Site icon Metalliluola

Nuutti Hannula Radianssin debyyttialbumi ”Metamorfoosi” on nyt julkaistu – mukana myös uusi musiikkivideo kappaleesta ”Varjo”

Kuva: Sanna Solanterä

Tiedote 5.3.2025

Progressiivista suomenkielistä metallia soittava Nuutti Hannula Radianssi julkaisi ensimmäisen albuminsa ”Metamorfoosi”. Levyn myötä on julkaistu myös uusi musiikkivideo kappaleesta ”Varjo”.

Levyn teemat keskittyvät elämän murroskohtiin ja vaikeiden aikojen kautta tapahtuvaan kasvuun niin henkilökohtaisella tasolla kuin globaalissa mittakaavassa. Kappaleissa käsitellään aiheita kuten läheisen kuolema, poliittinen epävarmuus sekä filosofiset ja eksistentiaaliset kriisit.

Musiikillisesti albumi liikkuu raskaista tunnelmista tarttuviin kertosäkeisiin ja etenee kohti poikkeustahtilajeissa kulkevia koukeroita.

Bändin laulava rumpali ja vetovastuussa oleva jäsen Nuutti Hannula kommentoi:
”Olemme bändinä ylpeitä siitä, että olemme saaneet tehtyä omaehtoista musiikkia, vaikka ulkopuolinen maailma pyrkii arvottamaan kaiken taiteen taloudellisten mittareiden mukaan. Meille tärkeintä on säilyttää taiteellisen vision ja ilmaisun aitous. Haluamme pysyä uskollisina omalle taiteelliselle identiteetillemme ja luoda musiikkia, joka resonoi syvemmin niin meissä itsessämme kuin kuulijoissammekin.”

Kansi: Petri Lampela

Nuutti Hannulan lisäksi bändissä soittavat kitaristit Matias Lehtoranta ja Teijo Tykkyläinen.

 

Lähde: Nuutti Hannula Radianssi

Exit mobile version