Metalliluola uutisoi aiemmin talvella vantaalaisen raskaan musiikin tapahtuman joutuneen erikoisen vastustuksen kohteeksi, kun tapahtuman mainosjulisteita oli käyty repimässä ja sabotoimassa ympäri kyliä. Asialla oli silminnäkijöiden mukaan paikallinen uskovaisryhmä.
Tunnemme velvollisuudeksemme vastuullisena metallimediana tukea uransa alkutaipaleella olevien orkestereiden mahdollisuutta saada musiikkinsa kuulluksi, joten päätin pakata laukkuuni kameran sekä juhlamieltä ja painella Korson Steissin Pubiin todistamaan miltä kuulostaa paikallinen death metal vuonna 2016.
Koruttomasta juhlapaikasta ja suhteellisen vaatimattomasta lavatekniikasta huolimatta yleisöä oli paikalla alusta alkaen, ja tarttuvaa modernia döddistä tarjoileva Between Bodies avasi illan erittäin energisellä esityksellä. Keikalla nähtiin jotain suuremmillekin kuolometallijuhlille epätavallista: pitti pyöri vimmatusti heti ensimmäisen bändin ensimmäisestä biisistä lähtien. Keikoilla viriteltiin myös useampi “wall of death” – suuren maailman tyyliin.
Illan edetessä tunnelma pysyi korkealla, ja piskuinen keikkapaikka natisi liitoksistaan metallimusiikin ystävien pakkautuessa juhlimaan. Spreading Paranoia lisäsi kierroksia tarjoilemalla värikästä ja nopeatempoista musiikkian, jossa oli kuultavissa vivahteita aina grindcoresta black metaliin ja jazzista klassiseen rockiin.
Juhlat niputtanut Crucify the Faith tanssitti hikistä yleisöä amerikanmaalla kovassa huudossa olevan metalcoren voimin. Soitanta kosketti yleisön lisäksi myös allekirjoittanutta, jolle kyseinen musiikkityyli ei ole aina ollut sitä ominta aluetta. Pisteet siitä!
Ilta oli kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen kokemus. Edellä mainittujen kaltaiset orkesterit ovat alan tulevaisuus, viimeistään siinä vaiheessa kun viimeinenkin death metal- dinosaurus pistää pillit pussiin ja laskee esiripun eläkepäivien merkiksi. Vaatimattomista puitteista huolimatta esiintyjät onnistuivat piiskaamaan itsensä hurjaan lentoon, ja erinomaisen kappalemateriaalin ansiosta tuo hieno vire myös kantaa – toivottavasti kohti suurempia lavoja ja laajempaa kuulijakuntaa!
SUPPORT YOUR LOCAL BANDS!
Teksti ja kuvat: MARKUS SALMELA (c)