Site icon Metalliluola

Rock-yhtye Flush julkaisi ensimmäisen singlen ”Headspinner” tulevalta kakkosalbumiltaan

Tiedote 25.10.2024

Omaleimaista rockiaan soittava helsinkiläinen Flush tarjoili tänään ensimmäisen singlen Headspinner marraskuun 29. päivä julkaistavalta Noises-kakkosalbumiltaan. Julkaisijana toimii italialainen Wormholedeath Records.

”Headspinner edustaa Flushin abstraktimpaa laitaa. Kappale kertoo siitä, kun ei ihan tiedä mikä on todellista ja mikä ei – ja onko sillä nyt oikeasti edes merkitystäkään? Biisi tarjoilee pop-referenssejä, grungea sekä yllättäviä käänteitä. Musiikkivideomme ohjaaja Pedro Bergamo inspiroitui näistä elementeistä, ja hän käsikirjoitti meille takaperin kulkevan musiikkivideon, jonka on kuvattu yhdellä otolla!”, yhtye kertoo.

Katso kappaleen musiikkivideo täältä. Uuden ajanjakson alkua juhlitaan Helsingissä Barley & Bait -baarissa tänään klo 19:00 alkaen. Lisäinfoja tapahtumasta täältä.

Juurensa punkissa kasvattanut yhtye on vuosien saatossa levittänyt oksiaan niin vaihtoehtorockin, grungen muin myös metallin suuntaan. Lopputuloksesta on kasvanut omintakeinen kokonaisuus yhteisörockiksi kutsuttua musiikillista visiota, jota on höystetty filosofialla flirttailevilla oivaltavilla sanoituksilla. Kappaleissa korostuvat kriittinen ajattelu ja yhteisöllisyys, jota välitetään aidosti ja rehellisesti henkilökohtaisten tarinoiden kautta.

Flushin edelliset julkaisut It Began as a Mistake -albumi (2020) sekä Conspiracies, Threats and Chaos -EP (2022) tavoittivat kuulijoita laajalti myös ulkomailla, ja bändin levittämää yhteisöllisyyttä on todistettu keikoilla niin Suomessa kuin Baltian mailla.

Tulevaa albumia juhlitaan Helsingissä Bar Loosessa marraskuun 30. päivä. Lisää tietoa tapahtumasta löydät täältä.

WEBSITE | INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR

Exit mobile version