Riihimäkeläislähtöinen Silver Bullet pitää perinteisen heavy metallin lipun korkealla ajoittain vaikeaksi muuttuneilla markkinoilla.
Yhtyeen toinen levy ”Mooncult” on jälleen askel astetta kunnianhimoisempaan suuntaan. 1590-luvun Skotlannin noitavainoista teeman hakevan albumi yhdistelee tuttuja thrash-vaikutteita Judas Priest – sekä King Diamond –henkisen perinteisen metallin ja kokonaisuus maustetaan voimametallin sävelillä. Yhdistelmä vakuutti jo ”Screamworks”-debyytillä muutama vuosi sitten.
Metalliluola istui alas kitaristi ja säveltäjä Hannes Horman sekä kitaristi Henri Asikaisen kanssa ja ruoti yhtyeen äskettäisen Grave Digger -coverin, kävi läpi ”Mooncult”-levyn taustat, bändin näkemyksen metallimusiikin nykytilaan Suomessa, sekä tulevaisuuden suunnitelmiin.
Millaiset tunnelmat ”Mooncultin” julkaisun kynnyksellä ja miltä lopputulos tuorein korvin yhtyeelle kuulostaa?
Hannes: Hyvät tunnelmat ja koko ajan tehdään enemmän töitä, jotta levy saisi menestystä ja näkyvyyttä. Suuntasimme tällä albumilla monipuolisempaan suuntaan kuin ”Screamworksilla”. Mietin edellisen levyn jälkeen mitä halusin tehdä eri lailla, tai ylipäätänsä tuoda lisää hommaan. Periaatteessa musiikillinen konsepti on sama, mutta mukaan on lisätty power metal –elementtejä. Halusimme myös soittaa nopeampia ja melodisempia biisejä sekä raskaampia riffejä.
Jopa yksittäisten kappaleiden sisällä Silver Bulletin tunnelmat vaihtelevat mielenkiintoisesti Judas Priestin, melodioiden, thrashin ja voimametallin välillä.
Hannes: Kyllä. Tämä itselläni kumpuaa tuon vastaavanlaisen metallin fanituksesta ja siitä, että kyllästyy aika äkkiä, jos esillä on vain yhtä ja samaa juttua. Haluan yhdistellä paljon eri elementtejä ja samalla kuitenkin tehdä hyviä biisejä. Soolojen osalta olen aika hassu kitaristi siinä suhteessa, että teen ne yleensä viimeisenä. Soolot eivät ole minulle mikään itseisarvo. Jos sellainen kappaleeseen sopii, niin se tehdään, mutta mennään aina sävellyksen ehdoilla.
Sovituksiin varmasti upposi paljon aikaa?
Hannes: Kyllähän se otti aikansa. Säveltäminen alkoi jo oikeastaan ennen kuin ”Screamworks”-levy oli ulkona. Silloin tehtiin ensimmäiset aihiot biiseistä. Orkestraatiot ja kuorot toivat sitten mukaan oman sovittamistyönsä, niille piti jättää tilaa. Jos sinulla on kitarariffit ja laulu koko ajan soimassa täysillä, ei siinä jää tilaa enää millekään muulle. Joten biisi on sovitettava hyvin, jotta se toimii jollain tasolla. Mitään syntikkaraitoja tällä levyllä ei ole käytetty vaan oikeita instrumentteja, joilla on nauhoitettu tietyntyyppisiä ääniä. Taustanauha on ollut livenä alusta alkaen meillä käytössä. Parhaimmillaan ”She Holds The Greatest Promise” –biisissä oli 157 raitaa eli aikamoinen tekeminen tuo on hoitaa lavalla. Se jouduttiin miksaamaan kahdessa eri projektissa.
Mistä ”Mooncult”-levyn nimi ja tarina kumpuavat?
Hannes: Tarina on aika monimutkainen. ”Mooncult” on mysteerikultti, joka palvoo Hecate-jumalatarta.
Henri: Kyseessä on teemalevy ja tarina sijoittuu vuosiin 1590-1592, jolloin Glasgowssa oli käynnissä noitavainot ja oikeudenkäynnit – North Berwick Witch Trials. Tarina perustuu todellisuuteen, mutta meillä on oma fiktiivinen näkemys asiaan. Jos tämä olisi elokuva, alussa voisi lukea ”based on true events”.
Hannes: Yhdistelimme tosiasioita ja North Berwick–henkilöhahmoja tarinan rungoksi. Lisättiin siihen sitten paljon tavaraa kuten tämä Hecate-jumalatar ja kaikenlaista muuta magiaa. Tässähän on myös sellainen DaVinci-koodimainen juttu, ettei sitä voi koskaan tietää onko tällaista oikeasti tapahtunut. Tarina alkoi kehittyä yksinkertaisesta ideasta, mutta kasvoi koko ajan yhä suuremmaksi. Nisse (Nils Nordling, laulaja) teki hienoa taustatyötä North Berwickin osalta. Pallottelimme kolmistaan – minä, Henri ja Nisse sitä ideaa, sen jälkeen Nisse teki sanoitukset ja minä tein biisit teemaan sopien.
Henri: Loppujen lopuksi tuo koko tarinaan liittyvä projekti eteni todella saumattomasti. Kaikki muu mitä siinä ympärillä tapahtui, oli sitten todella hankalaa. Miten saada kokonaisuus osumaan kohdalleen.
”Mooncultin” kansi kuvaa myös osuvasti tarinaa ja musiikkia.
Hannes: Minulla ja Nissellä oli selkeä visio siitä, mitä halusimme kannelta ja sisälehden kuvilta myös. Janille (Jan ”Örkki” Yrlund) annettiin tarkat ohjeet siitä, millainen kuvan tulisi olla. Itse pidän kantta todella tärkeänä osana koko kokemusta. Olen vielä sitä sukupolvea, jolle kansitaide merkitsee enemmän ja on ikään kuin portti levyn maailmaan. Nykypäivänä se ei ei valitettavasti ole enää niin tärkeä elementti kaikille bändeille ja faneille.
Nykyisin musiikkimaailma on tosiaan siirtynyt yhä enemmän digitaaliseen muotoon. Uskooko Silver Bullet kuitenkin yhä myös fyysiseen tuotteeseen?
Hannes: En tiedä uskotaanko, mutta niitä tehdään. Tuskin tässä vielä fyysistä tuotetta ollaan kuoppaamassa kokonaan. Vinyylijulkaisusta on ollut puhetta, mutta tämä ei ole vielä varmistunut. LP-julkaisun tuottaminen on vielä nykyisin huomattavasti kalliimpaa ja siinä on suurempi riski kuin CD-formaatissa. Seuraamme varmasti myynnin etenemistä ja teemme sitten päätöksen kannattaako edetä vinyylin kanssa.
Jokin aika sitten julkaistu ”The Witches Hammer” –musiikkivideo oli tyylikkäästi toteutettu.
Hannes: Tärkeintä siinäkin oli yritys tehdä jokainen asia mahdollisimman hyvin mahdollisimman vähällä rahalla. Se tarkoitti sitä, että asiat oli suunniteltava todella hyvin. Lähtökohtaisesti oli oltava hyvä idea, jota lähdettiin sitten toteuttamaan eikä vain laitettu kameraa pyörimään ja katsottu mitä tapahtuu. Joonas Ylänne (Elise Oy) oli mukana kuvaajana ja editoijana, itse olin ohjaajan roolissa. Meillä oli ensin toinen biisi mielessä videon suhteen, mutta levy-yhtiö toivoi ”The Witches Hammeria” joten päädyttiin tähän.
Henri: Suoraan sanoen kaikki biisit levyllä olisivat ansainneet jonkinlaisen videon. Valitseminen oli itse asiassa hankalaa tällä albumilla. Potentiaalisia videovalintoja oli jo paljon enemmän kuin ”Screamworksilla”.
Hannes: Ensimmäisellä levyllä oli sekin ongelma, että kaikki biisit olivat todella pitkiä. Nyt mukana on enemmän hittipotentiaalia omaavia kappaleita. Osa on enemmän thrash metallia, osa power metallia, joten asia riippui vaan siitä mitä halusimme painottaa. Nyt päädyttiin tällaiseen kombinaatioon, jossa ensimmäinen single ”She Holds The Greatest Promise” oli enemmän power metallia, nopeatempoinen sovitus, jossa orkesteria ja kuoroja vahvasti mukana. ”The Witches Hammer” oli sitten thrash-osastoa. Judas Priest ja vahvat riffit kuuluvat siinä enemmän. Kolmas single ”Lady Of Lies” ilmestyi äskettäin ja se on puolestaan aika lailla puolivälissä, power metallin ja melodisuuden yhdistelmä.
Yllätitte yleisön ennen levyn julkaisua mielenkiintoisella cover-versiolla saksalaisen Grave Diggerin kappaleesta ”The House”.
Hannes: Olemme soittaneet kappaletta paljon livenä. Siinä on samaa horror-teemaa mukana, jota Silver Bulletin omasta materiaalissa löytyy. Kyseessä on Edgar Allan Poen runoista tehty levy ja biisit sopivat hyvin meidän esitettäväksi. Se oli luonnollinen jatkumo ja kun soitimme sen keikoilla, ei sitä oikein enää pystynyt erottamaan omista kappaleistamme. Nissen laulu sopi biisiin todella hyvin, mikä osaltaan tuki myös studioversion tekemistä. ”The House” on Japanin julkaisun toinen bonuskappale.
Henri: Pakko kertoa tässä, meillä on neljä kaveria Silver Bulletissa kovia Grave Digger –faneja. On todella harvinaista, että samassa yhtyeessä on näin monta soittajaa, jotka pitävät tämän kaltaisesta marginaalibändistä. Ajateltiin sitten, että pakkohan meidän on soittaa jokin Grave Diggerin biisi. Mietimme mikä se voisi olla. Joskus treeneissä vedimme ”Rheingold”-kappaletta. Mutta ”The House” on yksinkertaisesti helvetin hieno biisi, joka sopii soundiimme täydellisesti.
Oletteko aikeissa soittaa uuden levyn tulevilla keikoilla läpi kokonaisuudessaan?
Hannes: Tätä on harkittu, mutta en usko, että aivan kokonaan vedetään. Ymmärrän sen silloin kun puhutaan jostain juhlasta, esimerkiksi 10 vuotta kulunut siitä ja siitä levystä. Mutta tällainen yhtye kuin me, jolla on kaksi levyä plakkarissa, niin kyllä molemmilta pitää jotain soittaa. ”Screamworksilla” on kuitenkin paljon hyviä ja livenä toimivia biisejä. En oikein pidä myös siitä ajatusmaailmasta, että debyytti jossain vaiheessa vähin äänin unohdetaan. Se oli silloin ja se on osa meidän historiaa. Kyllä näen, että se albumi pysyy meidän mukana aina.
Henri: Uusilla keikoilla totta kai painotetaan uutta levyä.
Hannes: Keikkoja buukataan koko ajan lisää. Virityksiä on ulkomaillekin, mutta kerrotaan niistä sitten kun aika on kypsä.
Teitte ”Mooncultille” uuden levytyssopimuksen Reaper Entertainmentin kanssa. Miten homma on lähtenyt rullaamaan?
Hannes: Erittäin hyvin. Promootioon olemme todella tyytyväisiä ja muutenkin yhteistyöhön. Kaikki pysyvät koko ajan kartalla asioista ja yhteydenpito on päivittäistä.
Miten näette kotimaan metallibändien tilanteen vuonna 2019? Onko pinnalle pääsy vaikeutunut edelleen?
Hannes: Vaikeatahan se on. Informaatiota tulee joka suunnasta ja on todella haastavaa erottua joukosta ja ylipäätänsä saada ihmisten huomio neljäksi minuutiksi, jonka ajan se kappale kestää.
Videoissa on huomion saamiseksi oltava nykyisin alastomuutta tai muuta shokeeraavaa..
Henri: Ei huono idea (naurua). Kaikki palaute mitä ollaan saatu, on positiivista. Pitäisi vaan saada enemmän porukkaa kuulemaan musiikkia.
Hannes: Joka viikko tulee uutta musiikkia ja uusia bändejä, millä sitten erotut siitä massasta? Shokeeraamisarvotkin on aika lailla käytetty nykypäivänä. Et voi enää tehdä mitään rankkaa, tai mitään mikä nykyään yllättäisi. Kiss ja Alice Cooper tekivät ne jutut oikeastaan jo yli 40 vuotta sitten. Enkä oikein usko siihen linjaan muutenkaan. Se on aika lyhytkestoista.
Henri: Kyllä noiden biisien pitää olla se juttu meillä. Kaikki ulkomusiikillinen tuo sitten oman lisänsä.
Hannes: Haluamme tehdä hyviä levyjä ja levyjä joista itse pideämme. Ja jos joku muukin niistä tykkää, se on hyvä juttu.
Myös keikkojen osalta tuntuu monella pienemmällä yhtyeellä olevan vaikeuksia, ja yhä harvemmat lähtevät kotisohvalta katsomaan livemusiikkia.
Hannes: Olen käynyt paljon ulkomailla katsomassa keikkoja ja sen kumma juttu, miten täällä Suomessa ollaan niin tarkkoja siitä genrestä ja mitä mennään katsomaan. Ei voida mennä katsomaan kuin sitä tietyn genren tietynlaista bändiä, kaikki muu on turhaa. Itse ajattelen, että keikalla on kolme erilaista yhtyettä, katsotaan ne kaikki ja ehkä yllätytään, miten hyvältä jokin niistä kuulosti. Sitä ei enää tapahdu, koska kaikki tulevat vain katsomaan pääesiintyjää ja lähtevät sen jälkeen taas kotiinsa. Eihän siinä kukaan enää löydä uusia bändejä tai kokemuksia. Pysytään vaan siinä omassa boksissa koko ajan ja sen jälkeen tylsistytään siihen. No totta kai siihen kyllästyy, kun mitään uutta ei pääse sisälle! Olemme käyneet Baltiassa keikoilla ja siellä meininki on täysin erilainen. Siellä hevi on heviä.
Henri: Viron keikka oli kyllä loistava kokemus.
Hannes: Kyllä. Siellä voi olla saman illan aikana death sekä power metallia. Ja kaikki metalli-ihmiset ovat paikalla. Täällä kaikki ovat jo menneet niin pitkälle tässä genreasiassa, ettei paluuta ole. Ei voi olla erilaisia bändejä samana iltana, pitää olla yksi genre ja sittenkin vain niitä tiettyjä yhtyeitä. Lämppärihommat ovat myös vähentyneet. Ei oteta enää paikallisia nuoria bändejä mukaan. Festarit ovat tehneet saman jutun, ei enää kiinnitetä aloittavia yhtyeitä avaamaan päivällä lavoja. Sehän tappaa entistä enemmän musiikkikulttuuria tässä maassa. Mistä niitä uusia bändejä tulee, jos eivät pääse mihinkään soittamaan?
Silver Bullet vaihtoi myös basistia levyjen välissä. Miten Ossi (Elonen) on kotiutunut rosteriin?
Henri: Ossi on aikaisemmin vaikuttanut Blind Steer –yhtyeessä ja elänyt hieman hiljaiseloa. Mutta nyt on mukana meidän kelkassa ja on kyllä erittäin pätevä äijä.
Hannes: Ossi ei vaikuttanut uuden levyn soundiin, koska minä ehdin soittaa kaikki bassot sisään. Oikeastaan heti kun Markus (Ylänne) alkoi pohtia astumista takavasemmalle, sovittiin ettei tehdä kiireellä basistipäätöstä levylle vaan minä vedän bassot nauhalle ja sen jälkeen ryhdyttiin katsomaan sopivaa henkilöä.
Viimeiset terveiset Metalliluolan lukijoille?
Hannes: Jatkakaa metallin kuuntelua ja tukekaa kaikkia siitä kirjoittavia medioita. Muuten underground kuihtuu pois. Sitä pitää kasvattaa. Käykää keikoilla ja kuunnelkaa monenlaisia bändejä. Älkää jääkö sinne yhteen boksiin asumaan.
Henri: Jaksakaa mennä myös pikkubändien keikoille ja ostakaa niitä levyjä!
Metalliluolan ”Mooncult” levyn arvio lukuun linkistä. Yhtyeen äskettäisen levynjulkaisukeikan kuvat Hämeenlinnan Bar Tasosta saa puolestaan katseluun tästä.
Haastattelu: Ville Krannila & Miika Manninen
Silver Bullet kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola
