Site icon Metalliluola

Mutautu – Graveyard Of Giants (2022)

Helsinkiläislähtöinen Mutautu kertoo yhdistelevänsä musiikissaan muiden muassa protometallia ja raskasta bluesrockia. Kuvaus osuu varsin lähelle: surinaa ja pörinää on ilmoilla aivan kuten lupailtiin. Hommaa hallitsevat kuitenkin harvinaisen tarttuvat sekä tunnelmalliset riffit, jotka kantavat soljuvasti kappaleesta toiseen.

Yhtyeen toinen albumi ”Graveyard Of Giants” kertoo hulluista miehistä, ufoista, väkivallasta ja post-apokalyptisestä maailmasta. Voisiko parempia aihioita tämän kaltaiseen kieroon fiilistelyyn keksiä? Eipä luultavasti.

Kappaleet rullaavat vastustamattomasti ja raskaudestaan huolimatta joutuisin askelin. Kuulijan jalka naputtaa tasaiseen tahtiin, eikä spontaani ilmakitarointi ole huono merkki. Kappalemateriaali on tasaisen vahvaa, mutta kohokohdaksi nostettakoon haikea ”Hear Them Coming”.

Mutautu on ennen ensimmäistä fyysistä julkaisuaan kerännyt jo positiivista huomiota digitaalisilla julkaisualustoilla, ja syy on selvä: musiikissa on vastustamatonta groovea, jonka parissa viihtyy.

7/10

Markus Salmela

1. Ruins
2. Lost Shoes Blues
3. Hear Them Coming
4. Graveyard Of Giants
5. Home
6. Lonely Boy
7. Queen Of Rats

Exit mobile version