Metalliluola

Northern Genocide julkaisee kakkosalbuminsa maaliskuussa – Uusi single ja musiikkivideo ”To Serve The Pestilence” julkaistu

Promokuva: Teppo Ristola

Tiedote 7.12.2023

Northern Genocide julkaisee toisen studioalbumisa ’The Point of No Return’ 1.3.2024 Inverse Recordsin kautta. Tänään puolestaan julkaistiin kolmas single To Serve The Pestilence, jonka musiikkivideo on nähtävissä alla:

Bändi kommentoi:
”To Serve the Pestilence kertoo misiformaation ja valheiden maailmasta, jossa ihmisellä ei ole mahdollisuutta löytää totuutta. Biisi edustaa vanhemman koulukunnan Genocideä, mutta pari askelta kehittyneempänä. Tarttuva kertosäe ja koukut saavat kyynisimmänkin kuuntelijan takomaan nyrkkiä ilmaan. Biisi nostaa esiin bassotaiteilijamme Arton kyvyt toisena vokalistina sekä lyriikoiden kirjoittajana. ”

Northern Genocide perustettiin 2010 Helsingissä. Kaikki alkoi kahden koulukaverin tapaamisesta. Kitaristi Pyry oli saanut selville tuottaja Rainerin kiinnostuksesta konemusiikkia kohtaan. Molemmat olivat soittaneet useissa metallibändeissä, mutta nyt he halusivat kokeilla jotain erilaista tuomalla koneellisia vaikutteita metallimusiikkiin. Jo samana vuonna alkoi armoton demojen äänittely kotistudiolla.

2012 bändin riveihin liittyi uusia jäseniä demottelua ja keikkoja varten. Joulukuussa 2013 bändi aloitti 3-raitaisen demon äänittämisen studiolla. Alkuperäisen miehistön hieman muututtua, demolla on kuultavissa rummuissa Markku Tuuri, bassossa Toni Jokiranta, Pyry kitaroissa ja Tommi Salonen vokaaleissa. Demo ”Atlantis” valmistui lokakuussa 2014. Heti perään alettiin työstämään 5-raitaisen EP:tä ”Planet Asylum”, joka julkaistiin 2015.

Vuonna 2019 debyyttialbumi ”Genesis vol. 666” näki päivänvalon. Julkaisu oli onnistunut ja lätyn ainoa suomenkielinen kappale ”Ikiruoste” niittikin mainetta kiitettävästi. NG:n musiikillinen tyyli oli tässä vaiheessa jo hieman siirtynyt alun industrial-vaikutteista enemmän modernin metallin suuntaan.

Kun työ uutta täyspitkää albumia varten alkoi 2020, oli ”pitkä kylmä talvi” päällämme. Vaihdoksia miehistössä syntyi ja komppikitaroihin naarattiin Jussi Pulliainen. Bassotaiteilijana aloitti Arto Viitanen. Eeppinen löytö oli myös Leo Korhonen rumpuihin. Mies opetteli tulevan albumin 10 biisiä kuukaudessa ja tuli nakuttelemaan kannut narulle kiitettävällä otteella.

Tuleva albumi ”The Point of No Return” saatiin vihdoin valmiiksi kesällä 2023. Albumin tuotantoprosessi oli pitkä, mutta se totisesti oli sen arvoista. Levyn suhteen ei tehty kompromisseja  ja lopputulos onkin parasta NG:tä mitä tähän mennessä on kuultu. Uudet ideat ja koko bändin yhteistyö sai aikaan eheän, potkivan ja rikkaan albumin. Levy jatkaa siitä, mihin ”Genesis vol. 666” jäi ja mukana onkin aggressiivisemmat riffit ja massiivisemmat orkestraatiot kuin koskaan.  Vierailevat laulajat, kuten Stephanie Mazor ja Tommy Tuovinen, sekä useat instrumenttien soittajat tuovat lisää syvyyttä albumin kappaleisiin. Tommi Salosen kirjoittamat lyriikat kritisoivat maailman ylikansoitusta, korrutiota, vallan väärinkäyttöä ja kertovat ihmisen mielen synkimmistä onkaloista.

Albumi ilmestyy vuoden 2024 alussa. Julkaisijana toimii Inverse Records ja albumi on ennakkotilattavissa täältä.

Northern Genocide – The Point of No Return (albumi 2024)
Biisilista:
01. To Serve The Pestilence
02. Kaamos
03. Harbingers of Genocide
04. Icaros
05. Luonnonsurma
06. My Fortress
07. Our Final Hour
08. Para Bellum
09. The Engram
10. Necropolis feat. Tommy Tuovinen
Albumin kansi: Petri Lampela

Kokoonpano:
Laulu – Tommi Salonen
Lead Kitara – Pyry Pohjanpalo
Komppikitara – Jussi Pulliainen
Basso – Arto Viitanen
Rummut – Leo Korhonen
Tuottaja – Rainer Pekkinen

Linkit:
https://www.northerngenocide.com
https://www.facebook.com/northerngenocide
https://www.instagram.com/northerngenocideband
https://northerngenocide.bandcamp.com


Lähde: Inverse Records
Promokuva: Teppo Ristola

Exit mobile version