Teknisen taktista dödistä kattilassaan kypsyttelevä helsinkiläinen nelimiehinen Post Pulse palaa toisen albuminsa myötä entistä brutaalimpana ja kehittyneempänä. Vuoden 2017 debyytistä, Halls of the Damned, otetaan selkeä harppaus eteenpäin niin soundimaailman kuin kappalerakenteiden osalta. Usean vuoden tauon aikana yhtyeen tyyli on saanut uusia ulottuvuuksia: uuden Return to the Halls -albumin soundit ovat aiempaa massiivisemmat ja kokonaisuus monipuolisempi. Yhtyeen musiikissa on entistä enemmän kerroksia, mutta kappaleiden ydin pysyy kasassa ilman suurempia ylilyöntejä.
Uudella levyllä koskettimet ja ohjelmoidut soundit nousevat merkittävään rooliin, ja nämä elementit tuovat uutta särmää yhtyeen tekniseen death metaliin. Esimerkiksi koukuttava tykitys Taste of Freedom on hyvä esimerkki uudistuneesta tyylistä. Kappaleessa yhdistyvät raaka voima ja koukuttavat melodiat, ja vokalisti Tapani Rantanen esittelee vakuuttavasti murjovaa ääniskaalaansa tuoden muihinkin kappaleisiin sekä aggressiota että syvyyttä.
Post Pulsen kokoonpano on pysynyt muuttumattomana, ja jokainen jamppa osoittaa hallitsevansa tonttinsa. Sam Roon (basso ja koskettimet), Anttoni Välimaa (rummut) ja Antti Karhu (kitara, koskettimet ja ohjelmointi) täydentävät toisiaan varsin saumattomasti. Tekninen ja tarkka death metal on haastava laji, jossa taika piilee hiotuissa yksityiskohdissa ja paikoin monimutkaisissa sovituksissa. Tällöin pallotellaan usein siinä, halutaanko keskittyä biisiin ja kuulijaan vai esitellä oma skillejä kansalle. Post Pulse on onneksi pääosin mennyt albumillaan biisi edellä vaikka show-off -meininkiäkin kokonaisuudesta löytyy.
Albumilta löytyy myös lyhyempiä ja intensiivisiä kappaleita, kuten maton jalkojen alta kiskaiseva mainio My Hate Runs Blood Red, joka saatekirjeen mukaan oli tarkoituksellisesti kirjoitettu kahden ja puolen minuutin kestoiseksi. Tätä ennen kuultava intromainen instrumentaalisäkätys Flood Gate toimii lyhyenä, mutta tiivistunnelmaisena instrumentaalivälipalana. Yllättävästi levyllä kuullaan myös jazzvaikutteita, kuten saksofonilla väritetyssä N.Y.C.-introbiisissä, joka johdattaa levyn monumentaaliseen nimikkokappaleeseen.
Albumin päättävä yli 12-minuuttinen Return to the Halls on massiivinen ja kunnianhimoinen päätös, joka kuitenkin herättää pohdintaa sen kestosta. Kappale on vaativa ja raskas kuuntelukokemus, ja hieman tiiviimpi versio olisi voinut palvella kokonaisuutta paremmin. Tämä ei kuitenkaan vie levyltä sen ansaitsemaa painoarvoa: jos introt jätetään laskuista pois, niin Return to the Halls sisältää kuusi kovaa kappaletta, jotka nostavat Post Pulsen heittämällä muutamaa divaritasoa ylemmäksi, kohti pääsarjan mittelöitä.
Kuuntele levy:
