Site icon Metalliluola

Octopussy 2019: Stam1na @Aulanko Areena, Hämeenlinna 9.11.2019

Lemiläinen metalliyhtye Stam1na keikkailee tänä syksynä ahkerasti.

37 keikkaa käsittävä Octopussy 2019 -kiertue starttasi 24. lokakuuta ja kiertää Suomen sekä Keski-Euroopan suurimpia kaupunkeja. Hämeenlinnan ja Aulanko Areenan vuoro oli lauantaina 9.11.2019.

Antti Hyyrynen, Stam1na:

Octopussy on hirviömäisen mittava, kuten pitääkin. Insomniumin kanssa toteutuva Eurooppa-osuus levittää Stam1nan lonkeroita muutamiin aivan uusiin kohteisiin. Tulevan kevään koittaessa bändi keskittyy uuden biisimateriaalin työstämiseen. Harppuunat ojoon ja rommit hollille!

Illan lämppärinä nähtiin juuri toisen albuminsa julkaissut Ikinä:

Luontevasti rohkeita uusia musahybridejä synnyttävä Ikinä-yhtye julkaisi marraskuun alussa kakkosalbuminsa ”Millenniaalin itsehoito-opas epävarmaan aikuisuuteen”. Sakara Recordsin siipien suojassa toimiva popin, metallin, rockin ja punkin naittava viisikko julkaisi kiitellyn ”Samoista soluista” -debyyttilevynsä kaksi vuotta sitten, ja nyt meno on entistä raskaampaa ja suoraviivaisempaa. Hullutteluakaan ei pidä silti unohtaa, onhan se lisämausteena mitä mainioin.

Tässä kuvagalleriat Aulangon lauantai-illan tapahtumista.

Ikinä

Stam1na

Teksti ja kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola

Exit mobile version