Oululaisen Quake The Earthin syyskuussa julkaistu ”Declaration Of War” tarjoilee hyvin monipuolisen tutumisretken yhtyeen musiikkiin. Levyn ytimekkäästä hardcore-avauksesta ”Silence Is Goldenista” hypätään kauniimpaa melodialla leikittelyä sisältävään ”The Ash of Phoenix”-kappaleeseen, joka ilmeisesti kuuluu levyn suosituimpaan kastiin. Feeniksin tuhkista päästään taas jyristelemään ”Blood In Blood Outin” ajaksi. Tämän biisin voisi helposti kuvitella esitettäväksi myös livenä, sillä asennetta siitä löytyy enemmän kuin tarpeeksi. ”Modern Slaves” ei kuitenkaan enää jaksa pitää mielenkiintoa yllä. On hieman hankala sanoa mitä biisillä on yritetty hakea. Asennetta löytyy kyllä sanoituksista, muttei musiikista.
”Who Will Rise” jatkaa myös hieman sekavalla, lähinnä progressiivisella kaavalla, joka ei oikein istu levyn alussa kuultuun tunnelmaan. Rytmiin päästään onneksi taas levyn nimikkobiisillä ”Declaration Of Warilla”. Rytmiä löytyy jopa niin paljon, että kappale muovautuu pähkinänkuoressa lähinnä rap-musiikin ja metallin rajuksi sekoitukseksi, joka jää sovituksessa junnaamaan hieman liian pitkäksi aikaa. Hardcoren putoilevaan pumppaamiseen päästään pikku hetkeksi ”The Legacy We Leavessa”. Ja hyvin pieneksi hetki jääkin. Loppua kohden biisi tuntuu menettävän tämän voimaannuttavan elementin lähes kokonaan.
”Separate The Negativity” pitää jumppaamista ja pumppaamista kuitenkin kauemmin yllä saaden välillä kuuntelijalle energisen olon. Se viimeinen kipinä jää silti tästäkin puuttumaan. Uusia piirteitä levy saa tunnelmallisessa ”Always Us”-kappaleessa, joka on kerrassaan mykistävä taidonnäyte. Myös piano on saatu mukaan juuri oikeisiin kohtiin tuoden vahvasti HIM-yhtyeen balladit mieleen. Lopuksi päästään juoksemaan ympyrää kun ”Vitun Lampaat” sulkee levyn puolessa toista minuutissa nätiksi paketiksi.
”Declaration Of War” on Oulun pojilta rohkea tuotos, jolla yhtye on uskaltanut kokeilla uusiakin asioita melodisemmalla lähestymiskulmalla. Nämä kokeilut eivät kuitenkaan aina sovi täysin kohdilleen, ja kokonaisuutena levy muodostuu näin hieman vaikeasti lähestyttäväksi sekamelskaksi. Tästä huolimatta ”Declaration Of Warilta” löytyy monta potentiaalista ja hyvin sävellettyä kappaletta, ja levy päätetään varsin vahvoihin tunnelmiin.
7½/10
Aleksi Hurme
1. Silence Is Golden?
2. The Ash Of Phoenix
3. Blood In Blood Out
4. Modern Slaves
5. Who Will Rise
6. Declaration Of War
7. The Legacy We Leave
8. Separate The Negativity
9. Always Us
10. Vitun Lampaat