Suomen death- ja black metallin keskeisiä hahmoja on Sotajumalassa sekä Hornassa vaikuttava Mynni Luukkainen. Mynnillä löytyy historiaa edellämainittujen yhtyeiden lisäksi mm. Ajattarasta, Behexenistä sekä Alghazanthista. Sotajumala meuhkasi ”Raunioissa” -albuminsa tiimoilta aktiisesti läpi kesän festareita ja nyt syksyn pimeyden laskeutuessa Horna julkaisee uuden levynsä ”Henget Tulet”. Otimme yhteyttä Mynniin haastattelun merkeissä.
Tervehdys Mynni. Kesä alkaa olemaan takanapäin ja syksyn pimeys laskeutuu. Mitä sinulle kuuluu näin syksyn kynnyksellä?
Morjesta! No mitäpä tässä, eipä ihmeempiä. Etelä-Amerikan rundilta palautumista normiarkeen eli töiden tekoon ja perhe-elämään. Naukkailen tässä jallu-kahvia ja kohta kattelemaan kun Lahden rumat terot Mörbid Vomitista louhaisee murakkaa kuolo metallia.
Ennen kuin menemme musiikillisiin asioihin, niin lukijoitamme varmasti kiinnostaa tietää miten aikoinaan ajaudut raskaamman musiikin pariin ja mitkä olivat ne ensimmäiset oikeasti sinuun vaikuttaneet yhtyeet?
Kai se teininä lähti siitä äärimmäisyyksien tavoittelusta ja ehkä osittain myös shokeeraus-aspektista. Musiikillisesti rankempi kama houkutti aina vain enemmän. Gunnareista Metallicaan, Panterasta ja Sepulturasta Cannibal Corpseen ja viimeiseksi Deicidestä Dissectioniin ja Darkthroneen. Luonnollisen kehityksen kautta maaliin 😉
Missä vaiheessa kuvioihin tuli soittaminen ja bändijutut? Piditkö itseäsi lahjakkaana musikaalisesti vai olivatko alkuvuodet ns. vaikeita soittamisen/laulamisen kannalta?
Kaverin luona oli kitara ja kysyin josko sitä olis voinut koittaa ja siitä se lähti. Perus metallica-räpellykset alkuun ja sitten tavailtiinkin jo omia Obituary junttauksia. Ei tuo nyt mitenkään ihmeellisen hankalaa ollut, kun en koskaan ole ollut mikään himoreenaaja. Ja tämä asia tuli sitten myöhemmin vastaan kun ”reenaajajätkät” louhas tilu-sooloja ja minä junttasin komppia. Mut eipä siinä, hyvin oon tähänkin asti pärjännyt omalla luovuudella ja ihan passelilla nuottikorvalla. Lauluhommat tuli minun kontolle vähän niinkun varkain. Laulajaa ei silloisessa bändissä ollut ja jonkun piti se tontti ottaa. No ei muuta kun kurkku verillä huutamaan ja soittamaan kitaraa samalla. Reenillä tämäkin tontti on saatu ihan tyydyttävään kuntoon.
Teillä oli Sotajumalan kanssa vilkas festarikesä ja pääsitte kiertämään Suomen suurimpia festareita. Jäikö mikään keikka erityisesti mieleen ja sattuiko mitään kommelluksia josta voisit vähän raottaa salaisuuden verhoa?
Juu, kesä meni kyllä mainiosti festari-porukoissa. Mainioita keikkoja ja väkivaltaista menoa. Jalat on meinannu tänä kesänä mennä pariinkin kertaa aika pahaan kuntoon. Yhdellä keikalla testasin soundchekissä monitorin että pysyykö se hyvin paikallaan jos menen sen päälle seisomaan. Noh, monitori oli ilmeisesti sitten muiden esiintyjien aikana vaihdettu. Minä sitten keikan alussa rehvakkaasti hyppäsin monitorin päälle ja kuinka ollakkaan sehän lähti alta ja minä meni pää edellä yleisöön. Samassa meni kinttu verille ja nilkutus kuntoon viikoksi sen monitorin takia.
Porin festarilla taas lava oli rakennut mallikkaasti osista mitä ei oltu ilmeisesti sidottu yhteen. Soitettiin viimeisenä ja yhdessä vaiheessa mun jalka pamahti lavan väliin ja verta kehiin. Mut jos seuraavana aamuna sattuu kehoon niin tietää että on aikakin vetänyt täysillä.
Viime vuosina etenkin pienemmät bändit ovat kärsineet klubikeikoilla yhä vähenevästä yleisömääristä. Oletko itse huomioinut omien yhtyeittesi kautta tätä ongelmaa ja mistä tämä mielestäsi johtuu?
Juu kyllähän tuo on tullut huomattua. Nykyinen nuoriso ei vissiin paljon keikoilla käy koska jos on ”teini-karsina” keikkapaikalla niin eipä siellä hirveätä tungosta ole. Keikat katotaan ennemmin juu-tubin ihanasta ja vaarattomasta kupla-maailmasta missä ei tarvitse kohdata muita ihmisiä ja tai lähteä kotoa mihinkään. Surullista, koska sillon kun ite olin teini niin keikkoja odotettiin kuin kuuta nousevaa ja melkein kaikille keikoille mentiin mikä oli vähänkin metalliin viittaavaa. Tämä kulttuuri on hyvin voimissa vielä esim. Etelä-Ameriikassa missä ihmiset eivät ole vielä saaneet yli-annostusta keikkoihin.
Vaikutat tällä hetkellä aktiivisesti Sotajumalan solistina sekä Hornan kitaristina. Miten muusikkona näet kahden erilaisen roolin yhtyeissä? Täydentävätkö nämä toisiaan ja antavatko ne vielä vuosien jälkeen sitä kuuluisaa ”adrenaalia” perseeseen?
Nämä täydentävät hyvinkin toisiaan koska nythän on kyseessä aivan erinlaiset musiikkityylit, instrumentit sekä ajatusmaailma bändin lyriikoissa. Olemalla kahdessa bändissä ja eri ”rooleissa” saan melko kokonaisvaltaisen tyydytyksen tästä musahommasta mikä nuorempana pistettiin alulle.
Sotajumalan sanoitukset käsittelevät pääosin sotaa. Mikä on oma suhtautumisesi sotaan ja sen ideologiaan?
Sota on välttämätön paha koska ihminen on ahne eläin. Sota ei ole ”siistiä” eikä siinä ole mitään ihannoitavaa. Moni on ymmärtänyt että meidän lyriikoissa ihannoidaan sotaa tai koitetaan jotenkin romantisoida sitä sitä. Tämä ei pidä paikkaansa. Lyriikat mitkä käsittelevät sotaa ovat rumia kertomuksia ihmisten itsekkyydestä ja ahneudesta missä ei kukkaseppeleitä jaeta toisille eikä lauleta leirinuotion äärellä raukkaudesta ja rauhan utopiasta. Nykyään kylläkin vain osa lyriikoista käsittelee sotaa, koska mukana on myös muita ihania aiheita ihmismielen synkistä sopukoista.
Teiltä ilmestyy Hornan uusi levy ”Hengen Tulet ” 28 pvä syyskuuta. Miten kuvailisit albumia ja sen tekoprosessia?
Levyn tekoprosessi oli itselle ainakin kohtuu vaivaton. Tunnelma saatiin vangittua helposti koska paikka oli oikea missä levy nauhoitettiin eli Tampereen Black Vox Studiolla. Tuntui että palaset loksahtelivat paikoilleen melkein itsestään ja henkien manaus fyysiseen muotoon tuli ilman suurempi ponnisteluja.
Olitte Hornan kanssa syykuussa Meksikon – kiertueella. Kuinka suosittua black metal on Meksikossa ja minkälaisen vastaanoton saitte? Miten keikat eroavat esimerkiksi Suomen klubikeikoista?
Menohan siellä on oikein mainio niinkun muuallakin Etelä- tai Väli-Amerikassa. Tuohan oli meidän toinen kerta jo Meksikossa ja samalla käytiin myös Guatemalassa ja El Salvadorissa. Myös Brasilia, Ecuador ja Kolumbia ovat tulleet tutuksi. Yleisö on tuolla täysin erilaista jos vertaa Suomeen. Koska kulttuuri on tempperamenttista ja kiihkeää niin se on suoraan verrannollinen myös yleisöön. Esimerkiksi nyt El Salvadorin keikka oli mellakkaa alusta loppuun. Järjestysmiehiä piti kutsua lisää kesken keikan ettei paikka menisi totaalisen paskaksi. Hyvä meininki!
Mitkä ovat loppuvuoden suunnitelmasi ja nähdäänkö Horna Suomessa klubikiertueilla?
Hornaa tuskin tullaan näkemään hirveästi Suomessa ainakaan kiertueella, koska eipä tunnu järjestäjiä liiemmin kiinnostavan. Bensa-rahoilla ja korilla kaljaa me ei liikahdeta mihinkään. En sano että hommassa on kyse rahassa, mutta en näe tarvetta käydä jokaista pitseriaa läpi näillä kilometreillä. Varsinkin kun saat paremman ylläpidon ja liksan millä tahansa ulkomaan keikalla, rundilla tai festareilla.
Vuosi 2015 on ollut erityisen vilkas uusien julkaisujen suhteen. Oletko itse ehtinyt kuuntelemaan musiikkia ja onko levyjä jotka ovat saaneet sinussa ”nuoruuden palon” heräämään?
Kun työskentelee levykaupassa uuden musiikin kuuntelu on jokapäiväistä hommaa. Ja tänä vuonna on tullut paljon hyviä levykäisiä. Loistava esimerkki on uusi My Dying Bride mikä tällä hetkellä soi taustalla. Kyllä ainakin itse olen samanlainen levyjenplärääjä kuin 20 vuotta sitten, eli kyllä ne rahat pääosin levyihin menee. Eli eipä se ”nuoruuden palo” ole sammunut mihinkään ajan mennessä eteenpäin.
Metalliluola kiittää haastattelusta ja toivottaa hyvää loppuvuotta. Onko vielä jotain mitä haluat sanoa lukijoillemme?
Kiitoksia vaan haastiksesta! Ostelkaa levyjä (muitakin kun meidän), kulkekaa omia polkuja ja nauttikaa elämästä kun se vielä on mahdollista! Seuraava veto on Tikkurilassa 24.10 eli nähdään siellä ja otetaan ”parit”! HS!
Kuvat: Sotajumalan sekä Hornan Facebook-sivut, Samuli Raappana
Toimittaja: Juha Karvonen
