NWOBH:n potkurivirrassa virinnyt raskas ja aggressiivinen tyylisuunta; thrash metal alkoi saada lisää jalansijaa 1980-luvun puoleen väliin tultaessa. Vuotta 1986 voidaan pitää thrashin läpilyöntivuotena, jolloin usea tyylisuunnan edustaja löi itsensä lopullisesti läpi julkaisten genren kulmakiviksi muodostuneita levyjä – terävimpänä keihäänkärkenään Metallica.
Jo toisella albumillaan Metallica oli alkanut osoittaa merkkejä evoluutiosta laajentaessaan repertuaariaan ulos puhtaan thrash metallin identiteetin määrittelevistä rajauksista tiedostaen samalla, mitä laajamittaisempi menestys tulisi musiikillisesti vaatimaan kaupallistuneen ja radioystävällisyydestä nauttineen kasari heavy metallin ristitulessa.
Maaliskuussa 1986 julkaistiin bändin kolmas albumi ”Master Of Puppets”, joka osoitti evoluution vievän yhtyettä ”kilpakumppaneitaan” Slayeria sekä Megadethia ammattimaisempaan ja ennen kaikkea sofistikoituneempaan suuntaan ulos raakalaismaisesta energian ja aggression purkamisesta.
Tämä teki Metallican musiikin helpommaksi lähestyä myös suurille massoille sen säilyttäessä selkeän hajuraon sukkahousuihin, hiuslakkaan, paljettimekkoihin ja syntikoihin hurahtaneeseen ja ensimerkkejä nestepöhötyksestä osoittaneeseen perinteiseen heavy metalliin.
”Master Of Puppets” on monella tapaa merkittävä albumi, joka nousee aina esiin, kun puhutaan kaikkien aikojen metallijulkaisuista. Se on samalla ikonisin thrash metal -LP, ylipäänsä yksi 1980-luvun merkityksellisimmistä metal-albumeista, suunnannäyttäjä ja esikuva tuleville metal-bändeille ja kaikkein tärkeimpänä koko nykypäivän metallimusiikille.
”Master Of Puppets” on myös se hetki, jolloin kaikkien tuntema Metallica loi oman tunnusomaisen identiteettinsä ja jolle myös bändin 1990-luvun alussa saavuttama megaluokan menestys perustui.
Vaikka yleisesti puhutaan thrash metallista, ”Master Of Puppets” ei missään nimessä ole puhdasta thrashia, vaikka toki thrash-juuret ovat selkeästi läsnä läpi albumin. Aikalaisiinsa verrattuna levy on huomattavan kehittynyt, moniuloitteinen ja -puolinen julkaisu, joka oli monella tapaa aikaansa edellä.
Toki hitaasta ja osin akustisesta introsta täyteen raivoon kiihdyttävä ”Battery”, järkälemäinen ja monivivahteinen useilla temmon muutoksilla varustettu ”Disposable Heroes” sekä suoraviivaisen raaka keskitempoisella bridgellä höystetty revittely ”Damage Inc.” heiluttavat voimakkaimmin repaleista thrash-lippua, mutta muu osa levystä tarjoaa jo selkeästi enemmän jotain, millä Metallica loi pohjan ja perustan koko modernille metallille eri muodoissaan.
Nykyisessä metallissa on olemassa suora yhteys siihen, mitä Metallica teki 30 vuotta sitten tällä ja sen jälkeen kahdella seuraavalla albumilla. Poimi käteesi mikä tahansa uudenaikainen heavy- tai vaikkapa death metal -albumi ja löydät sieltä samoja elementtejä, jotka lämäistiin tiskiin haikean melodisella bridgellä varustetulla legendaksi nousseella metallijyrä ”Master Of Puppetsilla”, lyijynraskaalla ja hidastempoisella ”The Thing That Should Not Be:llä”, melodisella ja balladimaisella ”Welcome Home (Sanitarium):lla”, alaviritteisellä sekä raskaan tiukkarytmisellä ”Leper Messiahilla” ja melodisella instrumentaali ”Orionilla”.
”Master Of Puppetsin” luomista ajanut kunnianhimo ja perfektionismi kuuluu myös muilla osa-alueilla kuin itse musiikillisessa annissa. 1980-luvun puolen välin levyksi tuotanto on yllättävän modernilla tasolla soundien ollessa repivän särmikkäät, mutta samaan aikaan tarpeeksi tuhdit ylläpitämään biisien voimaa. Albumi oli aikanaan yksi parhaiten tuotettuja pitkäsoittoja, jonka laadukkuus on ajattomampi kuin monella tuon ajan kattopellin ohkaisista soundeista kärsivillä julkaisuilla.
Vaikka biisimateriaali on suurimmaksi osaksi James Hetfieldin, Lars Ulrichin sekä Kirk Hammettin käsialaa, Cliff Burtonin vaikutuksen on sanottu olleen suuressa osassa siihen, millainen ”Master Of Puppetsista” lopulta tuli. Burtonin on katsottu olleen nelikon kypsin ja lahjakkain muusikko sekä erinomainen sovittaja.
Burtonin kynänjälki piirtyy albumilla nimibiisissä, ”Damage Inc”:ssä sekä ”Orion”-instrumentaalissa, joka on pääosin juuri Burtonin käsialaa. Hetfieldin lyriikat ovat synkkiä ja poliittisesti kantaaottavia käsitellen mm. aggressiota, väkivaltaa, ihmisten manipulointia, vallan väärinkäyttöä sekä sodan järjettömyyttä.
Metallican kehitys ulos hämyisistä kellariklubeista metallimusiikin suunnannäyttäjäksi tapahtui hyvin nopeasti ja osoitti bändin visionäärisyytta, uudistumis- ja kontrolloitua raja-aitojen taakse kurkottamiskykyä eli ominaisuuksia, joita vaaditaan nousemaan huipulle lipsumatta piiruakaan nuoleskelulinjalle.
Kolmen albumin aikana Metallicasta kuoriutui tiivis, ammattitaitoinen ja hyvin öljytty 4-mäntäinen kone, jossa Hetfieldin riffit ja kompit, Burtonin ja Ulrichin rytmiosasto sekä Hammetin kiljuvat soolot olivat hitsautuneet saumattomasti yhteen ja palikkatestin palat sujahtaneet juuri oikeisiin reikiin.
Suurmenestyksen kynnyksellä odotti tragedia, joka oli vaarassa tuhota kaiken, mitä bändi oli huolella rakentanut. Pysäyttämättömältä vaikuttanut esiinmarssi sai vakavan iskun Cliff Burtonin saatua surmansa albumia seuranneella Damage Inc.-kiertueella Ruotsissa kiertuebussin kaaduttua.
”Master Of Puppetsista” on vaikeaa löytää suurempia puutteita. Jos jotain pitää etsiä, ”The Thing That Should Not Be” ei kuulu toimittajan suosikkeihin, vaan jää usein välistä puuduttavuutensa vuoksi. Henkilökohtaisista mieltymyksistä riippuen levy tarjoaa jokaiselle metallimusiikin ystävälle herkkua mahan täydeltä ollen 36 vuotta sitten avoin portti monelle hevarille, myös itselleni, raskaamman Metallin maailmaan. Levyn arvo koko metallimusiikille on kiistaton ja mittaamaton.
9½/10
Tomi Väänänen
1. Battery
2. Master Of Puppets
3. The Thing That Should Not Be
4. Welcome Home (Sanitarium)
5. Disposable Heroes
6. Leper Messiah
7. Orion
8. Damage, Inc.
