Site icon Metalliluola

Smackbound juhlii uutta albumiaan lavalla

kuva: Lauri Hämäläinen

Tiedote 13.3.2023

Vuonna 2015 perustettu Smackbound julkaisi esikoisalbuminsa 20/20 vuonna 2020, mutta jo ennen sitä bändi sai kansainvälistä huomiota singleillään Drive It Like You Stole It, Wall Of Silence sekä Run.

Yhtyeen toinen pitkäsoitto Hostage ilmestyy 21. huhtikuuta 2023.

– Aloitimme kirjoittaa tätä albumia vuoden 2021 alussa ja äänitimme rummutkin pariin biisiin syksyllä, mutta yllättävät muutokset elämässä laittoivat tuotannolle stopin. Deadlinen häämöttäessä loppu levystä kasattiin urakalla syys-lokakuun aikana viime vuonna. Viimeiset lyriikat kirjoitin vain päiviä ennen masterointia, laulaja Netta Laurenne summaa.

Monipuolinen ja taitava metalliviisikko esittelee alati kohenevan livekuntonsa Helsingin On the Rocksissa keskiviikkona 31. toukokuuta. Smackboundin kesäkuu alkaa puolestaan seuraavana iltana Tampereen Tullikamarin Klubilla.

– Olipa melkoinen matka, mutta pystyimme puristamaan toisen lapsemme maailmalle. Nyt palamme halusta esitellä hänet teille tarkemmin, Netta Laurenne vinkkaa.
– Ihan mahtavaa päästä juhlistamaan levyn julkaisua keikkojen muodossa. 20/20-levyn livekeikat jäivät pandemian jalkoihin, joten nyt todella otetaan ilo irti näistä tapahtumista!

ke 31.5. Helsinki, On the Rocks
16 e ennakko (tiketti) / 18 e ovi

to 1.6. Tampere, Klubi
15 e ennakko (tiketti) / 18 e ovi

Ennakkoliput molemmille keikoille ovat myynnissä.

www.facebook.com/smackbound
www.instagram.com/smackboundband
www.smackbound.com


Lähde: NEM
Kuva: Lauri Hämäläinen

Exit mobile version