Hyvinkäällä järjestettiin jo toiset metallimusiikin festivaalit vuonna 2022. Toukokuussa pelin aloitti mainiosti Steelfest ja heti kesäkuun kärkeen iloittelua jatkoi massiivinen ja Suomen suurin festivaali Rockfest, joka palasi takaisin Hyvinkäälle seikkailtuaan ensin Tampereella. Tosin koronan vuoksi Tampereella ei kertaakaan kekkereitä päästy järjestämään. Hyvinkään Lentokentän alue ja infrastruktuuri soveltuu erittäin hyvin näinkin suuren tapahtuman järjestämiseen. Säät olivat tuttuun tapaan perisuomalaisia. Torstaina satoi skeidaa taivaalta ja paikalle olisi kannattanut tulla mielummin soutuveneellä tai kanootilla. Perjantaina ja lauantaina aurinko paistoi ja lämmitti väsynyttä festarikävijää, mutta illalla lämpötila tippui alle kymmenen asteen johon vain kokeneimmat festarikävijät olivat varautuneet. Rockfestissä vieraili säästä huolimatta kolmen päivän aikana yli 60 000 kävijää. Näistä luvuista sopii kiittää etenkin kolmea upeaa pääesiintyjää Nightwishiä, Scorpionsia ja Iron Maideniä.
Torstai
Battledragon
Minulla oli alun perin tarkoitus mennä katsomaan Static Dressia, mutta sään vuoksi löysin itseni lämmittelemästä ja kuivattelemasta Black Stagen suojista Battledragonin aloitellessaan settiään. Heidän musiikkinsa on kyllä ihan kuunneltavaa, mutta en ihan vielä täysin syttynyt. (ML)
Lost Society
Festareiden avausbändi veti päälavan äärelle tilanteeseen nähden mukavan määrän yleisöä. Sade oli piiskannut aluetta ja siinä samassa myös päälavaa jo siinä määrin, että bändin laulaja Samy Elbanna veti setin alkuvaiheessa lipat. Lavan sivustalta oltiin jo hyökkäämässä tarkistamaan artistin tilannetta, mutta mies ponkaisi samantien pystyyn, eikä tilanne vaivannut missään määrin koko esiintymisen aikana. Samy todisti tämän viimeistään kiivetessään lavan tukirakenteisiin kesken biisin. Hyvin se laulu sujui sieltäkin!
Samy kertoi, että bändi oli äärimmäisen iloinen päästessään vihdoin, yli kahden vuoden tauon jälkeen esiintymään festarilavalle ja kansa osoitti olevansa samoilla linjoilla, sen verran hyvin biisit upposivat sadevarusteisiin sonnustautuneisiin katsojiin. (ML)
Cypher16
Brittiläinen Cypher16 veti varsin raivoisan setin. Yhtyeen tiedetään treenanneen esitystään miltei koko edellisen päivän hyvinkääläisen bändin tiloissa. Harjoittelu kannatti ja yleisö kiitti. (PA)
Fever 333
Kaliforniasta tuleva Fever 333 on muun muassa Jussi69:n suuresti hehkuttama yhtye ja kolmikko saikin kohmeisen yleisön lämpenemään energisellä esityksellään. Ehdottomasti yksi festareiden parhaimpia livevetoja. (PA)
Jenkkien esittämä hardcore-rap-metal ei vedonnut itseeni musiikillisesti, mutta poppoo pisti kyllä sellaisen kolmen miehen show’n pystyyn, että oksat pois! Jussi 69:n ja Samy Elbannan suosikkeihin lukeutuva yhtye esiintyi aggressiivisesti ja sateesta sekä kylmyydestä huolimatta vokalisti esiintyi lopussa enää vain alushousut yllään.
Keikan aikana nähtiin esimerkiksi mielenkiintoista pyörällisillä raisereilla skeittausta ja vahvistimien sekä mikrofonin paiskomista. Taukoamatta edestakaisin veivannut keulakuva Jason Aalon Butler kävi useaan otteeseen laulamassa myös yleisön joukossa kiiveten keikan lopuksi miksausteltan yläpuolella sijainneen valotornin korkeimmalle kohdalle. Lisäksi rumpukoroke sai hänen toimestaan kyytiä kolmasosan rumpusetistä kaatuessa lattialle, mutta sehän ei energistä menoa haitannut. Sadekin ehti unohtua hetkeksi. (RJ)
Bring Me The Horizon
Visuaalisesti todella näyttävä esitys taustascreeneillä pyörineiden upeiden videomateriaalien ja -efektien myötä. Oliver Sykes kiitteli yleisöä useaan otteeseen, että he olivat niin hienosti mukana biiseissä kelistä riippumatta. Olin aluksi hieman varautunut bändin suhteen. Levyltä kuunneltuna biisit olivat ihan ookoo, mutta livenä he saivat minut innostumaan huomattavasti enemmän. Nyt löytyi jopa ensimmäinen Babymetal-biisi, mistä voin tykätä! (ML)
Static Dress
Emoa ja hardcorea yhdistelevää Static Dressiä piti käydä pikaisesti kurkkaamassa ja Leedsistä tuleva poppoo sai ainakin paikalle tulleen yleisön innostumaan. Näyttipä paikalla olevan enemmänkin bändiä fanittavia tyyppejä.
The Raven Age
Black stagen torstai-ilta pistettiin purkkiin brittiläisen melodisen metallin tahtiin The Raven Agen johdolla. Bändi toi ensimmäistä kertaa Suomen keikkalavalle uuden kitaristinsa Tommy Gentryn, joka korvasi aiemmin riveissä vaikuttaneen Tony Mauen siirryttyä laulajan uralle. Yleisö oli varsin hyvin mukana bändin menossa siitäkin huolimatta, että bändillä ilmeni ajoittain teknisiä ongelmia toisen kitaran sekä basson äänentoiston kanssa. Tällä keikalla bändin uusimman “Exile”-albumin biisejä ei päästy kuulemaan, mutta vannoutuneimpien fanien iloksi kuultiin heidän tutut hittinsä debyyttialbumilta “Darkness Will Rise” sekä toiselta “Conspiracy”-nimellä kulkevalta albumilta. (RJ)
Diablo
Vastikään uuden albuminsa ”When All the Rivers Are Silent” julkaissut pitkän linjan kotimainen metalliyhtye Diablo ravisteli yleisöä komealla setillään. Laulaja-kitaristi Rainer Nygård on vähintäänkin charmikas keulakuva. (PA)
Black Label Society
Yksi henkilökohtaisesti odotetuimmista bändeistä pääsi lauteille kakkoslavalla hiukan yli iltayhdeksän. Sää ei antanut armoa tämänkään esityksen aikana ja roudarit joutuivat pyyhkimään pahimmat liukastumisvaaran aiheuttaneet vedet pois lavalta ennen setin alkua. En kuitenkaan huomannut, että sateella olisi ollut juurikaan vaikutusta itse bändin esitykseen. Faneja se ei ainakaan haitannut. Lavan äärelle oli kerääntynyt kunnioitettava määrä kansaa ja onnistuin bongaamaan sadeviittojen seasta ainakin muutamat BLS-hupparit ja biker-tyyliset liivit.
Kitarasankari jumalan armosta ja bändin nokkamies Zakk Wylde oli soittonsa suhteen iskussa, mutta laulu jätti ehkä hiukan parannettavaa. Osa biiseistä meni hiukan muminaksi ja varsinkin hittiraidat “Bleed For Me” ja “Stillborn” soitettiin läpi melko hitaalla temmolla verrattuna keikalla kuultuun uudempaan materiaaliin.
Siitä ei kuitenkaan pääse yli eikä ympäri, että Wylde otti lavan haltuun isännän ottein. Kitara vaihtui nähdäkseni lähes joka biisiin ja soittoasentojakin nähtiin useampia erilaisia. Erityisesti yhteissoolo toisen kitaristin Dario Lorinan kanssa kitarat pään päällä oli kunnioitusta herättänyt veto. Erikoisten soittoasentojen lisäksi Wylden kitara oli useampaan otteeseen eräänlaisen palvonnan kohteena, kun hän nosti käsissään olleen työkalun korkealle ilmaan, kuin se olisi jumalan lähettämä lahja hänelle. Välillä Zakkilla oli tarvetta takoa rintalihaksiaan kuin King Kong.
Wylde nähtiin yhden biisin ajan myös pianon ääressä, kun setissä kuultiin “In This River” -balladi. Samalla muutoin melko yksinkertaisesti somistetulla lavalla tapahtui pieni muutos, kun esiin tulivat Dimebag Darrellin ja Vinnie Paulin muistoa kunnioittaneet taustalakanat.
Kokonaisuutena Black Label Societyn veto päätyi ehdottomasti positiivisen puolelle ja tarjosi juuri sitä, mitä bändiltä saattoi etukäteen odottaakin. (ML)
Nightwish
Näin Nightwishin viimeksi Helsingin jäähallissa 24.4., joten oletusarvoisesti setti tulisi olemaan hyvin samanlainen myös Hyvinkäällä ja näin myös tapahtui. Biisilista oli alun ja lopun osalta täysin sama, ainoastaan keskivaiheille tuli muutoksia ja Hyvinkäällä kuultiin kolme biisiä vähemmän kuin Helsingissä.
Yllätyksettömyys ei tässä tapauksessa ollut huono asia, en usko että pystyn koskaan kyllästymään Nightwishin livevetoihin. Niissä on aina jotain taianomaista, mitä korostettiin tällä kertaa upeilla efekteillä, mitkä näkyivät lavan sivuilla olleilla screeneillä. Esimerkiksi “I Want My Tears Back” -biisin aikana screeneillä vuorotellen jokainen bändin jäsenistä hehkui eräänlaista tähtipölyä.
Yksi ero Helsingin keikkaan saatiin myös sillä, että jäähallissa tunnelmallisena akustisena versiona soitettu “How’s The Heart?” soitettiin nyt albumiversiona, mikä sopikin paljon paremmin festarilavalle.
Asetuin tietoisesti hiukan sivummalle katsomaan keikkaa, mutta olin kuitenkin tarpeeksi lähellä, että usean biisin aikana esille tulleet pyrot lämmittivät mukavasti. Toinen hyöty sivummalla olemisesta tuli viimeisen biisin “The Greatest Show On Earthin” aikana. Pääsin näkemään aitiopaikalta tyylikkään ilotulituksen, mikä käynnistyi hetki biisin alkamisen jälkeen ja jatkui pätkissä koko laulun loppuun asti päättyen kunnon loppupamaukseen.
Marko Hietalan puuttuminen on edelleen sellainen asia, mikä saa mielen hiukan matalaksi, mutta kun laulu käynnistyy, Floor Jansenin karisma onnistuu paikkaamaan tuota aukkoa todella hyvin. Silti, aina “Planet Hellin” alkaessa soida sitä odottaa, että intron jälkeen kuulee Hietalan huudahduksen… Saisiko sen tulemaan taustanauhalta? Vittu joo! (ML)
Nightwish oli jälleen kerran odotetun vahva ikävistä festariolosuhteista huolimatta. Onneksi sade hellitti hieman setin loppua kohden ja erityisesti “Planet Hellin” valtaisat ja tyylikkäät pyrot lämmittivät festarikansaa. Tätä Rockfest-esiintymistä oli odotettu jo vuodesta 2019 lähtien ja meno eturivissä oli paikka paikoin hyvinkin villiä. Settilistassa kuultiin pientä variaatiota aiemmin huhtikuussa koettuihin täyspitkiin keikkoihin Hyvinkäällä kuullun biisilistauksen ollessa puolisen tuntia lyhyempi.
Tuntuu, että Floor Jansen nostaa tasoaan keikka keikalta ja vuosi vuodelta. Tällä kertaa saimme kuulla “Nemon” lopussa kenties spektaakkelin parhaimman laulusuorituksen uskomattoman hienon nuotin jatkuessa käsittämättömän pitkän ajan. Festarisettiin nostettu kaunis “Sleeping Sun” rauhoitti tunnelmaa, “How’s The Heart?” esitettiin tällä kertaa sähköisenä ja esimerkiksi uusimman studioalbumin Human. :||: Nature. kakkossingle “Harvest” jätettiin hieman yllättäen pois.
“The Greatest Show On Earthin” intro “Chapter I: Four Point Six” soitettiin lyhennettynä versiona. Massiivisen teoksen aikana paukkuneet ilotulitteet olivat synkronoitu tyylikkäällä tavalla Tuomas Holopaisen koskettimien tahtiin värjäten tähtitaivaan aivan punaiseksi. Viimeistään kappaleen lopun “We Were Here” -huudahdukset ja tehostepommit saivat ihon jälleen kananlihalle eikä kenenkään tarvinnut poistua paikalta pettyneenä.
Nightwish jyrää isolla koneistolla ja jatkaa voittokulkuaan Suomessa seuraavaksi Joensuun Ilosaarirockissa sekä Turun Knotfestissä esiintymispäiviensä pääesiintyjänä. (RJ)
Nightwish pääsi pitkästä aikaa keikkojen makuun ja soittamisen ilo näkyi jokaisen yhtyeen jäsenen kasvoilta. Etenkin Floor Jansenin hymy ei karissut kasvoilta kylmästä viimasta huolimatta. Loistava valinta yhdeksi pääesiintyjäksi ja yhtyeeltä nappisuoritus. (PA, JA)
Blind Channel
Nightwishin lopetettua väsymys alkoi painamaan pitkän festaripäivän jälkeen, mutta matkalla alueelta pois pysähdyin hetkeksi seuraamaan Blind Channelin show’ta. Yllätyin yhtyeen tuotannon suuruudesta massiivisen kokoisten pyrojen halkoessa ilmaa. Koska sadekin oli jo hellittänyt, tarjoiltiin poppoon tosifaneille varmasti makeaa mahan täydeltä isolla lavalla hämärässä kesäyössä. (RJ)
Perjantai
British Lion
Vuoden 2022 Rockfestissä esiintyi kaksi vahvasti Iron Maideniin kytköksissä olevaa yhtyettä. Torstaina esiintyneen The Raven Agen riveissä vaikuttaa Steve Harrisin poika George Harris ja isä-Steve hyppäsi lavalle jo perjantaina British Lionin kanssa. Olin paikalla aamupäivästä ja kun kuuntelin brittiläisten soundcheckiä, Harrisin pyhä, kirkas ja terävä bassosoundi tärisytti tannerta oikein makoisasti.
Vain kerran aiemmin Suomessa vuonna 2013 esiintynyt bändi sai hyvin tukea taakseen erityisesti Iron Maidenin faneilta. Laulaja Richard Taylor muisteli keikan aikana edellistä Helsingin esiintymistä ja oli varsin tyytyväinen bändin päästessä uudestaan Suomeen soittamaan. British Lion esitti tasavahvasti tuotantoaan sekä bändin nimeä kantavalta ensimmäiseltä albumilta että vuonna 2020 julkaistulta “The Burningilta”. Britit tarjosivat mukaansatempaavaa hyvän mielen hard rockia aurinkoisen kesäpäivän alkajaisiksi. (RJ)
Saavuin festarialueelle British Lionin setin ollessa jo käynnissä ja ilokseni sain todeta, että edellispäivän kurakeli oli enää ikävä muisto. Alueen maaperä oli imenyt lähes kaiken nesteen itseensä ja päälavan edustalla oli enää muutama pienehkö vesilammikko muistuttamassa eilisestä. Sen lisäksi aurinko paistoi!
Festarikansa oli selvinnyt sadepäivästä ilman keuhkokuumetta ja lavan edustalla oli ihan mukava määrä tällä kertaa hieman kevyemmin varustautuneita katsojia. He pääsivät nauttimaan British Lionin mukavasta esityksestä, mikä ei kuitenkaan herättänyt minussa, eikä tulkintani mukaan kauhean monessa muussakaan mitään suuria tunteita. Hyvää rockia kuitenkin alusta loppuun. (ML)
Killing Joke
Jo etukäteen yksi erikoisimmista kiinnityksistä Rockfestin tämänvuotiseen kattaukseen. Bändin genreä määriteltäessä esiin tulee muun muassa post-punk, new wave ja industrial metal. En rehellisesti sanottuna osaa yhtään sanoa, mihin genreen itse bändin asettaisin. Ehkä psykedeelinen rock-punk taideteos kuvastaa parhaiten Rockfestin lavalla näkemääni esitystä.
Vanhemmat herrasmiehet olivat tulleet soittamaan biisejään ilman mitään ylimääräistä, eikä lavan taustalle oltu tuotu edes bändin lakanaa. Laulaja Jaz Colemanin askel oli kevyt ja laulu suorastaan hypnotisoivaa veisausta. Kun heräsin hetken transsista, katsoin muuta yleisöä ja ilokseni huomasin, että muutamat kädet olivat pystyssä biisien aikana, mutta suurempaa innostusta en onnistunut havaitsemaan. Tämäntyylistä musiikkia on ehkä muutenkin parempi kunnioittaa hiukan eri tavalla, eli esimerkiksi keskittymällä elämykseen. (ML)
Megadeth
Näin Megadethin viimeksi samalla lavalla, kun Dave Mustaine toi bändinsä Rockfestiin vuonna 2018. Silloin olin keikan jälkeen melko pettynyt. Mustaine tuntui mumisevan biisit läpi ja ei ottanut juuri minkäänlaista kontaktia yleisöön. Mahtoiko vuonna 2019 todettu kurkkusyöpä vaikuttaa jossain määrin jo tuolloin, kuka tietää.
Se on todettava heti alkuun, että vuoden 2022 versio Megadethista ja Mustainesta erosi aiemmin näkemästäni kuin yö ja päivä. Nyt Mustaine jutteli yleisölle pitkät pätkät ja totesi muun muassa, että he aloittavat kiertueensa usein Suomesta ja täkäläiset metalheadit asettavat standardin, mihin kaikkia rundin keikkayleisöjä tullaan vertaamaan. Hän puhui myös Ukrainan tilanteesta ja siitä, miten mahtavaa on tulla tänne, missä hän voisi ihan hyvin hypätä yleisön sekaan, juoda heidän kanssaan oluet ja olla täysin turvassa.
Itse musiikin suhteen Megadeth oli myös rautaisessa iskussa. Biisit soitettiin ensiluokkaisen hyvin ja äänentoisto oli kunnossa, esimerkiksi “Symphony Of Destruction” kuulosti todella mahtavalta. Yleisö piti näkemästään ja kuulemastaan todella paljon ja Megadeth oli selvästi illan suosituin bändi.
Lavarakennelmakin oli hyvin onnistunut, vaikka Megadeth ei päässyt nauttimaan pääesiintyjän asemasta. Taustalakanassa oli bändin logo ja lavan keskivaiheilla vahvistimien välissä videoscreenit, missä pyöritettiin biisejä hienosti tukenutta kuvaa. Lisäksi rumpali Dirk Verbeuren oli sijoitettu normaalia korkeammalle keskelle vahvistimien ja screenien seinämää.
Tämän esityksen jälkeen bändistä jäi täysin erilainen fiilis kuin viime kerralla. Nyt en malta odottaa, että pääsen kuulemaan heitä uudelleen, mahdollisesti omalla keikallaan ja pidemmällä setillä. (ML)
Bokassa
Bokassan rouhea äijäily ja stonerin ja punkin sekoitus sopi varsin hyvin perjantain aurinkoiseen keliin. Norjalaiset nuuskapussit ikenissä bändi sai hieman vaisun yleisön pomppimaan tasajalkaa keikan loppuun mennessä. Kunnioitettava saavutus. (PA, JA)
Moon Shot
Löysin Moon Shotin vasta, kun kokosin festareita varten soittolistaa. Olin hetkessä myyty ja odotin innolla bändin näkemistä livenä. Heti keikan alusta lähtien oli selvää, että en tulisi pettymään. Esitys oli täynnä positiivista energiaa ja mukavaa huumoria, loistavaa musiikkia unohtamatta. Erityisesti laulaja Ville Malja teki kaikkensa, että kansa viihtyi heidän settinsä aikana. Hän pomppi ympäri lavaa, välillä rumpukorokkeelle ja alas, lauloi vatsallaan maaten ja loi näin mahtavaa fiilistä bändin esitykseen. Esiintymiskemiat erityisesti Maljan ja kitaristi Jussi Ylikosken kanssa olivat myös kunnossa.
Bändin jäsenten taustat ovat mielenkiintoiset (Lapko, Disco Ensemble, Children Of Bodom) ja he ovat ehkä tämän kokemuksen turvin nousseet jo parissa vuodessa korkealle tasolle sekä päässeet esimerkiksi Danko Jonesin lämppäriksi heidän Euroopan kiertueelle. Moon Shot saapuikin Hyvinkäälle suoraan Saksasta. Kun Malja missasi muutaman nuotin laulussaan, hän ei asiasta häkeltynyt, vaan nauroi asiaa biisin jälkeen ja totesi, että reissussa rähjääntyy, mutta ei se mitään, fiilis ratkaisee ja juuri näinhän se on. Paljon mieluummin kuuntelen oikeaa livemusaa, missä tulee muutamia mokia siellä täällä, kuin huulisynkattua feikkiesitystä
Moon Shotin esittämien biisien välissä viereiseltä telttalavalta kuului melko selvästi samaan aikaan kovaa rallia vetäneen Lähiöbotoxin soitto. Malja innostui kuulemastaan ja kannusti ihmisiä menemään kuuntelemaan myös heitä, samoin kuin toivotti Botoxia kuuntelemassa olleet tervetulleeksi tämän lavan äärelle. Setin parhaimmat biisit olivat “Confession”, “Kiss The Ghost”, “Big Bang” ja “Caterpillar”, kannattaa testata! (ML)
Heaven Shall Burn
Megadethin jälkeen yritin päästä nopealle vessatauolle, mutta aika monella muulla taisi olla sama idea, ja pitkien jonojen vuoksi Heaven Shall Burnin esitys jäi omalta osaltani harmittavan vajaaksi. Yksi ennakkoon eniten odottamistani biiseistä Black Tears soitettiin jo setin alkuvaiheessa, joten jouduin tyytymään kuulemaan sen jonotuksen yhteydessä..
Tykkäsin kyllä kovasti siitä, mitä ehdin nähdä. Bändi sai pitin pyörimään ja vaikutti muutenkin olevan hyvässä iskussa. Ihmettelen vain sitä, miten tutkan alla bändi on onnistunut ainakin allekirjoittaneen osalta olemaan vaikka on perustettu jo vuonna 1996. Laulaja Marcus Bischoff kiitteli yleisöä vahvalla saksalaisaksentilla ja luovutti yleisön kohti päälavaa ja Scorpionsia. Hän muisti vielä mainostaa heidän tulevaa keikkaa Helsingissä Kulttuuritalossa tammikuussa 2023. (ML)
Silver Bullet
Rockfestin kolmoslavalla eli teltassa esiintynyt Silver Bullet oli itselleni täysin uusi tuttavuus. Niin se vaikutti olleen muillekin ja bändin sisään kuuluttanut festareiden edustaja yritti kovasti houkutella katsojat lähemmäs lavaa, kun suomalaiseen tyyliin turvavälit olivat kymmeniä metrejä. Esityksen käynnistyttyä musiikki taisi houkutella kaljatelttalaisetkin paikalle ja pikkuhiljaa esiintymisteltta alkoi täyttymään.
Bändillä ei vaikuttanut olleen vielä juurikaan omaa fanikantaa paikalla ja sen vuoksi tunnelma oli melko odottava, mutta kuitenkin bändiä kunnioittava. Vasta kun lavalle kutsuttiin vieraileva tähti, pyhä pastori Ami Koivistoinen, yleisö heräsi pienestä kohmeesta, vaikka teltassa lämmin olikin. Koivistoisen siunausten ja kertosäkeissä tapahtuneen laulun tukemana esitetty “The Witches Hammer” -biisi kuului setin ehdottomaan parhaimmistoon. Sen sijaan bändin päätoimiselta laulajalta Bruno Proveschilta jäin kaipaamaan hiukan enemmän eloa liikehdintään. Nyt hän vaikutti olleen iskelmäkeikalla, eikä rockfestareiden lavalla. Itse laulamisessa ei ollut kuitenkaan mitään vikaa. (ML)
Kantahämäläinen Silver Bullet alkaa pikkuhiljaa raivaamaan tietään yhä suuremmille lavoille ja laajemmin hevikansan tietoisuuteen. Ex-Turisas Hannes Horman johtama yhtye on maininnut musiikillisiksi esikuvikseen esimerkiksi Judas Priestin, Blind Guardianin, Iced Earthin sekä Symphony X:n ja löytyypä yhtyeen tuotannosta versiointi myös Grave Diggerin “The House” -kappaleesta. Nuo bändit antavat osviittaa siihen, mille Silver Bullet kuulostaa ja musiikki yhdisteleekin ansiokkaasti sinfonisia elementtejä perinteiseen power/heavy metalliin.
Yhtye julkaisi edellisen vokalistin kanssa kaksi albumia “Screamworks” ja “Mooncult”, uuden vielä nimeämättömän albumin ollen tulossa mahdollisesti jo tänä vuonna. Silver Bullet esitti mukavan läpileikkauksen tuotannostaan ilahduttavan suuren väkijoukon iloksi ja sanoipa eräs lavan eteen hakeutunut nainen ostavansa bändin merchandisea heti nähdyn ja kuullun perusteella. Erittäin onnistunut veto! (RJ)
Lähiöbotox
Telttalavan valtasi uudehko, mutta hyvää menestystä kerännyt kotimainen rapmetallia, hard corea ja thrashia sekoitteleva Lähiöbotox. Yhtye sai toistaiseksi kovimman pitin pyörimään Rockfestissä. Helvetin kova setti! (PA, JA)
Scorpions
Olin kuullut ja lukenut etukäteen, että Scorpparit eivät välttämättä olisi ihan vireessä ja tämän vuoksi odotukset illan pääesiintyjän suhteen eivät olleet kauhean korkealla. Bändin lavarakennelma oli melko suuri, mutta en ollut ihan vakuuttunut sen onnistumisesta.
Rumpukorokkeen takana oli kaareva valoseinämä, mikä osittain peitti takana olleen suuren videoscreenin. Sen sijaan yleisön jakaminen kahteen vasemmalla ja oikealla sijainneeseen etukarsinaan ja näiden väliin rakennettu eräänlainen silta toimi erittäin hyvin jo Megadethin osalta ja varsinkin Scorpionsin esityksen aikana. Etenkin kitaristi Rudolf Schenker hyödynsi tätä osaa lavasta hienosti ja välillä sillalle, festarikansan keskelle, kokoontui koko porukka laulaja Klaus Meine mukaan lukien.
“Wind Of Change” esitettiin ennakkotietojen mukaisesti uudistuneella sanoituksella Ukrainan sodan vuoksi, mutta lyriikat eivät muuttuneet kovin radikaalisti, joten kokemus biisistä ei tuntunut ainakaan yhtään huonommalta. Yleisö pääsi osoittamaan omat laulutaitonsa kertosäkeiden kohdalla. Biisin päätteeksi screenillä näkyi jättimäinen rauhanmerkki Ukrainan lipun väreissä.
Kunnioitettavaan 74 vuoden ikään päässyt Meine piti setin aikana useampia taukoja, jolloin tarjolla oli erilaisia sooloja kitaristien ja rumpali Mikkey Deen toimesta. Itse en näistä juurikaan innostu, mutta erityisesti Deen soolo sai isot aplodit yleisöltä, mitä kuvitettiin tyylikkäästi screenillä näkyneellä Rock Believer Jackpot -”hedelmäpelillä”. Meine tuntui jakavan poikkeuksellisen paljon muistoesineitä yleisölle ja hänellä oli vähän väliä nippu rumpukapuloita kädessään yleisölle heitettäväksi. Muutama rumpukalvokin näytti löytäneen uuden omistajan yleisön seasta.
Setin lähestyessä suunnilleen puoltaväliä ajallisesti, aloin katsomaan kiertueen edellisten kohteiden settilistaa ja kun se täsmäsi nyt käynnissä olevaan, huomasin jo hyvissä ajoin, että biisit eivät tule riittämään ilmoitettuun kahden tunnin soittoaikaan ja näin tosiaan kävi. Scorpions lopetti settinsä noin 30 minuuttia ennen ilmoitettua päätösaikaa. Tämän ollessa mitä luultavimmin järjestäjien moka, bändin esityksestä jäi ennakkoasetelmaa parempi maku.
Kun ottaa huomioon Scorpionsin jäsenten iän, on selvää, että biisit eivät välttämättä kuulosta ihan samalta kuin levytyshetkellä yli kolmekymmentä vuotta sitten. Tämä ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että bändi kuulosti omalta itseltään. Hittibiisit kuulostivat edelleen yhtä ikonisilta ja esitys oli jopa yllättävän energinen. Kun nuo soolotauot vaan voitaisiin hoitaa jollain muulla tavalla, esityksen loppuarvosana olisi ehdottomasti kiitettävä. (ML)
Lauantai
Kvelertak
Rockfestin lauantain avasi hiljattain klubikiertueen Suomessa heittänyt, kovassa nosteessa oleva norjalainen Kvelertak. Mielessäni oli yhtyeen esiintyminen Metallican lämmittelijänä entisellä Hartwall Arenalla vuonna 2018 kyseisen keikan ollessa norjalaisten osalta suuri pettymys, enkä pitänyt kuulemastani. Nyt neljä vuotta myöhemmin oli vaikea uskoa, että lavalle kipusi sama bändi. Kvelertak soitti nipun meneviä kappaleita oluen virratessa ja jengillä oli selvästi hauskaa. (RJ)
The Hives
Ruotsalainen The Hives oli allekirjoittaneelle melkoinen kysymysmerkki vaikka bändin tuotannosta olin jotain kuullutkin ja sähäkkää garagerockia on aina mukava kuunnella. Yhtye pisti pystyyn ehkä parhaimman livevedon koko festareilta ja laulaja Pelle Almqvist onnistui jopa pistämään yleisön istumaan. The Hives pitää mennä jatkossakin katsomaan livenä. ”Nyt rokataan saatana!” (PA, JA)
Biffy Clyro
Biffy Clyron esiintymispaikka oli melko haastava. Ihmiset alkoivat jo asennoitumaan Iron Maidenin settiin ja kuten illan sekä koko festareiden pääesiintyjän arvolle sopii, päälava oli jo hyvin pitkälti rakennettu valmiiksi Maidenia varten. Clyron esityksen visuaalisuutta edustivat ainoastaan muutamat eri värisinä vilkkuneet valot. Soittoa tämä ei toki haitannut ollenkaan, bändi kuulosti hyvältä ja niin “Mountains”, “Bubbles” kuin “Many Of Horrorkin” kuulostivat oikein hyviltä. Simon Neil kiitteli yleisöä, että he jaksoivat vielä odottaa Maidenia yhdessä heidän kanssaan. (ML)
Me And That Man
Vähän liian bluesia minun makuun, vaikka espoolaisen jääkiekon kannattajana tuon sanominen pahalta tuntuukin. Bändin esityksessä oli kuitenkin omat hyvät hetkensä ja varsinkin ”Burning Churches” -biisi sai yleisön innostumaan. En tiedä pitäisikö tästä olla huolissaan. (ML)
Burning Churches, fuck yeah! (PA)
Candlemass
Ruotsalaista doomia miltei pilvettömältä taivaalta. Kyllähän tuo asetelmasta huolimatta toimi ja yhtyeen klassikkostatus on kiistaton. (PA)
Amorphis
Etukäteen muutamat vitsailivat, että Amorphis oli saanut melko hyvin lämppärin, kun he esiintyivät Iron Maidenin jälkeen. Todellisuudessa tämä olisi voinut olla melko ikävä sijainti kortissa, mutta onneksi hyvin suuri määrä festariväestä jaksoi siirtyä vielä kakkoslavan edustalle kuuntelemaan illan sekä samalla festareiden viimeistä vetoa ja sai kiitokset bändiltä.
Toukokuun puolivälissä Pohjois-Amerikan kiertueen päättänyt Amorphis oli tällä kertaa saanut esityksensä tueksi taustavideoita, mitkä olivat loistava lisä heidän muutenkin mahtaviin livesetteihin. Tuli sellainen fiilis, että Amorphis on ottanut seuraavan askeleen ja on valmis vielä suurempaan suosioon, minkä bändi ehdottomasti ansaitsisi. Jenkkirundi saattoi olla syynä siihen, että Tomi Joutsenen sanat menivät hiukan sekaisin välispiikeissä. Kun on vetänyt nuo lontooksi kuukauden ajan, pieni sekaannus on ihan ymmärrettävää. Itse biiseihin tällä ei onneksi ollut vaikutusta.
Keikan settilista sisälsi neljä biisiä uusimmalta “Halo”-levyltä ja etenkin “Seven Roads Come Together” teki vaikutuksen allekirjoittaneeseen. Heti perään kuultu “Amongst Stars” oli kuitenkin itselleni se kaikkein mahtavin biisi tällä keikalla. Kappaleella vieraileva Anneke van Giersbergen saatiin mukaan videomuodossa, joten tässäkin mielessä esitykseen saatiin ihan uutta väriä. (ML)
Iron Maiden
Puolisen tuntia ennen festareiden viimeisen pääesiintyjän alkua Iron Maiden kunnioitti pitkäaikaisen luottoroudarinsa Ashley Groomin muistoa esittämällä screeneillä koskettavan tribuuttivideon hänen monivaiheisen uransa varrelta. Monet ovat nähneet Groomin esimerkiksi “Flight 666” -julkaisun sekä useiden muiden dokumenttien kautta ja hän oli arvostettu osa suurta Maiden-perhettä.
Hyvinkään keikka oli yksi ensimmäisistä “Legacy Of The Beast” -kiertueen esiintymisistä hieman uudistetulla settilistalla. Iron Maiden julkaisi syyskuussa 2021 Japani-teemaisen “Senjutsu”-albumin ja kyseiseltä mammuttiteokselta esityslistalle poimittiin kolme ensimmäistä kappaletta. Lava koostui aluksi japanilaisesta temppelistä sekä yllättävän aidon näköisistä puhallettavista pagodeista.
Ennen keikan alkua lavan sivustalla sijainneilla screeneillä mainostettiin kiertueen nimeä kantavaa peliä ja tunnelma alkoi sähköistyä. Viimeistään UFOn “Doctor Doctorin” alkaessa soida kaiuttimista, kaikki paikalla olleet tiesivät mitä tuleman pitää: bändi ilmestyy lavalle aivan hetken kuluttua.
Pelin avasi “Senjutsu”, jota seurasivat singlelohkaisut “Stratego” ja “The Writing On The Wall”. Biisit esitettiin livenä nopeammalla temmolla kuin albumilla, kuten Maidenilla on ollut tapana. Erityisesti “Strategon” aikana kuullut Michael Kenneyn lavan takana soittamat kosketinsoittimet toivat syvyyttä soundiin ja koko bändi kuulosti erittäin hyvältä.
“TWOTW”-nimelläkin tunnettu Adrian Smithin ja Bruce Dickinsonin taidonnäyte sai upean alun Smithin soittamalla akustisella introlla, jonka jälkeen yleisö oli mukana kappaleen kulussa kuin viimeistä päivää. Biisi toimi livenä juuri niin hyvin kuin ennakkoon ajattelin.
“Senjutsun” kappaleiden jälkeen nähtiin useamman minuutin tauko, jonka aikana PA:sta kuului pahaenteisiä ääniä ja lava täyttyi roudareista bändin poistuessa hetkeksi takavasemmalle. Ehkä hieman erikoinen ratkaisu, mutta toisaalta täysin ymmärrettävää. Monivivahteinen “Revelations” oli paikallaan ensimmäisenä 80-luvun kappaleena. Dickinson spiikkasi seuraavaksi esitetyn “Brave New World” -paluulevynsä helmen “Blood Brothersin” puhuen sodista ja rauhasta mainiten, kuinka ihmisiä ympäri maailman on kerääntynyt jälleen yhteen kaikkien ollessa veriveljiä keskenään. Erittäin ajankohtainen kappale.
Onneksi Dickinson esittää myös Blaze Bayleyn ajan materiaalia. Vastaava ei onnistuisi ihan kaikilta. Kuulimme “The X Factor” – sekä “Virtual XI” -albumien parhaimmistoon kuuluvat “Sign Of The Crossin” sekä “The Clansmanin”, joiden livevedot hipovat täydellisyyttä kaikessa teatraalisuudessaan. Mystinen ristin kanto, miekkailu-actionkohtaus sekä pyrot ja paukut tukivat esityksiä tyylillä.
Lisää tyyliä saatiin lavalle Kreikan mytologian Ikaroksen muodossa Dickinsonin hakiessa liekinheittimet tulittaen lieskoja ilmaan. “Flight Of Icarusta” ei ole soitettu kovin paljoa ja “Revelationsin” ohella jälleen “Piece Of Mindilta” poimittu kappale on aina tervetullut osaksi settilistaa. Seuraavaksi kuulimme todellisen hittiputken kappaleita, joiden live-esityksistä Iron Maiden ei osaa enää oikein irtautua, vaikka todellisen vaihtelun vuoksi settilistan uudelleen tarkastelu voisi olla tarpeen. “Fear Of The Dark”, “Hallowed Be Thy Name”, “The Number Of The Beast” ja “Iron Maiden” soitettiin läpi vankalla rutiinilla ilman suurempia ihmeellisyyksiä, varsinkin jos yhtyeen on nähnyt jo aiemmin.
Monia ihmetytti ja onkin suorastaan huutava vääryys, että tällaisella klassikkokiertueella brittijyrän ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvien “Somewhere In Timen”, “Seventh Son Of A Seventh Sonin” sekä “Killersin” kappaleet sivuutettiin tyystin, vaikka ainakin Seventh Soniin viittaavaa taidetta oli esillä lavarekvisiitassa.
Vanhan liiton lavasteet toimivat vielä 2020-luvullakin ja erilaiset verhoilla kulkeneet taustakankaat vaihtuivat tuon tuosta. On ilo huomata, ettei Maiden ole lähtenyt asentamaan screenejä lavalle, kuten esimerkiksi Judas Priest ja Scorpions ovat tehneet. Osana encorea kuulimme vastustamattomasti soineen “The Trooperin”, edellä mainitun “The Clansmanin” sekä “Run To The Hillsin”, jonka kuolematon intro kuulosti ehkä paremmalta kuin koskaan aiemmin esiintymistä seuraavana päivänä 70 vuotta täyttäneen rumpali Nicko McBrainin käsittelyssä.
Kiertueen vuodet 2018 ja 2019 avannut “Powerslave”-helmi “Aces High” siirrettiin nyt vihoviimeiseksi numeroksi toisen encoren muodossa. Vannoutuneimmat fanit lausuivat Churchillin puheen yhteen ääneen ennen kuin kaikki menivät vielä kerran positiivisesti sekaisin Spitfire-lentokoneen ja bändin syöksyessä vielä kerran lavalle. Onnistuneen lopetuksen jälkeen fanit palkittiin vielä esimerkiksi rumpukalvolla ja -kapuloilla, plektroilla, rannenauhoilla sekä settilistoilla jengin ollessa aivan yhtä hymyä.
Yleisö lauloi vielä McBrainille syntymäpäiväonnittelut ja oli valloittavaa huomata, kuinka Nicko vastasi Hyvinkään festarikansalle ollen vilpittömän iloinen ja onnellinen saamastaan huomiosta. Keikalla kuultu maailman bändien keskuudessa suhteellisen harvinainen kolmen kitaran vyörytys (Dave Murray, Adrian Smith sekä Janick Gers) soolojen siirtyessä kitaristilta toiselle kuulosti ja näytti jälleen kerran erittäin hyvältä Steve Harrisin hoitaessa matalien taajuuksien tontin tutulla antaumuksella.
Jotkut ovat alkaneet epäillä McBrainin kykyä soittaa rumpuja kuten ennen, mutta nuo epäilyt voi ampua huoletta alas nähdyn ja kuullun keikan perusteella. Lavalta ei vauhtia puuttunut erityisesti Dickinsonin kipittäessä lavalla ikäänsä nähden kuin Duracell-pupu konsanaan myös esiintymisasujen vaihtuessa tiuhaan tahtiin. Iron Maidenin live on muutamista puutteista huolimatta sekä visuaalisesti että musiikillisesti parasta A-luokkaa ja elämys kannattaa kokea vähintään kerran elämässä. (RJ)
Iron Maiden keräsi odotetusti paikalle suuren määrän kuulijoita. Vajaa parituntinen keikka tarjoili faneilleen sinänsä odotetun, mutta melko yllätyksettömän kappalelistan.
Keikan alkuun uusimmalta levyltä kuultiin sen kolme ensimmäistä kappaletta, joiden aikana vielä yleisö ehkä odotti lämpenemistään. Ehkä isoimpana yllätyksenä ensimmäinen kolmesta lavalla nähdystä Eddie-hahmosta nähtiinkin jo keikan avauskappaleen aikana riehumassa samurai-asussa.
Sitten keikka alkoikin siirtyä turvallisille vesille settilistallaan, mutta yleisö tietää toki odottaakin vanhoja klassikoita. Tunnelma alkoi nousta tuttujen yhteislaulujen myötä ja kädet nousivat ilmaan oikeissa kohdissa seuraten kappaleiden live-esitysten käsikirjoituksia, jotka ovat muodostuneet vuosien aikana ajasta ja paikasta riippumattomiksi.
Tälläkin kertaa keikan visuaalisuuteen oli panostettu lavasteilla ja rekvisiitoilla, jotka usein antavat lisämakua kappaleen aiheisiin: hirttosilmukka ja vankilakalterit (Hallowed Be Thy Name), kaavut ja ristit (Sign Of The Cross), Spitfire-hävittäjä (Aces High) ja Brucen käyttämät liekinheittimet (Flight Of Icarus). Lavalla nähtiin myös tuttu 1700-1800 -lukujen brittiläisen jalkaväen punatakkiin pukeutunut Trooper-Eddie, sekä yhtyeen nimikkokappaleen aikana esiin noussut valtava Eddien pää.
Yhtye esiintyi Suomessa edellisen kerran vuonna 2018 ja tällä kertaa kurkkusyövästä toipuneen Dickinsonin lauluääni tuntui olevan huomattavasti paremmassa kunnossa kuin tuolloin. Tapansa mukaan laulaja juoksenteli ja loikki pitkin poikin lavaa, mutta ikävuodet ovat toki siihenkin laittaneet hiukan jarruja päälle. Myös muiden bändin jäsenten livemaneerit keikan aikana olivat tuttuja vuosien varrelta. Kotimaisittain eläkeiän saavuttaneet herrat näyttävät ja kuulostavat olevan edelleen melkoisen hyvässä keikkakunnossa.
Keikan lopuksi ennen outrona tulevaa “Always Look On The Bright Side Of Lifea” monituhatpäinen yleisö sai vielä laulaa lurauttaa yhteislauluna syntymäpäiväonnittelut sunnuntaina 70 vuotta täyttäneelle yhtyeen rumpali Nicko McBrainille.
Ei siis isoja yllätyksiä, mutta täyttä takuuvarmaa viihdettä Hyvinkään iltaan kerääntyneille tuhansille kuulijoille. (MH)
Elämäni ensimmäinen Maiden-keikka olisi voinut sujua paremminkin. Syy tähän ei suinkaan ollut bändi, festarijärjestelyt tai sää. Dickinson vaikutti olevan kovassa vireessä ja muu bändi samoin, sää oli upea ja järjestelyt kunnossa. Syy oli noin puolet keikan ajasta vieressäni riehuneet kanssakatsojat.
Olin päätynyt lavalta katsottuna vasempaan etukarsinaan, mikä alkoi täyttymään innokkaista Maiden-faneista jo lähes tunti ennen keikan alkua. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että tunnelma tuossa kohdassa tulee olemaan hyvin tiivis, kun soitto alkaa. Eikä siinä mitään, se kuuluu asiaan! Mutta mikä ei kuulu asiaan, on muiden katsojien häiriköinti painimalla ja tönimällä. Pitti on asia erikseen, siitä tässä ei ollut kyse. Hauskaa saa pitää monella eri tavalla, mutta noin täynnä olevassa katsomokohdassa ei voi esimerkiksi alkaa tekemään WWE-kehästä tuttuja suplexeja. Painimaaottelu päättyi vasta, kun minun lisäksi toinenkin touhusta kärsinyt katsoja menetti hermonsa kaksikon pelleilyyn, otti toista kauluksesta kiinni ja vaati rauhoittumaan.
Kun pystyin keskittymään taas täysin lavan tapahtumiin, kiinnitin erityisesti huomiota esityksen visuaalisuuteen. Lavan rekvisiitat ja taustalakanat vaihtuivat tiuhaan tahtiin ja loivat esityksestä eräänlaisen tarinan, vähän kuin olisi saanut live-esityksen Iron Maidenin historiaan. Sitä tällä on varmasti haettukin ja vaikka jotkut esityksen hetket ovat kokeneemmalle Maiden-fanille jo tuttua kauraa, minunlainen tuorein silmin esitystä seurannut koki monia upeita hetkiä keikan aikana. Tästä ei jäänyt yhtään samanlainen kaavamainen fiilis kuin vaikkapa KISSin esityksestä vuoden 2019 Rockfestissa. (ML)
Parin vuoden koronaperumisien jälkeen oli mahtavaa päästä jälleen Rockfestiin ja mikä parhainta, paikaksi vaihtui jälleen Hyvinkää! Tampereella on selkeästi paremmat majoitustilat festarivieraille, mutta muutoin suunnitelmat esimerkiksi esiintymispaikan suhteen vaikuttivat ontuvan. Hyvinkäällä on täysin toimiva alue ja majoitusten suhteen jokainen pystyy tekemään omat ratkaisunsa sen suhteen, että lähteekö yöksi esimerkiksi kotiin, vai kelpaako vaikkapa camping-majoitus. Tällä kertaa sää oli ensimmäisenä päivänä valehtelematta aivan karsea. Onneksi sääennusteet muuttuivat matkan varrella ja vettä satoi pääasiassa vain ensimmäisenä päivänä.
Bändikattauksen suhteen uusi järjestäjä otti ehkä pienen askeleen huonompaan suuntaan. Monipuolisuus oli edelleen hyvä asia, mutta pääesiintyjissä jäätiin ehkä hiukan edelliskerran taakse ja samoin ns. kakkoskategoriassa. Toki nämä ovat makuasioita, joku on varmasti sitä mieltä, että esimerkiksi British Lion oli parempi valinta kuin In Flames jne.
Festareiden järjestelyt toimivat melko hyvin. Shuttlebussi on iso pelastus junalla liikkuville, hotellimajoittujille sekä koko päivän jaloillaan seisoneille . Itse alueella oli tapahtunut pieniä muutoksia edelliskertaan verrattuna ja tuntui siltä, että ruuhka-aikana ruokapalvelut olisivat saaneet olla enemmän hajallaan pitkin aluetta, jolloin syömään pääsisi helpommin. Samoin juomavesipisteiden sijoittaminen tällä kertaa vessojen yhteyteen ei mielestäni toiminut kovin hyvin. Päälavan jakaminen kahteen etukarsinaan oli yllättävän hyvä ratkaisu. Istumapaikkoja oli lisätty, mutta niitä tarvittaisiin edelleen huomattavasti enemmän. Siirreltävät tuolit olivat ihan hyvä idea ja niitä voisi jatkojalostaa esimerkiksi tuolirannekkeen muodossa. Itse ostaisin sellaisen heti, jos sen avulla voisi varmistaa itselleen istumapaikan festarialueella, kun sitä kaipaa. Samoin sade/auringonsuojaa voisi lisätä seuraavan vuoden festareille, mitkä ilokseni järjestetään jälleen Hyvinkäällä. Toivottavasti lippujen hinnat eivät karkaa käsistä, hinnan nostaminen jo ainakin kertaalleen ennen kuin yhtäkään bändiä on julkistettu, ei ole hyvä suuntaus. (ML)