Runolliseksi coreksi tituleerattu Marto päättää pääsiäisajan hiljaisen viikon julkaisemalla Nihil -singlen, joka toimii itsenäisenä julkaisuna joulukuussa ilmestyneen Sine Nomine -EP:n ja tulevan albumin välillä. Murskaava kappale säilyttää Martolle luonteenomaisen tinkimättömyyden, mutta hidastaa tempoaan ollen ajoittain kuin Kotiteollisuuden äkäinen pikkuserkku.
Tuotteliaan yhtyeen pääsiäissingle sisältää myös toisen uuden kappaleen nimeltä Kaos. Kyseessä on tyly ja napakka herätys hieman seesteisemmän Nihilin jälkeen.
Marto perustettiin viime vuonna kokeneiden muusikoiden intohimosta tuottaa äärimmäistä musiikkia laadukkaasti. Yhteissoittoa bändi on ehtinyt hioa jo ennen Marton syntymää, sillä neljä sen viidestä jäsenestä musisoi saksalaiselle Lifeforce Recordsille levyttävässä Atlases -yhtyeessä.Marto on lyhyestä taipaleestaan huolimatta ehtinyt saada uteliaan innostuneen vastaanoton myös Suomen ulkopuolella.
Marton musiikin julkaisusta vastaa Rockhopper Music.