Site icon Metalliluola

Max Cavalera & Joe Mciver: Muistelmat (2014)

Sepulturan ja Soulflyn perustaja Max Cavalera on metallimaailman tärkeitä henkilöitä, jonka kaikki hevarit tuntevat ympäri maailman. Lukuisat menestyslevyt ovat tehneet Maxista yhden arvostetuimmista metallimuusikoista, jonka elämäntarinaan pääsemme viime vuonna julkaistussa kirjassa tutustumaan.

Joel Mciverin kanssa yhteistyössä valmistunut elämänkerta etenee kronologisesti Maxin vaikeasta lapsuudesta aina nykyhetkeen saakka. Mihinkään kovin tarkkoihin asioiden läpikäymiseen ei kumminkaan takerruta ja kirjaa voi pitää helppolukuisena. Vaikka sivuja on n.250 niin printti on sen verran isoa, että kirjan lukee vaivatta lävitse samalla kun kuuntelee Sepulturan ja Soulfly:n uran tärkeimpiä kappaleita.

Onko kirja sitten lukemisen arvoinen? Ehdottomasti on, vaikka se ei mitään suuria paljastuksia tarjoakaan. Sepulturan uraa 80-luvulta seuranneille kirja ei tarjoa mitään uutta ja tämän koin ainakin itse pienoisena pettymyksenä. Sepulturan syntymistä ja alkuaikoja lukee innostuneena ja sivuja kääntää malttamattomana odottaen läpimurtoalbumien Beneath The Remainsin sekä Arisen taustojen syvällisempää läpikäymistä. Pettymykseksi juuri nämä omaan lapsuuteen ja nuoruuteen heijastuvat albumit jäävät vähäiselle huomiolle.

Chaos A.D sekä Roots saavat vähän paremman katsauksen viidakkoseikkailuineen. Max tarkastelee asioita kumminkin pintapuolisesti eikä mitään syvempää tarinankerrontaa tapahdu. Tasaisin väliajoin esille tulee päihdeongelmat jotka kirjan mukaan kulminoituvat vain Max Cavaleraan.

Kirjassa ääneen pääsevät myös muut yhtyeen kanssa tekemisissä olleet henkilöt, jotka lyhyesti kertovat omat näkemyksensä asioista. Lähes jokaisessa puheenvuorossa kehutaan Max Cavaleraa ihmisenä ja muusikkona, joka antaa vähän liiankin mustavalkoisen kuvan kirjan päähenkilöstä.

Soulflyn faneille kirja antaa suhteessa enemmän ja levyjen taustoihin tehdään tiiviimpää tarkastelua. Etenkin levyillä vierailevia tähtiä tuodaan esille mielipiteineen.

Itse yllätyin kuinka ”jalat maassa” oleva henkilö lopulta Max Cavalera on. Vaikka elämä on ollutkin läheisten ihmisten kuolemien ja päihderiippuvuuksien kanssa taistelua, niin intohimo musiikkiin on kuljettanut vaikeuksien kautta aina eteenpäin. Max ei missään vaiheessa anna kuvaa että menestys olisi noussut sen suuremmin päähän ja hänestä on helppo kirjan luettua pitää. Raha-asioista ei puhuta edes menestyksen suurimmilla hetkillä, joka olisi tuonut kirjaan myös musiikkiteollisuuden toista puolta esille. Naisseikkailuja yhtye ei Maxin mukaan juuri harrastanut. Manageri / vaimo Gloria pääsee myös tasaisesti tuomaan omia näkökulmia asioihin. Vaikka ongelmien syyt ovat kaikkien fanien tiedossa, niin sen suurempaan mustamaalaamiseen ei ryhdytä. Max kanavoi vihansa Soulfyn ensimmäisiin albumeihin, joka kirjassa tulee selvästi esille.

Vaikka kirja onkin suhteellisen kevyt raapaisu niin sen parissa kyllä voi sanoa viihtyvänsä. Vaikka Soulfly on itselleni jäänyt pienemmälle huomiolle, niin oli mielenkiintoista lukea tarkempaa analyysia levyjen ja biisien synnystä. Olisin myös odottanut, että Sepulturan muut jäsenet olisivat päässeet suurempaan ääneen ja vastakkainasettelua olisi ollut enemmän. Max on pohjimmiltaan nöyrä ja hyvin perhekeskeinen kaveri, jolle musiikki on asia, mikä pitää hänet hengissä. Vaikka teksti on välillä lentävää ja harhailevaa, niin kyllä kirjaa voi suositella kaikille faneile. Olkoon se myös kunnioitus Sepulturaa, Soulflyta sekä Max Cavaleraan kohtaan.

Juha Karvonen

Exit mobile version