Saxonin viides studioalbumi ”Power And The Glory” taottiin kasaan kun rauta oli kuumaa ja maaperä otollista. Edelliset levyt olivat kasvattaneet suosiota NWOBHM-boomin ollessa kuumimmillaan ja bändi oli astunut isojen poikien sarjaan, jossa uusia aluevaltauksia suoritettiin Yhdysvaltoja myöten.
Tuore rumpali Nigel Glockler oli ajettu sisään bändiin jo ”Denim & Leather” -kiertueella ja ”Power & The Glory” oli miehen ensimmäinen studioalbumi Saxonin riveissä. Bändi myös pelasi hienosti aikaa julkaisemalla vuonna 1982 loistavan livealbumin ”The Eagle Has Landed” ja keskittyi täysillä kirjoittamaan seuraaavasta LP:stä täsmäiskun, jolla maailma valloitettaisiin. Näin jälkikäteen todetaan, että bändi onnistui hienosti pyrkimyksissään. ”Power And The Glory” on edelleen Saxonin myyntiluvuissa menestynein albumi yli 1,5 miljoonan kappaleen suorituksella.
Vanhoina hyvinä aikoina albumien mitat pidettiin maltillisina, eikä ”Power And The Glory” tee tässä poikkeusta. Kahdeksan albumilta löytyvää raitaa pysäyttävät kellot alle 37 minuuttiin, eikä täyteraitoja levylle mahdu. Jos tämä albumi on lähellä sydäntä ja haluaisi kuulla lisää aikakauden materiaalia, kehoitan hankkimaan vuoden 2009 remasteroidun CD-painoksen. Siltä löytyy hyvätasoinen seitsemän biisin Kaley studiossa purkitettu demo, joista kolme esitystä ei päätynyt levylle. Hieno hatunnosto faneja kohtaan nostaa tämä nauhoitus CD:n bonukseksi.
”Power And The Glory”
Uudelta albumilta pitää luonnollisesti julkaista single, jolla ostajia kosiskellaan tarttumaan itse albumiin ja Saxon toimi viisaasti nostaessaan starttaavan nimiraidan käyntikortiksi. Tosin heti perään täytyy huomauttaa, ettei single ole lähes kuusi minuuttia kestävä albumiversio, vaan radioaalloille raskaasti editoitu kolmeminuuttinen tynkä tästä klassikosta.
Nimiraita on todellinen helmi joka ei kuvia kumarra. Eikä se kumarra mitään muutakaan. Biisi skee kuulijaa heti märällä rätillä pitkin kasvoja, eikä hellitä iskujaan missään vaiheessa. Rivakka biitti, vokalisti Biff Byfordin tartuva säemelodia sekä kertosäe pitävät kuulijan hereillä. Tennari tamppaa tahtia koko ajan kun biisi soi.
Kappaleessa on hieno puolitempoinen bridgeosa, komea kitarasoolo ja lopussa vielä hieno nosto, jolla tehdään selväksi, että Saxon on brittiläisen hevimetallin terävintä kärkeä. Sen verran paljon sovituksessa tapahtuu koko ajan, että kuusi minuuttia hujahtaa ohi huomaamatta ja yhtäkkiä käynnistyy jo seuraava esitys.
”Redline”
Onko kitarariffi tutun kuuloinen? No totta maar se on jos suomalaisen Peer Güntin biisin ”Red Chevy” sattunut kuulemaan. Timo Nikki ei ole paljoa kainostellut kun on pistänyt kappaleen omiin nimiin ja käyttänyt häikäilemättä Saxonin ”Redlinen” riffiä. Ei kai siinä mitään, sillä riffi on hemmetin tehokas ja tarttuva.
”Redline” on yksi ”Power And The Gloryn” ässäraidoista. Se on myös sijoitettu mainiosti hurjan nimikappaleen perään, jotta kuulijan mielenkiinto pysyy yllä. Autoilun riemu tästä välittyy: ”Just me and my machine out on the highway. Just me and my machine. I´ll take you tonight to the redline.”
Usein kappale tulee pyöräytettyä läpi autoilumatkoilla, sillä tämä on kuin tehty soimaan hurjalla volyymilla kun ilta-aurinko loimottaa taivaalla ja jalka painaa kaasua.
”Warrior”
Edelleen on jalka kovasti kaasulla mitä biisin tempoon tulee. Saxon on päättänyt piiskata kuulijaa kunnolla ja tässä sävellyksessä myös tuplabassarit jytisevät jylhästi useaan otteeseen. Muutenkin huomio kiinnittyy Glocklerin rumputuleen. Hän nimittäin lyö tähän sitä tarvittavaa energiaa ja voimaa.
Vaikka biisi ei kertosäkeeltään mikään merkkiteos ole, täytyy papukaijamerkki kaivaa esiin silkasta soiton riemusta joka esityksestä välittyy. Kappale myös julkaistiin singlenä, mutta pelkästään Espanjan maaperällä. Liekö siellä sitten tälläiset soturiaiheiset tarinat olleet tuohon aikaan kovassa huudossa, tiedä häntä?
”Nightmare”
Kolmen hurjemman vedon jälkeen on tullut aika nostaa jalkaa kaasulta ja keskittyä kuulemaan ”Nightmaren” kevyempää poljentoa. Introon on sovitettu säröttömiä kitaroita, joilla huijataan kuulijaa luulemaan, että Saxon on päätynyt tekemään slovarin. No näin ei asian laita ole.
Kyllä tässä kitarat soivat tuttuun malliin tulisesti, ne vain ryöpsähtävät silmille täsmäiskujen muodossa. Biisi on useamman kuuntelukerran jälkeen yksi komeimmista albumin raidoista sen erilaisuudesta johtuen. ”Nightmare” julkaistiin myös singlenä.
Pakko vielä mainita loppuun säästetty jippo: tolkuton ratkaisu soittaa tuplabassareilla tuplanopeudella hempeän kitaranäppäilyteeman päälle. Ei tulisi ensimmäiseksi mieleen muuttaa teemaa noin radikaalisti, mutta ratkaisu toimii komeasti.
”This Town Rocks”
Loistavan A-puolen jälkeen luulisi, että nyt on paukut on ammuttu taivaalle ja loppualbumi lasketellaan kevyesti voittajana maaliin, mutta näin ei ole laita ”Power And The Gloryn” kohdalla.
”This Town Rocks” lataa putkeen jälleen sellaiset latingit, että maa tärähtää! Perkeleellisellä tuplabassaritulituksella käynnistyvä esitys hämää kuulijaa luulemaan, että nyt mennään täysin päätä vailla, mutta tempo puolitetaan ovelasti säkeeseen kunnes se nostetaan jälleen ylikierroksille ennen kertosäettä.
Kappale on luonnollisesti ylistyslaulu faneille ja on täydellinen yleisön mukaansa tempaaja keikkaolosuhteissa. Kitarasoolo on tässä komea niinkuin on Glocklerin rumpurypistely. Hurja startti B-puolelle!
”Watching The Sky”
Perinteiseltä Saxonilta kuulostava veto pelaa hienosti niillä keinoin, joilla Saxon operoi parhaiten. Tempo on nopea, melodiat ovat kohdallaan niin säkeissä kuin kertosäkeessä ja kitarasoolo hyppää silmille tulisesti. En löydä tästä mitään moitittavaa, enkä voi kuin ihmetellä miten kovatasoista materiaalia äijät saivat tälle albumille aikaan. Minkä tahansa raidan olisi voinut nostaa singlejulkaisuksi tai livesettiin.
”Midas Touch”
Nyt kierroksia maltetaan pudottaa hivenen ja jopa särökitarat käännetään pois päältä säkeiden ajaksi. Toki ne pauhaavat kertosäkeissä ja sooloissa tuttuun tapaan. Biisissä on jälleen käytetty tehokeinona temmon puolitusta säkeissä sekä kitarasoolon alla. Biisiin on myös tehty hieno breikki soolon jälkeen jossa väläyttelee kukapa muu kuin herra Glockler.
Jos tässä vaiheessa ei ole tullut selväksi, niin kerrattakoon vielä, että Nigelin mukaantulo toi mukanaan sellaisen annoksen tulta, tappuraa sekä loistavia rumpufillejä ja sovituksia, että menneiden studioalbumien rumpuratkaisut tuntuvat kovin pliisuilta.
Kappaleet rockaavat ja iskevät silmille mahtavan rumputyöskentelyn ansiosta. Se on varmasti lietsonut muut soittajat entistä kovempaan iskuun. Bändi on vanhan viidakon viisauden mukaan tasan yhtä kova kuin sen rumpali.
Eikö niin, että Saxon julkaisi tällä nimellä kulkevan livealbumin vuonna 1982? Kyllä vain ja nyt oli tullut aika kirjoittaa saman niminen sävellys. Lähes seitsemän minuutin kestollaan biisi on albumin pisin ja raskain. Enää ei kaahata lappu lattiassa, vaan nyt rakennetaan draamankaarta huolellisesti alusta loppuun.
Kappale on kuin painava tiiliskivi joka paranee kuuntelu kuuntelulta, sillä siitä tuntuu löytävän uusia juttuja ja sävyjä jokaisella kuuntelukerralla. Se on myös itseoikeutetusti albumin viimeinen raita, johon tämä tasokas kokonaisuus pitää lopettaa. Tasaisen raskaalla biitillä etenevä sovitus saa tarvittavan muutoksensa vasta kuuden minuutin kohdalla kun tempo tuplataan kitarasoolon alle ja biisi feidautuu pois. Jäljelle jää vain hämmästynyt olo kuinka yhtenäinen ja tiivis paketti ”Power And The Glory” on.
40-vuotisjuhliaan viettävä ”Power And The Glory” on usealle fanille Saxonin paras levy. Kahdeksan kovan biisin joukkoon ei huteja mahdu ja albumi on nopeatempoinen sekä tarttuva. Ainoastaan jylhän raskas ”The Eagle Has Landed” eroaa merkittävästi LP:n linjasta, mutta silti toimii armottomasti omilla vahvuuksillaan. Seuraavaan ”Crusader”-albumiin tultaessa bändin soundi oli muuttunut merkittävästi kohti kaupallisempaa suuntaa, mutta se on jo eri juttu se.
Nyt volat kaakkoon ja tämä mestariteos soimaan!
9½/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1.Power And The Glory
2.Redline
3.Warrior
4.Nightmare
5.This Town Rocks
6.Watching The Sky
7.Midas Touch
8.The Eagle Has Landed
