Savatage – Edge Of Thorns (1993)

Criss Olivan kuolemasta traagisessa auto-onnettomuudessa tulee kuluneeksi 30 vuotta. Savatage-kitaristin viimeiseksi työksi jäi tämä joitain kuukausia aiemmin ilmestynyt yhtyeen seitsemäs studiolevy ”Edge Of Thorns”.

Albumin julkaisuajankohdasta muistoissa on ikuisesti siihen kohdistunut Metal Hammerin klassikkoteksti, jossa arvioija aloitti tunnustavansa, ettei pitänyt Savatagesta ja haluavansa kaivaa heidän silmänsä ulos teelusikalla. Tätä seurasi sarja nykyään kunnianloukkaukseksi helposti tulkittavia nerouksia. Jatkoksi rohkea kriitikko ilmoitti päästävänsä yhtyeeltä ilmat pihalle ja vihaavansa kaikkea, mitä tässä edustettiin. Musiikista ei ollut mitään sanottavaa. Uskottavuus sikseen, viihdyttävyyskerroin oli aivan toista luokkaa kuin nykypäivän puuduttavassa ”kaikki levyt ovat hyviä” -kulttuurissa.

Savatagen musiikille vuosi 1993 oli pahin mahdollinen. Yhtyeen mestariteokseksi tunnustettu vuoden 1991 teemalevy ”Streets – A Rock Opera” edusti kaikkea mikä grungen silmissä oli väärin raskaassa musiikissa. Lisäksi muutoksen tuulet puhalsivat bändin rivistössä. ”Edge Of Thornsilla”  bändin aikaisemmilla levyillä keulamiehenä toiminut Jon Oliva vetäytyi syrjään, eikä ollut mukana virallisessa kokoonpanossa. Hänen korvaajakseen saapui Zachary ”Zak” Stevens. Niinikään Steve ”Doc” Wacholz poistui kuvioista levytysten jälkeen ja soitti ”Edge Of Thornsilla” sähkörumpuja.

Jon soitti tuttuun tapaan koskettimet albumille ja muilta osin Olivan veljekset sekä luottomies Paul O’Neill vastasivat materiaalista ja tuotannosta, joten soundin osalta suuria muutoksia ei ollut odotettavissa. Suurimpana haasteena lienee ollut vastata edelliseen levyyn, sillä Savatage toimi omassa musiikillisessa maailmassaan, joka varmasti ärsytti ympäröivää mediamaailmaa entistä enemmän.

Albumin avaava nimikappale pianointroineen on Savatage-klassikko ja esitteli hienosti Stevensin voimakkaan äänen, nyt Savatageen jo yhtä vahvaksi mieltyneen kuin edeltäjänsä. Oliva oli poistunut promokuvista, mutta hänen vahva musikaalisuutensa kuuluu jokaisesta nuotista. Lisäksi mukana on kaksi pianoinstrumentaalia, joilla Jon tekee omalta osaltaan tyylikkään vaikutelman.

Nimibiisin ohella toinen kohokohta on lopusta löytyvä tunnelmallinen balladi ”All That I Bleed”, jossa Stevens tekee todella vakuuttavan suorituksen. Raskaammalta osastolta ”He Carves His Stone” ja ”Damien” iskevät 30 vuoden jälkeen parhaiten, mutta albumi on kautta linjan laadukas kokonaisuus.

”Edge Of Thorns” on vielä selkeä metallilevy, ja vaikka tunnelmointi on selvästi hallitsevassa roolissa, Criss kurittaa kitarastaan jykeviä riffejä. Hän ei saanut eläessään ansaitsemaansa arvostusta, mutta lohduksi juuri parempaa suoritusta ei voisi päätösteokseksi toivoa. Olivan kitara ei yliaja kappaleita, mutta tukee niitä ja nousee etualalle oikeissa kohdissa siivittäen sovitukset lentoon.

Yhtyeen näkymätön jäsen O’Neill tekee vakaan luotettavaa työtä. Kuten todettu, ympäröivät trendit eivät ole tekemiseen vaikuttaneet vaan Savatage operoi omassa lokerossaan. Myös Wacholzin sähkörummut eivät erotu äänimaailmasta häiritsevästi. Kannessa Criss Olivan vaimoa Dawnia esittävän kaunottaten takana puiden raosta kurkisteleva pahuus on saanut vahvasti Jon Olivaa muistuttavat piirteet. Jotkut näkivät kannen toisissa versioissa miehen nousevan myös lammesta uhkaamaan ruusuun syventynyttä neitoa.

Tällaiset romanttiset maalaukset olivat 1990-luvulla myös kirouksen kohteena, mutta Metal Hammerin arvio asettuu erityisen pahaan valoon syksyn 1993 tapahtumien valossa. Criss ja Dawn joutuivat moottoritiellä juovuksissa olleen rekkakuskin jyräämäksi ja kitaristi menehtyi vain 30-vuotiaana. Tämä oli samalla koitua Savatagen lopuksi, mutta lopulta Jon Oliva päätyi jatkamaan bändiä ensin Testament-kitaristi Alex Skolnickin ja myöhemmin Chris Cafferyn avustamana. Musiikki liukui entistä progressiivisempaan ja monipolveiseen suuntaan.

”Edge Of Thorns” ei ole saanut samaa jalansijaa kärkijulkaisujen joukossa kuin edeltäjänsä, mutta kyseessä on erittäin laadukas metallilevy ajankohtana, jossa tappouhkaukset olivat paras kehu, jonka bändi sai.

8½/10

Ville Krannila

1.Edge Of Thorns
2.He Carves His Stone
3.Lights Out
4.Skraggy’s Tomb
5.Labyrinths
6.Follow Me
7.Exit Music
8.Degrees Of Sanity
9.Conversation Piece
10.All That I Bleed
11.Damien
12.Miles Away
13.Sleep