Kylmä. Synkkä. Mystinen. Unenomainen. Hypnoottinen. Ritualistinen. Väkivaltainen. Nämä ovat kaikki sanoja, jotka ovat omiaan kuvaamaan Temple Of Nihilin debyyttiä. Toisaalta yksikään edellä mainituista ei yksinään riitä kertomaan mitä ”Schadenfreudella” on tarjota.
Venäläistrion esittämä ihmisvihaa tihkuva black metal on lohduttoman kolkkoa, joten jos elämä potkii ennestään päähän, ei kyseisen levyn kuuntelu edesauta positiivisen mielentilan saavuttamista. Mutta jos kyseinen synkistely kiehtoo, voitaneen vielä kertoa, albumi jää soiton loputtua mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa.
Vaikka vaikutteita on selvästi napattu niin norjalaisesta kuin myös ranskalaisesta mustasta metallista, kuulostaa bändi kuitenkin tuoreelta, eikä lainkaan selvää lainailua ole huomattavissa. Tämä on melkoinen saavutus erityisesti uudemmilla yhtyeillä. Saavutus on myös se, että Temple Of Nihil on julkaissut levyn, jolta ei löydy yhtäkään täytebiisiä vaan jokainen sävellys puolustaa paikkaansa. Tästä huolimatta ei ”Schadenfreude” päästä kuulijaansa helpolla vaan teos vaatii aikaa kietoakseen pahaa aavistamattoman ihmispolon pauloihinsa. Tämän tapahtuessa ei enää halua rimpuilla vapauteen vaan ilomielin päästää irti siitä viimeisestä oljenkorresta ja syleilee hulluuden ruumiillistumaa yhä uudestaan ja uudestaan.
Levyn äänimaailma saattaa karkottaa mahdollisia uusia faneja, sillä säilykepurkin läpi nauhoitetulta kuulostava levy ei varmasti miellytä kaikkia. Mutta jos ”Schadenfreudelle” antaa mahdollisuuden, muutaman pyöräytyksen jälkeen huomaa, että soundit sopivat täydellisesti venäläisten kylmään sekä vihamieliseen musiikkiin. Tämän sisäistettyään saattaa jo huomata, käsillä on yksi viime aikojen parhaimmista levyistä mustan metallin saralla.
8½/10
Marko Klingberg
1.Descending
2.Into The Slough
3.Ode
4.Schadenfreude
5.Snakes In My Skull
6.Htrib
7.Postbeing
8.All Turns To Nihil
9.To Fireburners
10.With Flames And Chaos
Kipinä raskaampaa musiikkia kohtaan syttyi jo vaahtosammuttimen kokoisena 80-luvulla enon levykokoelmaa selaillessa. Number Of The Beastin kaltaiset kansikuvat iskostuivat lähtemättömästi nuoren miehenalun verkkokalvoille. Siitä asti on metallisempi musiikki ollut iso osa elämää. Ja vaikka olen kaikkiruokainen, on raskaampi ja synkempi ulosanti lähimpänä sydäntä.
 Metalliluolan arvio, Marko Klingberg.){kind=link}