Mika Kivelän uusin teos ”Alibi” kiteyttää turkulaisen rock ’n’ rollin sielunelämää, käänteitä ja elämän varjopuolia runouden keinoin. Kyseessä on noin neljänkymmenen runon kokoelma, jonka aihepiiri suuntaa teemoiltaan myös Turun ulkopuolelle ja arkisempiin asioihin kuten vaaleihin ja Vapun juhlintaan. Lähtökohtana on, että teos perustuu tositapahtumiin. ”Alibin” viimeinen runo (nimetty osuvasti modernismin kehitykseen vaikuttaneen Dadaismi-liikkeen mukaan) ”Radio Dada” suodattaa lukijalle kaiken sen, mistä Mika Kivelän teoksessa on kyse. Vauhdikas ja hengästyttävä kuvaus voisi miltei olla kirjan ensimmäinen kirjoitus. Pelin avaaja ja lyyrinen ingressi.
En ole koskaan arvioinut runokirjaa ja myönnän tämän olevan vaikeampaa, kuin ajattelin. Runous on kulttuuriltaan mielenkiintoista, mutta kauttaaltaan haastavaa. Paikoin leppoisaa luettavaa ja paikoin vimmatun vaikeaa. Mika Kivelän teos keikkuu siinä välimaastossa, mutta kallistuu (onneksi) enemmän kategoriaan ”easy going”. Preesens-muotoon kirjoitetuissa runoissa vilahtelee rockin ja metallin genren tuttuja nimiä, joka helpottaa lukukokemusta ja tekee kirjasta aidommin lähestyttävän. Teos on nopeasti luettu ja huomaan palaavani siihen uudestaan lyhyiksi päivää piristäviksi hetkiksi.
Uskallan suositella teosta kenelle tahansa rock-henkiselle elämää pohtivalle ajattelijalle melkein ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kyseessä on kuitenkin keski-ikäisen ukonretaleen elämästä kertovaa lyriikkaa, jota allekirjoittaneen on helppo hahmottaa ja kokea kaukaista sielunveljeyttä kirjoitetun sanan kanssa. Nuoren ”tukka takana ja elämä edessä” -elämänvaihetta käyvän ideologiaan ei ”Alibi” oletettavasti iske. Vai miten samaistuttavaksi lukija kokee esimerkiksi seuraavan (loistavan) ”Hummpub”-runon:
On torstai.
Istun kuppilan ikkunapöydässä.
Ryystän kovalla duunilla ansaittua tuoppia.
Vilkaisen ulos.
Keltainen
Ford syöksyy kohti.
Viime hetkellä hyppään sivuun
ja kaara rysähtää läpi.
Keppanan ja karaoken turruttamat
eskot ja liisat
heräävät kuin vuosien kohmeesta.
Lippalakkipäinen partaukko nousee autosta.
Nostaa nyrkin ilmaan
ja huutaa:
”Kosto!”
Mietin, että tämä on oikeasti tapahtunut. Jäätävää.
Juho Juntusen kuvittama kansi on rouhea ja näyttävä. Harmi, ettei vastaava visuaalinen muotokieli ole integroitunut mukaan kirjan taittoon. Runokirjojen etuna nimenomaan on lyriikan nostaminen visuaalisesti esiin jopa ekspressiivisellä typografialla, jota tämäkin kokoelma kaipaisi. Kuvia teos ei tietenkään kaipaa, vaan vahvempaa typografista ilmaisua.
Mika Kivelä on aktiivinen kirjoittaja ja mieheltä on tulossa ensi vuoden aikana romaani ”Marilynin kiehkura”. Tämä tulee näillä näkymin päätymään myös minun kirjahyllyyn. Anna runolle tsänssi.
- Kirjan tilaukset: https://enostone.fi/tuote/kivela-mika-alibi/
- https://mikakivela.com/
Juttua muokattu 5.11.2021, klo 12:54: Kirjailijalta tulossa romaani, eikä jatko-osa ”Alibi”-runokirjalle.