On kulunut 44 vuotta Ronnie James Dion kolmannen ja samalla viimeisen Rainbow-albumin ”Long Live Rock’n’Rollin” julkaisusta. Levy ei todellakaan syntynyt helposti, sillä varsinaiset sessiot aloitettiin jo vuoden 1977 kesällä. Ennen äänityksiä bändin kosketinsoittaja Tony Carey sai potkut, palkattiin takaisin ja lopulta kesken sessioiden mies sai lähteä uudelleen kanadalaisen David Stonen hoitaessa äänitykset loppuun. Liikehdintää oli myös basistin tontilla, sillä Jimmy Bain sai lähtöpassit jo ennen studioon siirtymistä. Varsinaisella levyllä bassot soittaa pääasiassa Ritchie Blackmore, Bob Daisleyn hoitaessa kolmen biisin osuudet. Rumpalin tontilla vastaavaa liikehdintää ei tapahtunut, Cozy Powellin hoitaessa taattuun jykevään tyyliinsä kyseisen tontin. Levyn tuotannosta vastasi edellisien Rainbow-levyjen tapaan kultasormi Martin Birch.
Oma historiani albumin kanssa juontaa aina 1980-luvun alkupuoliskolle, kun nippa nappa kymmenvuotiaana ensimmäisen kerran vierailin uututtaan hohtavan Oulun kaupungin kirjaston musiikkiosastolla ja pyysin kaverini kanssa virkailijaa laittamaan soimaan tämän kyseisen albumin. Muistan yhä, kuinka levyn käynnistävä Powellin virvelifilli, Blackmoren avausriffi ja Ronnie James Dion karjaisema ”Rock ’n’ Roll!” naulitsi minut paikalleni. Pitkälti sama fiilis syntyi, kun pistin levyn soimaan todella pitkän tauon jälkeen. Albumin nimikkoraita on yksinkertaisesti hard rock -klassikko, joka kuulostaa yhä vuosienkin jälkeen komealta.
Albumin toinen biisi ”Lady Of The Lake” oli painunut vuosien myötä hieman unholaan, mutta komealta tämä musiikillisesti melkoisesti Dion soolouran materiaalia muistuttava biisi kuulostaa, Blackmoren hienon kitarasoolon kruunatessa biisin. Rinta rottingilla rokkaava ”L.A. Connection” pitää albumin tason korkealla, ei vähiten komean riffinsä ja Dion miehekkään vokalisoinnin vuoksi. Yhtyeen todellinen klassikko, mestariteos ja toinen Magnum Opus (”Stargazerin” ollessa se toinen): ”Gates Of Babylon”. Biisistä voisi kirjoittaa paljon, mutta totean vain yksinkertaisesti: tätä ei kannata analysoida. Tämä on täydellinen eeppinen heavybiisi, joka määrittelee uudelleen mahtipontisuuden upealla progressiivisen rockin ja heavy metallin avioliitollaan.
Sleep with the devil and then you must pay
Sleep with the devil, the devil will take you away.
LP-aikakauden B-puoli käynnistyy yhtä upeasti, kuin levyn ensimmäinen puolikin jo bändin aiemmin keikoilla soittaman ”Kill The Kingin” voimin. Klassikko se tämäkin, vielä tulevaisuudessa siintävää power metallia ennusteleva biisi on kyseessä. Blackmoren kitarasoololla käynnistyvä ”The Shed” oli päässyt vuosien varrella täysin unohtumaan, mutta varsin pätevä sovitus blues rock-henkisen riffin takaa paljastui. ”Sensitive To Light” vie yhtyeen lähelle albumin nimikkoraidan railakkuutta, biisin lyriikoiden piehtaroidessa rock-hedonismin pyörteissä. Blues-sävyjä ja folk-balladia yhdistelevä ”Rainbow Eyes” voidaan laskea jälleen lähes klassikoksi, herkän fiilistelyn päättäessä albumin rauhallisiin tunnelmiin.
”Long Live Rock ’n’ Roll” oli miellyttävä matka muistoihin ja levy on pitänyt pintansa Rainbown katalogissa komeasti, ollen yhä melkoinen täysosuma ja toinen yhtyeen parhaista levyistä. Levy oli samalla Dion viimeinen Rainbow-teos, herran ajauduttua riitoihin bändiliideri-Blackmoren kanssa musiikillisesta tyylisuunnasta. Ilman tätä riitaa olisi voinut syntyä vaikka millaista materiaalia, mutta toisaalta moni tuleva klassikko olisi voinut jäädä myös haaveeksi. Oli miten oli, ”Long Live Rock ’n’ Roll” oli upea joutsenlaulu näiden kahden legendan viimeiseksi yhteiseksi levyksi.
Kauan eläköön Rock ’n’ Roll! Long live Rock ’n’ Roll!
9+/10
Ilkka Järvenpää
1. Long Live Rock ’n’ Roll
2. Lady Of The Lake
3. L.A. Connection
4. Gates Of Babylon
5. Kill The King
6. The Shed (Subtle)
7. Sensitive To Light
8. Rainbow Eyes
