Site icon Metalliluola

Mustan sydämen kevätkiertue: Marko Hietala @Suistoklubi, Hämeenlinna 19.4.2023.

Aiemmin parhaiten Tarotista sekä Nightwishista tunnettu basisti sekä laulaja Marko Hietala avasi menestyksekkään soolouransa vuonna 2019 albumillaan ”Mustan Sydämen Rovio”.

Kappaleita kypsyteltiin useiden vuosien ajan pitkään ja hartaasti. Vuotta myöhemmin samat sävellykset saivat samoine sovituksineen myös englanninkieliset tulkinnat ”Pyre Of The Black Heart” -kokonaisuudelle.

Huhtikuussa 2023 järjestetty Mustan Sydämen Kevätkiertue käsitti kaikkiaan 12 kaupunkia ympäri Suomen lähinnä konserttisaleissa, mutta Hämeenlinnan Suistoklubi teki poikkeuksen yhtenä harvoista kiertueella koetuista klubikeikoista.

Suisto on heittämällä yksi Suomen parhaista pienistä ja intiimeistä keikkaklubeista ja loppuunmyydyn illan tunnelma oli katossaan. Pelkästään äänentoisto on oikeasti huippuluokkaa ja olen erittäin tyytyväinen, että yhä useammat raskaamman musiikin yhtyeet sekä promoottorit ovat löytäneet Hämeenlinnan soveltuvana keikkakaupunkina.

Nostan Hietalalle hattua siitä, kuinka hän päätti palata tauon jälkeen takaisin elävän musiikin pariin erottuaan Nightwishista ja jättäydyttyään pois julkisesta elämästä.

Savon Tervosta maailmalle ponnistanut mies selosti keikan aikana osuvasti, että kiertueen aikana kuultavat kappaleet tullaan soittamaan alkuperäisissä muodoissaan. Tämä tarkoitti siis sitä, että kappaleet, jotka sanoitettiin alun perin englanniksi, esitettiin englannin kielellä ja alun perin suomeksi sanoitetut tekstit esitettiin mystisellä savon murteella.

Keikan aikana pääesiintyjä antoi kunniaa muille bändin jäsenille ja naurahti sitä, että meni nimeämään yhtyeen omalla nimellään. Tässä eräänlaisessa superkokoonpanossa Hietalan rinnalla vaikuttaa kitaristi Tuomas Wäinölä, kosketinsoittaja Vili Ollila sekä yli 5000 kappaleella uransa aikana rumpuja soittanut Anssi Nykänen.

Hietalan jokainen tähän mennessä julkaistu soolokappale kuultiin keikan aikana. Nerokkaat lyriikat sisältävät runsaasti runoutta, riimittelyä sekä erilaisia metaforia. Osa sävellyksistä ja sanoituksista on hyvin henkilökohtaisia, eikä tekstien todellista merkitystä välttämättä ymmärrä muu kuin Hietala itse.

Suurin osa sävellyksistä on suhteellisen helposti lähestyttäviä kenelle tahansa ja suosittelen tutustumaan lavalla nähtyjen herrojen tuotantoon laaja-alaisesti! Kohokohtiin kuuluivat jopa hittibiisiksi laskettava ”Stones”, ”Tähti, hiekka ja varjo” sekä ”Dead God’s Son”.

Rauhallisempaa osastoa edustivat single ”Isäni ääni”, ”For You”, ”Unelmoin öisin” sekä ”Minä olen tie”. Kun ilmoille iskettiin vastapainoksi sellaiset vedot kuin ”Vapauden kuolinmarssi” sekä ”Juoksen rautateitä”, oli selvää, että nyt ollaan erittäin hyvän ja monipuolisen musiikin äärellä huippusoundien ja esiintymisen kera.

Bändi ei tyytynyt soittamaan pelkästään omaa tuotantoa, vaan settilistalle poimittiin kolme mainiota coveria. HectorinOlet lehdetön puu”, David Bowien kuolematon ”Starman” sekä Black SabbathinWar Pigs” saivat arvoisensa tulkinnat. Ennen ”War Pigsia” Hietala piti pitkän puheenvuoron ja sivalsi täyslaidallisen sekä ulkomaisten että kotimaan poliitikkojen suuntaan.

Mykistävän kaunis ”Truth Shall Set You Free” päätti kaikin puolin onnistuneen illan, kun Hietalan soittaman sähkösellon syvät sävelet upposivat syvälle luihin ja ytimiin.

Hietala sekä Tarja Turunen esiintyvät heinäkuussa Sveitsin Prattelnissa perätysten osana samaa minifestivaalia soolobändiensä kanssa. Vastaava esitys on odotettavissa myös Suomeen, joten kannattaa pitää silmät ja korvat auki.

Suomessa Hietala keikkailee seuraavaksi esimerkiksi Helsingin Tuskassa sekä Puolangan LankaFestissä kesä-heinäkuun vaihteessa 2023. Lisäksi Tarot aktivoituu noin kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen ainakin hetkeksi ja soittaa heinäkuussa Kuopion Sawohousella kaksi keikkaa. Nämä kaikki ovat sellaisia esiintymisiä, jotka kannattaa kokea paikan päällä!

Settilista.

Raportti ja kuvat: Riku Juutilainen ©Metalliluola

Exit mobile version