Kuun lopulla uuden ”Extinction Era”-nimeä kantavan albumin julkaiseva Mors Subita istahti Metalliluolan ”piinapenkkiin”.
Jutustelimme uudesta levystä, musiikkibisneksen nykytilasta sekä levynteosta. Jo yli 20 vuotta tahkonneen bändin kuulumisia avasi ainoa rivissä edelleen vaikuttava alkuperäisjäsen, kitaristi Mika Lammassaari.
Bändi on perustettu vuonna 1999, eli ”Äkkikuolemaa” on takana jo yli 20 vuotta.
Löytyykö joku erityinen tekijä, miksi bändi on pysynyt kasassa näin pitkään?
Eipä liene sen erityisempää syytä. Vasta tässä on alkuun päästy. Niin kauan jatketaan, kun biisejä syntyy ja homman jatkaminen on mielekästä.
Bändin alkuaikoina melodinen death metal oli nosteessa mm. Göteborg-skenen
ansiosta. Oliko teillä esikuvia tuolta suunnalta aloitellessanne omaa
bändiuraanne?
Kyllä se ”jööttis” skene tuli kaluttua hyvin läpi. Kovimmat vaikutteet lienevät At The Gates ja In Flames. ”Slaughter Of The Soul” ja esimerkiksi ”Colony” pyörivät tiuhaan kasettisoittimessa 2000-luvun alkupuolella.
Teiltä tulee uusi albumi tämän kuun lopulla. Vaikeuttiko koronatilanne levyn tekoprosessia?
Desinfiointiaineita nautittiin myös ulkoisesti tällä kertaa. (naurua). Eipä se vaikuttanut liioin, pari muuttujaa oli, mutta ne on jo unohdettu. Hyvin meni ja menkööt jatkossa.
Uuden levyn nimi on ”Extinction Era”. Melko osuva ja ajankohtainen nimi, kun maailman menoa seuraa, eikös?
Sitäkin. Enemmän tässä viitataan yksilön henkiseen kuolemaan ja tarkemmin vielä empatian kuolemaan. Levyllä riittää kuolemaa, mutta elämääkin kunnioitetaan välillä.
Mistä löydätte inspiraation uuden musiikin säveltämiseen ja onko tapanne tehdä
biisejä muuttunut merkittävästi vuosien aikana?
Sieltä ne samasta mielen synkästä onkalosta ryömii esiin kuin aina ennen. Jos ei
rekisterissä ole valmiina aiheita, niin päivittäinen elämä kyllä tarjoaa inspiraatiota yllin
kyllin. Ei ole tapa muuttunut; minä rustaan melko valmiit pohjat kaikkine
instrumentaationeen ja laulaja tekee oman hommansa siihen päälle. Sitten bändin ukot
joko haukkuu paskaksi tai antavat hiljaisen hyväksynnän.
Nykyään ihmiset tuntuvat hylkäävän fyysiset äänitteet ja käyttävän enemmän esim. Spotifya. Mitä mieltä olette tästä murroksesta, onko se hyvä asia vai onko teille fyysinen äänite se juttu?
Niin ja näin. Todella huono homma minkäänlaisen ansainnon kannalta, mutta toisaalta
hyvä, että edes jotenkin kulutetaan. Eipä noita CD:tä ole ikävä sinänsä, vaikka niihin hyviä
muistoja liittyy. Nykyään itselläkin tulee Spotifysta kuunneltua uudet levyt. Päälle sitten
haen myös sen CD:n, mikäli kolahti tosissaan.
Terveiset Metalliluolan lukijoille?
Pitäkää jumala mielessä ja piru perseen takana.
Haastattelu: Miika Manninen
Livekuvat: Raisa Krogerus ©Metalliluola