Syksyllä 1982, Black Sabbathista lähdettyään ja lyhyessä ajassa kahdella erinomaisella albumilla heavy metal -tähteyteen omillaan noussut Ozzy Osbourne eli vaikeita aikoja. Huippulahjakkaan kitaristi Randy Rhoadsin traagisesta kuolemasta lento-onnettomuudessa oli kulunut vain muutamia kuukausia. Ozzy käsitteli tuskaansa hukuttautumalla entistä syvemmälle päihteisiin ja suuntasi käytännössä ilman minkäänlaista suruaikaa takaisin tien päälle.
New Yorkissa syyskuun lopussa 1982 taltioitu ja 40 vuotta sitten julkaistu ”Speak Of The Devil” (Englannissa ilmesynyt nimellä ”Talk Of The Devil”) oli merkillinen julkaisu. Sen ajoitus oli myös vähintään kyseenalainen, sillä Ozzyn entinen yhtye Black Sabbath oli tuottamassa ensimmäistä virallista livealbumiaan ”Live Evil”. Osbournen ”Speak Of The Devil” tuotiin kauppoihin käytännössä samaan aikaan. Lisäksi kaikki ”Live Evil” -levyltä löytyvät 1970-luvulta peräisin olevat kappaleet esitetään myös tällä albumilla.
Nyt olisi ollut erinomainen mahdollisuus näyttää Blizzard Of Ozz -ryhmän voima tulkita Ozzyn soolouran alun mahtavaa materiaalia. Tämän sijasta albumi sisäksi pelkästään Ozzyn edellisellä vuosikymmenellä tulkitsemia Sabbath-biisejä.
Syitä tähän on haettu eri osoitteista. Ozzyn itsensä mukaan levy-yhtiö esitti vaatimuksen livelevystä, ja laulaja kertoi suostuvansa ehdolla, ettei sisällöllä olisi mitään tekemistä Rhoadsin kanssa. Vastapuolelta Tony Iommi väitti Ozzyn managerina toimineen ja hänen kanssaan kesällä 1982 avioituneen Sharon Osbournen ideoineen julkaisun häiritäkseen turhan kovaan suosioon Ronnie James Dion kanssa nousseen Sabbathin toimintaa.
Eri lähteiden mukaan levystä oli päätetty sopimus- ja kustannussyistä jo ennen Rhoadsin kuolemaa, ja kitaristi ei ollut lainkaan innostunut Sabbath-materiaalin uudelleen lämmittelystä. Joka tapauksessa vain 25-vuotiaana menehtyneen Rhoadsin paikalle muutaman viikon ajan pestiä hoitaneen Bernie Tormén jälkeen asettunut Night Ranger -kitaristi Brad Gillis sai tulikasteensa tällä albumilla.
Bändi kokoontui New Yorkiin harjoituksiin ilman Ozzya. Sharon poikkesi paikalla varoittaen, ettei vokalistia kannattaisi odotella näkyväksi ennen konserttilavalle astumista, sillä Ozzy ei ollut ”erityisen sitoutunut projektiin”. Sharon myös kehotti yhtyettä säästämään aikaan klassikoiden ”Iron Man”, ”Paranoid” ja ”Children Of The Grave” kanssa, sillä näistä levylle tultaisiin poimimaan aiemmat Rhoadsin kaudella purkkiin saadut nauhoitukset. Loppujen lopuksi nämä säästettiin viisi vuotta myöhemmin ilmestyneelle ”Tribute”-albumille, ja ”Speak Of The Devil” sisälsi jossain määrin epätarkat esitykset samoista biiseistä New Yorkista.
Teknisesti The Ritz -teatteri ei ollut äänityksiin optimaalinen, joten yhtye nauhoitti varmuuden vuoksi myös kokonaisen soundcheckin ilman yleisöä. Lopulta ainakin ”Sabbath Bloody Sabbath” napattiin tästä esityksestä mukaan albumille. Ilmapiiri yhtyeessä ei tässä vaiheessa ollut enää parhaimmillaan ja basisti Rudy Sarzo sai keikkojen jälkeen tarpeekseen poistuen vanhan kokoonpanonsa Quiet Riotin matkaan. Päätös oli jälkikäteen viisas yhtyeen vallatessa seuraavan vuoden ”Metal Health” -albumilla Amerikan listojen kärkipaikan. Gillis puolestaan piti jo aiemmin antamansa lupauksen Night Rangerille ja palasi viimeistelemään bändin debyytin ”Dawn Patrol”.
Ongelmista huolimatta ja erityisesti alkuasetelma huomioiden ”Speak Of The Devil” on hyvä livejulkaisu. Tulehtunut tilanne, ja epäedulliset olosuhteet saivat mahdollisesti yhtyeen soittoon lisää vimmaa sekä energiaa, ja Sabbath-klassikot kuulostavat tällä albumilla paremmilta kuin Black Sabbathin saman aikaisesti ilmaantuneella live-tuplalla.
Soitannollisesti sekä tuotannon osalta ”Speak Of The Devil” -levystä on vaikea löytää moitetta. Ozzyn vokaalisuoritus on vahva ja Pimeyden Prinssi on elementissään. Rytmiryhmä Rudy Sarzo ja Tommy Aldridge soittaa loistavasti yhteen, samalla teknisellä taidolla ei ole korvattu tunnetta vaan kaksikko tuo erilaista virkistävää lähestymiskulmaa brittiläisen doomin kulmakivi esityksiin.
Brad Gillis oli vaikean tehtävän edessä, eikä viisaasti yritä kopioida Tony Iommin riffisoundia. Gillis oli perinteisempää amerikkalaista kitarasankaruutta edustava, melodinen soittaja. Hän esittää kappaleet riittävän lähellä Randy Rhoadsin tyylitajia, tuoden samalla pieniä omia kosketuksia sovituksiin. Parhaana esimerkkinä tästä toimii ”The Wizard”, jossa kannattaa kuunnella Gillisin soittoa tutun harmonikkariffin alla.
Vaikka ”Speak Of The Devil” päihitti ”Live Evilin” Amerikassa myyntilukujen osalta, Ozzy ei arvostanut albumia lainkaan ja 1986 ”The Ultimate Sinin” tavoin se on jätetty välistä tämän vuosituhannen Osbournen uudelleen julkaisuilta. Vuonna 1995 ilmestynyt halvan kansitaiteen versio sentään sisältää ”Sweet Leafin”, joka ensimmäisiltä CD-versioilta oli tilanpuutteen vuoksi lohkottu pois.
Ehkä jonain päivänä myös näistä nauhoituksista kootaan ansaittu muistopaketti. 40 vuotta myöhemmin on mukava huomata tuhansia kertoja kuultujen sovitusten toimivan eri näkökulmasta esitettynä paremmin kuin pitkään aikaan.
8½/10
Ville Krannila
1.Symptom Of The Universe
2.Snowblind
3.Black Sabbath
4.Fairies Wear Boots
5.War Pigs
6.The Wizard
7.N.I.B.
8.Sweet Leaf
9.Never Say Die
10.Sabbath Bloody Sabbath
11.Iron Man/Children Of The Grave
12.Paranoid
