Francis Rossin johtama veteraaniyhtye Status Quo saapui Suomeen kahdelle keikalle, mutta kuten useista medioista on saatu lukea, ei kaikki sujunut suunnitelman mukaan.
Yhtye perui Karjurockiin sovitun keikan vain tunteja ennen esiintymistä ja tätä kirjoittaessa peruutuksen syystä on esitetty vain epämääräisiä arvioita. Ilmeisesti jonkinlaisesta sopimuskiistasta oli kyse.
Vuoden 2019 ”Backbone”-albumia esiteltiin kahden kappaleen verran ja tuoreet sävellykset sulautuivat settiin mainiosti. Konserttisalissa äänentoisto oli ensiluokkainen ja illasta muodostui kokonaisuutena riemukas sekä klassisten kitarariffien täyttämä. Vuonna 2016 menehtyneen Rick Parfittin suuret saappaat täytettäväkseen saanut Richie Malone on kitarassa mies paikallaan ja myös laulupuoli sujuu moitteettomasti.
Illan varsinainen setti päätettiin odotettuun yhteislauluun ”Rockin’ All Over The World” ja painetun settilistan jatkoksi yhtye tarjoili vielä encoreina ”Don’t Waste My Timen” sekä ”Paper Planen”.
Status Quo on nähty vuosien varrella moninaisissa ja vaihtelevissa paikoissa, kuten esimerkiksi Lontoon Royal Albert Hallissa tai valtavan Wacken-festivaalin päälavalla. Tampere-talo oli tyylikäs lisä esiintymispaikkojen joukkoon, mutta harmillisesti Status Quon kesä 2022 tullaan Suomessa muistamaan yksittäisen festarikeikan soittamatta jättämisestä.
Alla kuvagalleria Tampereen mainiosta illasta.