[three_fourth]Vuonna 2012 Queensrÿche-perheessä siirryttiin pienimuotoiseen kilpailu-asetelmiin kun yhtyeen keulahahmo Geoff Tate sai kenkää konfliktien seurauksena, jotka herran ylimielinen asenne aiheutti. Queensrÿche asettui siniseen kulmaukseen etsimään uutta vokalistia ja Tate punaiseen kulmaukseen kasaamaan uutta bändiä. Tate tekikin levyn nimeltä “Frequency Unknown” vielä Queensrÿche-nimen alla, mutta vuonna 2014 entiset yhtyekaverit pääsivät oikeusteitse yhteisymmärrykseen. Queensrÿche jatkaa omalla nimellään ja Tate vaihtoi bändinsä “Operation: Mindcrimeksi”. Tate sai samalla yksinoikeuden esittää yhtyeen ”Mindcrime”- klassikkolevyä konserteissaan alusta loppuun.
Vuonna 2013 Queensrÿche sai levytettyä uuden lätyn “Queensrÿche” uuden laulajan, Todd La Torren kanssa. Vokalisti kaivettiin Crimson Glory-yhtyeestä. Levy olikin oikein mukiinmenevä, mutta hieman hakemista vielä oli mukana uusien kuvioiden takia. Tuolla levyllä bändi otti kuitenkin helpon ensimmäisen erän voiton Geoff Tatesta.
Nyt julkaistu ”Condition Hüman” on Queensrÿchen 14. studiolevy. Levyn aloittaa jo aikaisemmin julkaistu “Arrow Of Time”-kappale, joka on tasaista Queensrÿche-materiaalia. Se ei kuulu tässä seurassa kylläkään levyn parhaimmistoon, bändin tyyli on silti helposti tunnistettavissa ja biisi toimii kohtuullisen hyvin. Kakkosraitana seuraa “Guardian,” joka sitten täräyttääkin koko potin. Biisi vangitsee huomion jämäkällä alulla, jossa lyhyt rumpusoolo ajaa loistavan kitarariffin sisään soolokitaran avustamana. Tässä vaiheessa joudun jo lenkillä ollessani pysähtymään ja keskittymään todenteolla, sillä kappale on aivan loistokamaa. Sovituksessa saadaan jopa kuulla jo hieman La Torren kiljumista perinteiseen Queensrÿche-tyyliin. Sama tahti jatkuu vielä alun muissakin kappaleissa, pöydälle näistä voi helposti nostaa viidennen kappaleen “Selfish Lives”, joka on hieman rauhallisempi veto. Juuri tällaista Queensrÿcheä on kaivattu tältä suunnalta jo lähes 20 vuotta. Tässä vaiheessa ollaan lähestulkoon mestariteoksen vauhdissa.
Tältäkin levyltä kuitenkin löytyy “harmaa 15-minuuttinen” puolen välin jälkeen. “Bulletproof”, “Hourglass” ja “Just Us” kuuluvat levyn heikoimpiin lenkkeihin, etenkin tämän 15-minuuttisen päättävä ”Just Us,” joka on jo ehkäpä liiankin imelä balladi. Tyystin luokattomasta kappaleesta ei toki ole kyse, mikäli ”Just Us” olisi löytynyt joltain Queensrÿchen 2000-luvun alun levyltä, se olisi ollut enemmän kuin hyväksyttävää. Biisin heikkoon tuomioon vaikuttaa myös kiistatta se, että levyn alun ensimmäiset kuusi kappaletta ovat ehdotonta rautaa.
Harmaan hetken pyyhkäisee ohi kappale “All There Was” joka on levyin ripein veto. Tämän jälkeen lyhyt “The Aftermath” oikeastaan vain jatkaa tätä teemaa. Sisään ajetaan lopuksi nimikkobiisi, joka on reilun 53-minuuttisen levyn pisin kappale lähes 8-minuuttisella eeppisellä tarinallaan.
Yhteenvetona levystä painuvat mieleen hieman raskaammiksi viritetyt soundit, ja tämä toimii kuin junan vessa. Yhtyettä on päivitetty hyvällä maulla. La Torre on täyttänyt Taten jättämät isot sandaalit loistavasti puhtaalla ja myös rohkeammalla laulusuorituksella verrattuna edelliseen levyyn. Tuotannollisesti levyltä ei löydy moitittavaa, mikä onkin itsestään selvyys kun puhutaan näin kokeneesta yhtyeestä. Bändi, joka on pystynyt taikomaan tällaisen mestariteoksen lähes 35 vuoden tahkoamisen jälkeen, on ansainnut melkoisen kumarruksen ja hatun noston.
Vielä palatakseni tähän kilpailu-aiheeseen, joka on vain ja ainoastaan toimittajan huonoa huumoria. Mikäli Geoff Tate ei yhtyeineen juuri julkaistulla omalla levyllään ole keksinyt pyörää merkittävällä tavalla uudestaan, niin tilanne on kahden erän jälkeen Queensrÿchelle helposti 2-0.
9-/10
Jussi Krannila
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1.Arrow of Time
2.Guardian
3.Hellfire
4.Toxic Remedy
5.Selfish Lives
6.Eye9
7.Bulletproof
8.Hourglass
9.Just Us
10.All There Was
11.The Aftermath
12.Condition Hüman[/one_fourth_last]