korjataan asia välittömästi, koska muuten emme pysty jatkamaan tätä keikkaa.”
Teknikot ryhtyivät ripeästi korjaustoimenpiteisiin juosten edestakaisin lavan ja mikseripöydän välillä. Muutaman ensimmäisen kappaleen jälkeen homma saatiin onneksi toimimaan ja Wagner totesi tämän jälkeen jo hyväntuulisesti näiden olevan tyypillisiä ensimmäisen keikan ongelmia. Yleisön suuntaan huomasi kuitenkin selvästi rumpujen olevan loppuun saakka liian kovalla ja vastaavasti kitarariffit eivät kuuluneet tarpeeksi. Kitaristi Marcos Rodríguezin sooloissa volyymia sen sijaan selvästi aina nostettiin ja ne kaikuvatkin Elmun Baarissa komeasti.
Kokonaisuutena näistä ongelmista huolimatta Ragen esiintymisestä loisti vapautuneisuus ja soittamisen ilo. Selkeästi uusien jäsenten myötä bändikemiat toimivat jälleen ja lavalla kuultiin paljon hyvän henkistä sanailua Wagnerin, Rodríguezin sekä rumpali Vassilios ”Lucky” Maniatopoulosin välillä. Kitaristi ja rumpali soittivat Rage-klassikot alkuperäisille uskollisella tyylillä. Vaikka Victor Smolski taitava soittaja olikin, toimitus nautti perinteisemmästä tavasta, jolla Rodríguez tarttui erityisesti vanhempaan materiaaliin.
Settilista oli kokonaisuutena erinomainen läpileikkaus yhtyeen tuotannosta. Smolskin poistuttua kuvioista, painopiste ei enää ollut tämän vuosituhannen kappaleissa, vaan 1990-luvun materiaali sai nyt ansaitsemansa huomion. Äskettäin 20 vuotta täyttäneeltä ja Ragen kovimpiin kuuluvalta levyltä ”End Of All Daysilta” saatiin ilmoille kolme kappaletta: ”Higher Than The Sky” odotetusti yleisöhuudatuksineen lopussa, mutta myös loistava nimibiisi sekä albumin avausraita ”Under Control,” joka settilistan mukaan korvasi tänä iltana ”Deep In The Blackest Holen”. Uusin ”The Devil Strikes Again”– levy ei omiin suosikkeihin kuulu, mutta hyvin siltä lohkaistut neljä kappaletta muun setin sekaan silti mahtuivat.
Paikan pienuudesta johtuen varsinaisia encoreja ei kuultu vaan bändi pysyi lavalla koko puolitoista tuntia kestäneen keikan ajan. Peavy kertoi yleisölle nyt matkustettavan ajassa lähes 30 vuotta taaksepäin ja yhtyeen soittavan biisin, jota eivät oman muistikuvansa mukaan ole vetäneet sitten 1980-luvun. Luvassa oli ”Down By Law” vuoden 1987 ”Execution Guaranteed”- albumilta. Esitys meni hienosti, ja oli hienoa kuulla musiikkia saksalaisen speed metallin juurilta. Peavy viittasi tässä kohtaa yleisössä näkyviin vanhoihin Rage-paitoihin ja varoitteli Rodríguezin keräilevan innolla vanhaa bänditavaraa. Kitaristi tarjoutui puolitosissaan ostamaan 20 eurolla paidat katsojien päältä. Ennen kuin keikka muuttui huutokaupaksi, iskettiin kehiin aina toimivat ”Don’t Fear The Winter” sekä ”Higher Than The Sky”, jotka osoittivat 50 hengen saavan pienessä tilassa hyvin ääntä aikaiseksi. Biisin keskellä Rage teki vielä yllätystempun ja kiskaisi parin minuutin verran Dion ”Holy Diveria” kitaristin toimiessa laulajana. Hyvin Ronnie James Dio-maneerit Marcosilla olivat tässä kohden hallussa.
Viimeisenä kappaleena ilmoille kajahti ”Black In Mind”-levyn ”Until I Die”. Bändi kumarsi yleisölle selvästi tyytyväisenä saamastaan vastaanotosta pieneltäkin joukolta. Peavy jäi vielä kiittämään faneja keikan jälkeen ja signeerasi auliisti levyjä. Metalliluolan toimituskin oli onnellinen päästessään pitkäaikaisen sankarin Wagnerin kanssa yhteiskuvaan.
Lopuksi on jälleen on palattava vähäiseen yleisömäärään. Vaikka Peavya ja kumppaneita se varmasti riepoi, tämä ei näkynyt esityksessä millään tavalla, vaan bändi antoi lavalla kaikkensa. Tämä on se ero amatöörien ja todellisten ammattilaisten välillä. Nyt fanien vastuulle jää se nouseminen sohvalta ja paikalle saapuminen. Aika kuluu väjäämättä ja eivät nämä veteraanit enää vuosikymmeniä kierrä meitä ilahduttamassa. Livekeikat ovat edelleen pienille sekä keskikokoisille heviyhtyeille se elinehto ja paikka, jossa metallimusiikki on elementissään. Se ei ole ipod, youtube, spotify tai edes se kuuluisa CD. Käykää hyvät ihmiset keikoilla niin keikat jatkuvat ja saamme uusia laadukkaita metallilevyjäkin vielä iloksemme.
Teksti: Ville Krannila & Jussi Krannila
Kuvat: Ville Krannila © Metalliluola
