Kolmannella soololevyllään Ozzy Osbourne oli vaikean paikan edessä. Kitaristi Randy Rhoads oli menehtynyt traagisessa lento-onnettomuudessa ja loppukiertueen tuuranneet Bernie Torme sekä Brad Gillis olivat poistuneet kuvioista. Ozzylta puuttui kitaristin lisäksi sävellyskumppani ja levy-yhtiö odotti uutta studioalbumia kahden menestyksekkään LP:n jatkoksi.
Osbourne järjesti managerivaimonsa Sharonin kanssa koesoiton, johon saapuivat Dokkenin George Lynch ja Ratt– sekä Rough Cutt -yhtyeissä vaikuttanut Jake E. Lee. Valinta ei ollut aluksi selvä, mutta lopulta Ozzy päätyi Leehen, joka vakuutti soittotaitojensa lisäksi hiljaisella ja varautuneella luonteellaan.
40 vuotta sitten ilmestynyt ”Bark At The Moon” osoittautui haasteelliseksi taltioida, mutta albumi on yksi Ozzyn uran parhaista. Se ei tosiasiassa hävinnyt lainkaan kahdelle edeltäjälleen, vaikka laulaja myönsi sessioiden olleen vaikeita ja motivaation kaivaminen Rhoadsin kuoleman jälkeen on varmasti ollut työn ja tuskan takana. Ote on kieltämättä kaupallisempi kuin aiemmin, mutta kokonaisuus toimii tästä huolimatta erinomaisesti.
Jotain tasosta kertoo se, että Amerikassa ”Bark At The Moon” -singlen B-puolelle jätetty ”Spiders” ei häviä varsinaisen albumin materiaalille lainkaan. Se julkaistiin Euroopan versiolla ”Slow Downin” sijasta. Nimibiisi potkaisee shown käytiin loistavasti ja Leen hienon soolotyöskentelyn avauksena kuultava Ozzyn ulvonta lopussa tuo yhä kylmät väreet lukuisten soittokertojen jälkeen.
Lee osoittautui päteväksi kitaristiksi, ja kuusikielisen sovituksissa ei albumilla tingitä edeltäjiin verrattuna. Jo aiemmista sessioista sekä kiertueilta tuttu taustaryhmä Bob Daisley bassossa ja Tommy Aldridge rummuissa tekee osuutensa tyylillä. Lisäksi Don Aireyn kosketinsoitinkuvioita on aina ilo kuulla.
Koko levy on kreditoitu Ozzyn nimiin, mikä herätti ihmetystä. Tosiassa Lee kirjoitti suuren osan musiikista Daisleyn kanssa ja basisti vastasi sanoituksista, mutta kustannussopimukset ohjattiin virallisesti Ozzyn puolelle. Myöhemmin näitä Osbournen soolouran alkuvuoden kustannussotkuja on jo edesmenneen rumpali Lee Kerslaken ja Daisleyn toimesta selvitelty eri oikeusasteissa.
”Now You See It (Now You Don’t)” kertoi Daisleyn mukaan Sharon Osbournesta, ja Bob oli yllättynyt viiltävien sanojen kelvanneen lopulliselle albumille. Kappale on yksi kohokohdista melodisen ”You’re No Different” -tunnelmoinnin ohella. Myös ”Rock ’N’ Roll Rebel” sekä päätöksenä soiva ”Waiting For Darkness” ovat napakymppejä, mutta koko albumi on erittäin laadukas ja tiivis paketti. Tuotanto on erittäin onnistunut. Erityisesti kitarasoundi on poikkeuksellisen kirkas. ”So Tired” ei balladina häviä ”Goodbye To Romancelle” ja on kiistatta unohdettu timantti.
Kansitaide ja nimikappaleesta kuvattu musiikkivideo ovat nostaneet ”Bark At The Moonin” profiilia merkittävästi. Näiden avulla se ylsi korkealle Amerikan listoilla tehden samalla erinomaiset myyntiluvut. Musiikkivideon kuvauksissa Ozzy vietti työpäivän pituisen ajan maskeerauksessa, ja jonkinlaisen ihmissuden muodon ottanut Pimeyden Prinssi sai uudesta imagostaan lisää vettä evankelistojen myllyyn. Nämä aloittivat Amerikassa useissa kaupungeissa kampanjan estääkseen Ozzyn esiintymisen paikkakunnalla, mutta huomio tosiasiassa vain lisäsi suosiota.
Valitettavasti ”Bark At The Moon” ei ole konserteissa saanut ansaitsemaansa huomiota ja nimibiisiä lukuunottamatta levyn kappaleet katosivat Ozzyn settilistoilta 1980-luvun puolivälissä. Albumi kuuluu siitä huolimatta Osbournen uran parhaisiin ja sen vetovoima on yhä vastustamaton. Vaikka ”Rock & Roll Rebelin” sanat olisivat tulleet Bob Daisleyn kynästä, ne edelleen kuvaavat Ozzyn sielunelämää kenties paremmin kuin mikään muu hänen kappaleensa:
“When it’s all boiled down, and the day’s at an end, I’ll give you no bullshit, and I never pretend”
9/10
Ville Krannila
1.Bark At The Moon
2.You’re No Different
3.Now You See It (Now You Don’t)
4.Rock & Roll Rebel
5.Centre Of Eternity
6.So Tired
7.Slow Down
8.Waiting For Darkness
