[three_fourth]Puolalainen Sigihl julkaisi debyyttilevynsä viime vuoden puolella. Tyylikkäisiin hautatunnelmiin pakattu levyn ulkokuori pettää pahemman kerran. Yhtyeen musiikkityyliä on hyvin vaikea kategorioida, eikä se tämän yhtyeen kohdalla ole edes tarpeellista. Jos black metal vokaalit sekoitetaan torvien puhalteluun ja basson epämääräiseen surinaan, niin lopputulos ei voi olla ihmeellinen. Biisit etenevät hautajaissaattueen tunnelmissa ja ovat toinen toistaan surkeampia.
KV:n vokaalit ovat sekoitus jonkun rumaäänisen eläimen sekä epämääräisen ihmisolion tuskanhuutoja. Koko yhtyeen idea tuntuu järjettömältä. Kitarariffit loistavat poissaolollaan kun kitaroita ei ole mukana koko levyllä. Kaiken sekoilun lomassa rumpalikin tuntuu paukuttavan omia rytmejään . Viiden biisin kokonaisuus on samaa torveen puhaltelua ja musiikillisesti niin huonoa, että levyn läpi kuunteleminen vaatii tietynlaista sekopäisyyttä. Itse en siihen kerralla pystynyt, vaan kuuntelin albumia pienemmissä osissa. Vaikka tarkastelen asiaa mistä suunnasta tahansa, niin Sigihlin debyyttilevy painuu haudanpohjalle ikuisiksi ajoiksi.
En tuhlaa lukijoiden, enkä omaa aikaani tämän enempää. Jos joku lukija haluaa tämän cd:n, niin lähetän sen mielelläni.
4 / 10
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
I. Daymare
II. Non Credo Quia Absurdum Est
III. ChristOff Waltz
IV. The Rite Of Pain
V. Tango Catholico (Repent)[/one_fourth_last]