[three_fourth]Brittiläinen Ten on yksi melodisen hard rockin aliarvostetuimpia yhtyeitä. Pitkälti laulajan, biisinkirjoittajan ja johtohahmon Gary Hughesin ympärille rakentunut bändi julkaisi aikanaan 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa useita genren kovimpiin kuuluvia levyjä. Huippu saavutettiin vuoden 2001 loistavalla ”Far Beyond The World” albumilla. Monet eivät myöskään tiedä Hughesin säveltäneen Magnum-laulaja Bob Catleyn kolme ensimmäistä soololevyä ja nekin ovat todellisia mestariteoksia. Hughes on lisäksi julkaissut useita soololevyjä ja teki aikanaan kaksiosaisen massiviseen rock oopperan ”Once And Future King.” ”Far Beyond The Worldin” jälkeen alkoivat Tenin jäsentenvaihdokset ja samalla väistämättömästi levyjen tasossa alamäki.
Ilmeisesti kova julkaisutahti yksinkertaisesti kulutti luovuuden loppuun ja Hughes kävi läpi henkilökohtaiset kriisit sekä avioeron. Ten oli julkaisurintaman osalta telakalla viitisen vuotta, mutta vuoden 2011 jälkeen on tämä ”Albion” mukaan lukien ilmestynyt jo kolme albumia.
Kehiin palataan jälleen osin muuttuneella miehistöllä. Mukana on peräti seitsemän soittajan kokoonpano aseistettuna kolmella kitaristilla Hughesin itsensä vielä lisäksi soittaessa jotain kitaraosuuksia. Klassisesta kokoonpanosta kitaristi John Halliwell ja basisti Steve McKenna ovat yhä sitkeästi mukana. Melodisen heavyn mekka Frontiers on jäänyt levy-yhtiönä taakse ja ”Albion” on ilmestynyt kaikessa hiljaisuudessa pienemmän Rocktopia-levymerkin kautta. Valtavia myyntilukuja ei siis välttämättä kannata odotella.
Tässä tilanteessa olisi ymmärrettävää, mikäli Ten yrittäisi tehdä jonkinlaista kasvojen pesua, mutta ehkä helpotuksena tälle tielle ei ole lähdetty. Gary Hughesin kokonaan säveltämä ja tuottama ”Albion” kuulostaa sata prosenttisesti tutulta Teniltä. Bändin musiikille aiemmin hyvin ominaiset kelttivaikutteet nousevat esiin nimibiisissä ja balladit kuten ”Sometimes Love Takes The Long Way Home” soivat laadukkaalla otteella. Gary Hughesin samettisen pehmeä ääni ei ole vuosien varrella muuttunut miksikään ja hän tulkitsee kappaleet omalla vankkumattomalla ja tunteellisella tyylillään. Hughesin ääni on ansaitusti nostettu pintaan ja musiikki tuntuu vain palvelevan hänen vokaalimelodioitaan. Seitsemällä muusikolla olisi voinut kuvitella soundimaailmalla tehtävän enemmänkin.
Nimenomaan musiikillisesti levy jää väkisin hiukan köyhäksi. Soittajat ovat ammattilaisia ja Hughes on kirjoittanut hyvin yhteen soljuvat sovitukset, mutta liikutaan yksinkertaisesti liian turvallisella alueella ja todella mielenkiintoa herättävät kohdat puuttuvat. Silloin tällöin taustalla soivat ohjelmoidut syntikkaosuudet ja yksi italiaksi laulettu kappale eivät riitä tuomaan riittävästi uusia sävyjä. Kokeneen Dennis Wardin sinänsä ammattitaitoisessa miksauksessa olisi pitänyt instrumenteille antaa enemmän voimaa. Avauskappale ”Alone In The Dark Tonight” olisi tarvinnut hyviin kitarakuvioihinsa terävyyttä ja selvästi lisää ääntä.
Ten jatkaa tiellä, jonka yhtyeen fanit tunnistavat helposti, vaikka tietyt luovat ongelmat tuntuvat edelleen vaivaavan. Bändin vanhoihin julkaisuihin kannattaa tämän tyylisuunnan ystävien ehdottomasti tutustua ja toivotaan, että se huippuonnistuminen vielä tältäkin suunnalta joskus iloksemme saadaan.
8- / 10
Ville Krannila[/three_fourth] [one_fourth_last]
1.Alone In The Dark Tonight
2.Battlefield
3.It’s Alive
4.Albion Born
5.Sometimes Love Takes The Long Way Home
6.A Smuggler’s Tale
7.Die For Me
8.It Ends This Day
9.Gioco D’Amore
10.Wild Horses[/one_fourth_last]