Site icon Metalliluola

Retroilua kengännauhabudjetilla mutta tosissaan – Mutautu julkaisi uuden musiikkivideon

Kuva: Julia Puustinen

Tiedote 7.4.2023

Helsinkiläinen protometallia ja raskasta bluesrockia yhdistelevä Mutautu on tehnyt diilin Interstellar Smoke Recordsin kanssa, joka julkaisee yhtyeen viime vuonna ilmestyneen kokopitkän albumin Graveyard of Giants nyt myös fyysisessä muodossa. Kansainvälisen uusintajulkaisun yhteydessä levyn avauskappaleesta on julkaistu nyt myös musiikkivideo.

Yhtyeen toinen pitkäsoitto julkaistiin alunperin vain digitaalisesti Bandcampissa viime vuoden syksyllä. Pian tämän jälkeen levy saavutti kolmannen sijan syyskuun Doom Charts:ssa, josta on näkyvyyden kannalta suuri hyöty undergroundista ponnistaville pienemmille bändeille. Levy sijoittui vuoden 2022 osalta myös kyseisen sivuston sadan parhaan albumin joukkoon sijalle 46. Tämä herätti myös Interstellar Smoke Recordsin kiinnostuksen, joka ilmoitti yhtyeelle halukkuutensa julkaista albumista myös fyysisen painoksen. Rehelliseen retroiluun kallistuvalle kokoonpanolle ajatus levyn julkaisusta vinyylinä oli hyvin toivottu uutinen.

 

”Bändimme nojaa menneisyyteen ja suurimmat sankarimme tulevat 70-luvun fuzz rockista. Siinä ei kuitenkaan ole meille mitään nostalgiaa. Vanha musiikki edustaa meille modernia musiikkia. Hengitämme ja kulutamme sitä jatkuvasti. Vanhenemme, mutta olemme olleet vanhoja sieluja alusta asti”, yhtyeen laulaja-kitaristi Ismo Markkula sanailee yhtyeelle ominaisesta linjasta.

 

Nyt musiikkivideoksi kuvatun Ruins-kappaleen budjetti oli yhtyeen mukaan heille hyvin tyypillinen: muutama olut ja pari sämpylää. Bändin historian toinen soittovideo onkin kuvattu samoilta paikoilta, missä itse kappalekin on levylle äänitetty.

 

”Ruinsin tekstit lähtivät liikkeelle hauraan mielen tasapainoilusta veitsenterällä, mutta jossain vaiheessa huomasin alkaneeni kirjoittamaan ufojen hyökkäyksestä maapallolle. Pidin ajatuksesta, että paha trippi ja avaruusolioiden väkivaltainen invaasio sattuisi samaan aikaan. Siinä vaiheessa voisi jo todeta päivän olevan pilalla”, Ismo jatkaa tarinointiaan.

 

Graveyard of Giants on kuunneltavissa yleisimmissä suoratoistopalveluissa. Levy on tilattavissa myös CD:nä ja vinyylinä pitkäperjantaista 7. päivä huhtikuuta eteenpäin.

Graveyard of Giants -biisilista:
1. Ruins
2. Lost Shoes Blues
3. Hear Them Coming
4. Graveyard Of Giants
5. Home
6. Lonely Boy
7. Queen Of Rats
Kansitaide: Ismo Markkula

Tilaa levy täältä:
https://interstellarsmokerecords.bigcartel.com/

 

Kokoonpano:

Ismo Markkula – Kitara, laulu
Jyri Mikkilä – Basso
Sampo Oikarinen – Rummut

 

Diskografia:
Basement tapes 1-2 (2017)
Somewhere Over the Deathtrip (2019)
Graveyard Of Giants (2022)
Graveyard Of Giants (Interstellar Smoke Records, 2023)
Linkit:
YouTube: https://www.youtube.com/@mutautu7102
Spotify: https://spoti.fi/431VNka
Instagram: https://www.instagram.com/mutautuband/
Facebook: https://www.facebook.com/mutautu
Bandcamp:https://mutautu.bandcamp.com/

Lähde: Vastus Promotions
Kuva: Julia Puustinen

Exit mobile version