Viime vuoden mestariteoksen, ”Exercises in Futilityn” jälkeen koin tarpeelliseksi ottaa myös puolalaisen Mgla:n aiempaa tuotantoa esille. Vuonna 2008 julkaistu ”Groza” (suom. kauhu ja on erään venäläisen rynnäkkökiväärin nimi) on yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto sitä edeltäneiden EP:den ja split-julkaisujen jälkeen. Itselleni tämä levy ajautui sen jälkeen kun olin sattumalta todistanut ensimmäistä kertaa heidän synkkää, mustahuppuista ja eleetöntä esiintymistään joka teki allekirjoittaneeseen suuren vaikutuksen. Sen jälkeen ”Groza” onkin pyörinyt levysoittimessa tasaisesti ja toiminut eräänlaisena terapiasessiona monessa elämän mutkassa.
Kuten nykyäänkin, Mgla on ”listannut” kappaleensa numeroin myös ”Grozalla”. Neljäraitaisen pitkäsoiton avaa reilu yksitoistaminuuttinen ”I”, joka alkaa tomifillin jälkeen tunnustellen ennen kuin reilun minuutin kohdalla päästään kappaletta kantavan, ei niinkään riffin, mutta tunnelman äärelle. Tunnelma on samalla kylmä ja surullinen, mutta jotenkin toiveikas. Ikään kuin sodassa olisi menettänyt monta ystävää, mutta sodan loppu jo häämöttäisi ja vaikka verta vielä valuukin tantereeseen, on sisimmässä lämmin tunne kun tietää selviävänsä. Kun kuuntelee avausraitaa kyynisen kriittisesti huomaa, ettei tähän pitkään kappaleeseen olla sisällytetty kuin kolme riffiä jotka vain hieman muuttavat muotoaan, ennen kaikkea rumpusovituksilla. Seuraava ”II” ei mielestäni ihan pärjää tunnelmassa levyn muille raidoille, ei sillä että se olisi mitenkään huonompi kappale, tunnelma on vaan vähän vihamielisempi kuin muut ja näin ollen rikkoo hieman levyn muuten yhtenäistä tunnelmaa. Kappaleen puolivälin akustinen näppäily on mukavaa vaihtelua ja muuntautuu taidokkaasti painostavaksi sahaamiseksi, joka jatkuu raidan loppuun ajoittaisten kirkonkellojen säestämänä.
”III” alkaakin sitten taas luoda painostavaa tunnelmaa heti alkutahdeista saakka. Kyseinen kappale on henkilökohtaisia suosikkejani enkä muista olisinko tätä ennen vastaavanlaista tunnelmaa tavannut minkään muun yhtyeen tarjoilemana. Riffit ovat yksinkertaisia, mutta jälleen niiden toistaminen ja taidokas sovittaminen luovat vailla vertaansa olevaa synkkyyttä. Etenkin raidan keskivaiheen rauhallisempi synkistely on levyn kiistatonta eliittiä ja saa kuulijan kyseenalaistamaan elämän tarkoitusta tai tarpeellisuutta. Levyn viimeinen ”IV” lähtee avausraidan tapaan rumpufillillä, jonka jälkeinen koukuttava, mukavan surullinen melodia antaa raidalle oikein hyvän atmosfäärin jota jälleen tukee tyly vokaalinen ulosanti sekä hypnoottiset toistot. Tämän kymmenminuuttisen kappaleen olisi voinut pitää lyhyempänäkin sillä lopun riffiä toistellaan vähän outron omaisesti eikä sitä ihan joka kerta jaksa kuunnella ihan viimeisiin puheosuuksiin asti.
”Grozan” soundimaailma on karu ja kursailematon eikä haittaa vaikka tuotannollinen puoli ei ehkä ihan kaikin puolin ole ihan viimeisimmän julkaisun tasoa joskaan siinäkään ei olla haettu mitään timanttisinta jälkeä. Karu soundimaailma tukee hyvin raa’an kylmää musiikkia kun hypnoottiset riffikiertojen toistot vievät mukanaan ja antavat odottaa seuraavaa käännettä. Tasaisen äkäinen ärjyntä tukee tunnelmaa eikä sovituksissa olla myöskään lähdetty hifistelemään. Taitojen esittely tai moninaisten riffien kehittäminen ei olekaan ”Grozan”:n eikä Mgla:n valtti, vaan tunnelman luominen toistoilla ja sovituksilla.
”Groza” on mielestäni Mgla:n julkaisuista lähimpänä viime vuoden ”Exercises in Futilitya”, mutta ei ihan niin pitkällä eivät ole sovitustaidot ”Grozaa” tehdessä olleet, että levy yltäisi viime vuoden kaltaiseen mestariteos-statukseen. Debyyttipitkäsoitossa on kyllä samat ainekset kuin uusimmassa ja suosittelenkin sitä niille joille uusin julkaisu upposi, mutta eivät ole vielä Mgla:n muuhun tuotantoon tutustuneet. Tässä timantissa on vielä muutama kulma hiomatta, mutta kuuluu ehdottomasti allekirjoittaneen suosikkilevyihin.
9½/ 10
Tore Pedersen
1.I
2.II
3.III
4.IV