Progemetallin superbändi Sons Of Apollo on ehtinyt urallaan toiseen studioalbumiin vuonna 2017 ilmestyneen ”Psychotic Symphonyn” jälkeen. Herrojen Portnoy, Soto, Sherenian, Sheehan sekä Thal CV:t ovat sitä luokkaa, että niitä tuskin tässä tarvitsee enää käydä erikseen läpi.
Yhtyeen ensimmäinen levy lupaili paljon, joihin kokoonpano jo viime vuonna ilmestyneellä live-levyllä vastasi vakuuttavasti, mutta sen jälkeen oli vielä epäuskoinen olo siitä, onko kyseessä ”oikea” bändi, vai taas yksi uusi projekti. ”MMXX”:n jälkeen uskallan väittää, että kyseessä on oikea yhtye.
Levy käynnistyy ensimmäisellä sinkkujulkaisulla, eli Derek Sherenianin komealla introlla starttaavalla ”Goodbye Divinitylla”. Tarttuvalla kertosäkeellä varustettu avaus sisältää korvakarkkia bändin virtuoosimaisen soiton faneille. Toisena kuultava ”Wither To Black” on yllättävän raskas kappale, josta löytyy tarttumapintaa muille kuin progehevin ystäville. ”Asphyxiation” alkaa Ron ”Bumblefoot” Thalin ärhäkällä ”Korn-tera-riffillä” ja kuten edeltäjänsä, biisi on yllättävän rankka progemetalli-juntta ja sisältää kerralla päähän jäävän kertosäkeen.
Vuonna 2017 kuolleelle entiselle Trans-Siberian Orchestra– , Soto– ja Adrenaline Mob-basistille David ”Z” Zablidowskylle omistettu ”Desolate July” osuu napakymppiin, komean balladin ollessa levyn ensimmäinen täysosuma. Erik Satie -henkisellä pianointrolla starttaava ”King Of Delusion”, aiemmin sinkkuna julkaistu ”Fall To Ascend” sekä rivakka ”Resurrection Day” pitävät tason korkealla, pohjustaen samalla tietä levyn toiselle napakympille eli lähes 16 minuuttia kestävälle päätöskappaleelle ”New World Today”. Eeppinen sovitus käynnistyy Bumblefootin pitkällä, Steve Vain inspiroimalla kitarasoolo-osuudella, vieden kuulijansa pitkän kestonsa aikana fiilisten vuoristoradalle. Biisissä kuullaan Soton lauluosuuksia, sekä pitkiä instrumentaaliosia, paketin pysyessä tästä huolimatta koko ajan kasassa.
Sons of Apollon ”MMXX” on komea avaus vuoden 2020 progeheville. Levy ei kuitenkaan ole se napakymppi, mihin tämän kaliiberin muusikot parhaimmillaan pystyvät. Uskon, että bändi pystyy vielä petraamaan biisimateriaalinsa tasoa. Koska mukana vaikuttaa kaksi entistä Dream Theater -miestä, niin en voi jättää käyttämättä mahdollisuutta pieneen vertailuun näiden yhtyeiden välillä. Sons of Apollo on huomattavasti helpommin lähestyttävä ja se svengaa nykyistä Dream Theateria selvästi paremmin. Yhtyeen kappaleet on myös tehty perinteisellä säe-kertosäe-säe-tekniikalla, varsinaisten progressiivisten osuuksien jäädessä sooloihin tai introihin. Toinen ero on laulajissa: Jeff Scott Soto on selkeästi hard rock –vokalisti, jonka äänestä on löydettävissä myös blues ja r&b-vaikutteita. Minulle molemmat yhtyeet toimivat, mutta jos valinta pitää tehdä, omani on Sons of Apollo.
8+/10
Ilkka Järvenpää
1. Goodbye Divinity
2. Wither To Black
3. Asphyxiation
4. Desolate July
5. King Of Delusion
6. Fall To Ascend
7. Resurrection Day
8. New World Today
