Site icon Metalliluola

Reckless Love julkaisi uuden singlen ”Out of A Maniac”

Kuva: Reckless Love

Tiedote 19.11.2021

Kansainvälistäkin suosiota saavuttanut kotimainen rockyhtye Reckless Love ilmoitti syyskuussa valmistelevansa uutta albumia peräti kuuden vuoden tauon jälkeen ja julkaisi samalla ensimmäisen singlensä ”Outrun”. Nyt yhtye raottaa jälleen tulevan albuminsa sisältöä uudella singlellä ”Eyes of A Maniac”, joka on Olli HermaninPepe Recklessin sekä tuottaja Joonas Parkkosen tekemä.

’Eyes of A Maniac’ on poikkeuksellinen Reckless Love -biisi, sillä sen sanoitukselliset teemat eivät kulje iloisia ja aurinkoisia polkuja, kuten useimmat kappaleistamme. Tämä kappale kertoo vaarasta, jota ei pysty pakenemaan, koska se seuraa joka paikkaan, kurkistaen takaisin jokaisesta peilistä jonka näet. Soitannollisesti biisi on askel pidemmälle synthwaven syvyyksiin, mutta vahva kitarointi ja teollinen shuffle beatti ajaa kappaletta eteenpäin. Kertosäehän tarttuu kuin roudarinteippi karvoihin, ja melodia houkuttelee heittäytymään keinuntaan mukaan”, Olli Herman tiivistää.

Vuonna 2001 perustettu Reckless Love on julkaissut neljä albumia, Reckless Love (2010), Animal Attraction (2011), Spirit (2013) ja InVader (2016), joista kaksi keskimmäistä levyä ovat myyneet kultaa. Yhtyeen edellisestä pitkäsoitosta on ehtinyt kulua jo kuusi vuotta, joten voimme puhua paluusta maamme musakenttään. ”Olimme pitkään julkaisematta uutta materiaalia, ja kynnys uuden luomiseen kasvoi sitä mukaa, mitä pidempään olimme levytystauolla. Oli vahva tunne siitä, että kaipasimme uuden tulokulman omaan ilmaisuumme, ja sen mysteerin avautumiseksi ensimmäinen single ’Outrun’ näytti suunnan tuleville kappaleille”, Olli kiteyttää.

Vakavamman vaihteen päälle kytkenyt Reckless Love ammentaa seuraavan albuminsa kappaleisiin vaikutteita mm. 80-luvun pelimaailmoista. ”Soundeissa keskiössä ovat 80-lukulainen tematiikka ja moderni tummanpuhuva synthwave-maailma, ja sukelsimmekin syvälle kyseisen aikakauden pelimaailmoihin ja genren leffatunnelmiin”, Olli kertoo.

Tänä vuonna Reckless Loven voi nähdä vielä pääesiintyjänä Oulun Teatriassa ja Tampereen Pakkahuoneella järjestettävissä ”Rockin Scandinavia” -tapahtumissa 10.-11.12.

Yhtyeen helmikuussa julkaistavan levyn julkaisusta vastaa saksalainen AFM Records.

Yhtye netissä:

Facebook
Instagram
Spotify

Kokoonpano:
Olli Herman – laulu
Pepe Reckless – kitara, taustalaulu
Jalle Verne – basso, taustalaulu
Hessu Maxx – rummut, perkussiot


Lähde: One Step Ahead Promotion
Kuva: Reckless Love

Exit mobile version