Michael Schenker Group aloitti mittavan juhlakiertueensa Helsingin Vanhalta ylioppilastalolta.
Yhtyeen nykyiseen peruskokoonpanoon kuuluva laulaja Ronnie Romero on estynyt osallistumaan kiertueen alun keikoille, ollessaan valmistautumassa Euroviisuestradille. Romero esiintyy Italiassa käytävässä finaalissa Bulgarian edustajana olevan Intelligent Music Project -kokoonpanon laulajana kappaleella ”Intention”. Mikrofonin varteen löytyi onneksi tuttu paikkaaja, sillä 1980/1990-lukujen taitteessa McAuley Schenker Groupissa vaikuttanut ja viime vuosina Michael Schenker Festissä kitaristi Michael Schenkerin kanssa maailmaa kiertänyt Robin McAuley saatiin hätiin ja rundi käyntiin.
McAuleyn mukaantulo oli monille mieluinen yllätys ja hard rock -diggareiden joukko täytti Vanhan miltei äärimmilleen. Tämä oli hienoa, sillä kyseisenä iltana riitti valinnanvaraa: Megasuosittu Ghost esiintyi Tampereen uudella Nokia Arenalla ja Tavastialla musisoi Danko Jones.
Illan settilista noudatteli loppuvuoden brittikeikoilla nähtyä kaavaa ja tasan kahteen tuntiin mahdutettiin näytteitä Schenkerin tuotannosta monipuolisesti.
McAuleyn ääni oli hyvässä terässä ja oli ilo nähdä hänet nyt keikkalavalla Schenkerin rinnalla ensimmäistä kertaa Suomessa. Myös itse kitaramaestro on edelleen kovassa vedossa ja ilta oli laadukkaan hard rockin juhlaa. Vanha ylioppilastalo toimi keikkapaikkana hyvin ja illan äänimaailma oli tasapainoisen jyhkeä.
MSG:n vuoden 1984 livealbumin nimi kertoo olennaisen – Rock Will Never Die!
Teksti ja kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola