Saxonin nousu uuteen kukoistuskauteen alkoi 1990-luvun puolivälissä ja 30 vuotta kellottava ”Dogs Of War” merkitsi tätä lähtölaukausta. Yhtye oli toki julkaissut laadukasta materiaalia pitkin koko jo tuolloin 20 vuotta kestäneellä uraa, mutta veteraani ylsi kirkkaasti parhaaseen suoritukseensa 1995–2011 välisenä aikana.
”Dogs Of War” oli myös alkuperäiskitaristi Graham Oliverin viimeinen studioesiintyminen bändissä ennen kuin mies sai potkut. Jostain merkillisestä syystä kitaristi katsoi parhaaksi promotoida Saxonin vuoden 1980 bootleg-nauhan julkaisua virallisena livealbumina keräten osuuden tuotoista omaan taskuunsa. Muu yhtye tuomitsi koko projektin, ja Oliver sai lähteä. Myöhemmin hän perusti Oliver/Dawson Saxon -kokoonpanon entisen bändikaverinsa Steve Dawsonin kanssa.
Huolimatta näistä miehistömuutoksista, heti nimikappaleen ensitahdeista käy selväksi, että koneeseen on lyöty uusi vaihde. Edellisten 1990-luvun alun jo omalla tavallaan vahvojen levyjen ajoittain joka suuntaan hukkunut fokus on nyt kohdallaan ja sovituksiin on panostettu vahvemmin. Perusilme on edelleen hard rockiin kallellaan oleva metalli, mutta sävellyksissä on selvästi enemmän terävyyttä.
Myös tässä yhteydessä täytyy suhteuttaa albumi aikaan, jossa se ilmestyi. Tuntuu kuin edellisen vuosikymmenen ja Saxonin tapauksessa NWOBHM-liikkeen kivijalat saivat uutta virtaa heavy metallin synkän keskiajan vallatessa maiseman. Bändi kuulostaa virkeämmältä kuin yleensä merkkiteoksiksi nostetuilla ”Denim And Leather” tai ”Wheels Of Steel” -levyillä. Jopa ”Dogs Of Warin” kansitaide tuo mieleen Motörheadin ja viittaa onnistuneesti uuteen raskaampaan ulosantiin.
”Hold On” tuntuu onnistuvan siinä missä Saxonin 1980-luvun jälkipuoliskon kohti Amerikkaa kurottaneet radiokosiskelut epäonnistuivat. Jossain toisessa yhteydessä tästä olisi kieltämättä voinut tulla se yhtyeen suuri hitti. Sanoma nuoresta rakkaudesta on kuluneempi kuin aikuislehdet aitan sängyn alla, mutta jollain ihmeellisella tavalla tarttuvan kertosäkeen soidessa biisi saa puimaan nyrkkiä.
Heti perään kajahtava ”The Great White Buffalo” luisuisi lähes kenen tahansa muun käsittelyssä korniuden puolelle, mutta Saxon veistää intiaanien sielunelämästä taas kerran hard rock -vaikutteisen, mutta samalla yllättävän raskaan sekä koukuttavan tulkinnan. Biff Byford julistaa ”give the land back to the nations” ja myös tässä rehellisen suoraviivainen ote vakuuttaa kuulijan.
Aivan samaa vangitsevaa messua ei jokaisessa hetkessä ole tarjolla ja esimerkiksi ”Walking Through Tokyo” -biisissä voi jo ihmetellä kuinka samuraiden visioita saadaan esiin pelkästään kävelemällä maailman tiheimmin asutussa metropolissa.
Parista pienestä notkahduksista huolimatta musiikin ja sovitusten taso säilyy vahvana koko 50 minuutin ajan, mitä ei voinut tuohon saakka Saxonin levyillä pitää itsestään selvyytenä. Saksalaiskaksikko Rainer Hänselin sekä Kalle Trappin tuotanto on joskus osunut paremmin maaliin ja kunnon remiksaus tekisi ”Dogs Of Warille” ehdottomasti terää. Edes tämä ei himmennä sädekehää, joka tuntuu vain kirkastuneen vuosikymmenien aikana.
Yhtye siirsi vaihdekepin lopullisesti raskaammalle tätä seuranneella ”Unleash The Beast” -LP:llä ja tehokasta nousukiitoa riitti tästä eteenpäin yli vuosikymmenen ajan.
8+/10
Ville Krannila
1.Dogs Of War
2.Burning Wheels
3.Don’t Worry
4.Big Twin Rolling (Coming Home)
5.Hold On
6.The Great White Buffalo
7.Demolition Alley
8.Walking Through Tokyo
9.Give It All Away
10.Yesterday’s Gone
