Site icon Metalliluola

The Blanko päättää viiden vuoden julkaisutauon ”Shine”-singlellään

Tiedote 5.3.2025

Vuonna 2011 kotimaisen rock-kentän Flying Colours -esikoisalbumillaan räjäyttänyt The Blanko päättää puoli vuosikymmentä kestäneen julkaisutaukonsa. Tänään julkaistu ja yhteistyössä tuottaja Jukka Backlundin kanssa viimeistelty Shine-single esittelee The Blankon valtavan energisyyden uudessa valossa ja vuoden 2025 mausteilla – unohtamatta yhtyeen voimatrion alkukantaista soundia.

Samalla The Blanko esittäytyy uudessa kokoonpanossa, jossa on mukana Sunrise Avenuessa maailmalla mainetta kerännyt rumpali Sami Osala. Vokalisti-kitaristi Pauli Hauta-ahon rinnalla eturivissä vaikuttaa edelleen basisti Jykke Tikka.

”Olen seurannut bändin meininkejä jo alusta lähtien ja todennut, että meno on ollut livenä suorastaan eläimellistä. Mietin jo silloin, että tuollaisessa toiminnassa haluan joskus vielä olla mukana. Paulin kanssa olin soittanut aikaisemmin ja todennut, että sälli on todella kova soittaja ja että tällainen energia on sitä mitä mä bändiltä haluan. Enpä olisi uskonut, että yhtäkkiä olenkin todistamassa tuota pyörremyrskyä ihan livenä rumpujen takana. Olen todella fiiliksissä tästä!”, Osala intoilee.

“Trio on kokoonpanona bändien kuninkuuslaji, jossa jokaisella jäsenellä on merkittävä rooli. Sami on lunastanut rumpalin paikan paremmin kuin hyvin ja nopeammin kuin uskalsi toivoa. Tuntuu hienolta tuoda bändin uusi energia uuden biisin myötä kunnolla esiin!”, Pauli hehkuttaa.

Kolmikon ensimmäinen yhteinen biisi Shine on tiiviisti kiinni tässä ajassa, muistuttaen rakkauden voimasta aikojen myllerryksessä.

“Pohjolasta kajastaa, kunnes kajahtaa. Maailma on murroksessa ja uudet tuulet puhaltaa lujasti, eikä ne hellitä, ennen kuin niihin reagoi. Yksi asia kuitenkin on ja pysyy ja se on rakkaus. Se on se loiste ja hohde, joka asuu meissä kaikissa. Se on soihtu, joka roihuaa läpi myrskyt ja myllerrykset, eikä se koskaan kuole”, Pauli toteaa ja jatkaa:

“Shine on paluuta juurille, paluuta kotiin ja paluuta siihen autenttisuuteen, mitä me ollaan aina oltukin. Biisin luomisprosessi oli kuin sielujen tumma yö, jossa asioita kohdattiin silmästä silmään, kunnes lopulta rakkaus riffiin pyyhkäisi turhien krumeluurien yli. Lopputuloksena on voimabiisi, jossa feminiinin ja maskuliinin pyhä yhteys on rokkaavasti tasapainossa. Tää maailma tarvitsee sen kaltaista energiaa.”

The Blanko palaa samalla myös livekeikkojen pariin, joista ensimmäinen kuullaan Helsingissä On The Rocksissa 2. toukokuuta. Liput tapahtumaan ovat nyt myynnissä täällä.

The Blanko on:
Pauli Hauta-aho – Laulu, kitara
Jykke Tikka – Basso
Sami Osala – Rummut

www.theblanko.com

Lähde: Ginger Vine Management & PR

Exit mobile version