Hyvinkääläinen sinfonista metallia soittava Lost in Grey julkaisi odotetun kakkosalbuminsa ”The Waste Land” tammikuun alkupuoliskolla. Vuonna 2013 perustettu yhtye ei turhaan laakereillaan levännyt, sillä debyytti ”The Grey Realms” ilmestyi vajaat kaksi vuotta takaperin.
”The Grey Realms” sisälsi mahtipontista, teatraalista ja parhaimmillaan hienosti toimivaa sinfonista metallia. Sekaan mahtui myös pientä harhailua, mutta bändin potentiaali tuli selvästi esiin ja levy oli debyytiksi hyvä. Oli mielenkiintoista perehtyä tähän albumiin ja nähdä, mitä nyt on saatu aikaan.
Albumin potkaisee käyntiin kolme ja puoliminuuttinen nimibiisi, joka herättää takuulla kuulijan mielenkiinnon. Radiosoittoon sopivasta pituudestaan huolimatta sävellys on monipuolinen sekä tarttuva ja hoitaa avausbiisin roolin hyvin nousten levyn parhaimmistoon. Toisena kuultava ”Expectations” katkaisee yllättäen nousukiidon yhtä nopeasti kuin se alkoi. Kappale on sisältöönsä nähden ylipitkä ja se jää lopulta levyn heikoimmaksi suoritukseksi.
Pieni kauneusvirhe kuitataan saman tien, kun tunnelmallinen ”Unohdukseen Katoaa” ja sitä seuraava, korvamatovaroituksen kera lähestyttävä ”1992” palauttavat kurssin oikeaan suuntaan. Molemmat sävellykset on varustettu melkoisella laulumelodioiden ja kuoro-osuuksien ilotulituksella.
Loppupuolelta erityisen hyvin mieleen jää ”Wolves Among Menin” hieno teatraalinen spektaakkelimaisuus, jossa vokalistit pääsevät kunnolla esiin. Mainituksi ansaitsee tulla myös reilut 12 minuuttia kestävä päätöskappale ”Drifting The Universe”. Komeasti onnistunut sävellys pysyy kasassa koko pituutensa ja se nousee hienojen kuoro-osuuksien saattelemana ansaitusti äsken mainittujen kera levyn kärkipäähän.
Biisit ovat pääasiassa pitkiä ja joku voi kokea tämän haastavaksi. Myös keskittymistä vaativa materiaalin monipuolisuus voi häiritä, sillä nämä kappaleet tarvitsevat aikaa ja useita kuuntelukertoja avautuakseen kaikilta osin. Sinfonisen metallin maailmassa sorrutaan liian usein siihen, että levyjen äänimaailma ammutaan tukkoon massiivisilla sovituksilla. Tässä tapauksessa tuo sudenkuoppa on vältetty mainiosti ja tuotantopuoli on onnistunut. Missään kohtaa ei tule vastaan sellaista ahdistavaa ähkytilaa, jossa materiaali ei hengittäisi ja joka suolaisi lopputulosta.
Kokonaisuutena ”The Waste Land” on kehittyneempi, valmiimpi ja ennen kaikkea ehyempi kuin edeltäjänsä. Kaksi vuotta sitten osattiin jo tehdä hyviä biisejä, mutta oppirahoja oli maksamatta ja seassa oli pari hutia. Tällä albumilla Lost in Grey on ottanut suuria harppauksia eteenpäin ja erityisesti materiaalin tasaisuus vakuuttaa. Jos kehitys jatkuu tällaisena, voi vain kuvitella millainen seuraavasta levystä tulee.
8/10
Miika Manninen
1.The Waste Land
2.Expectations
3.Unohdukseen Katoaa
4.1992
5.Far Beyond And Further
6.Wolves Among Men
7.Prelude For Emptiness
8.Drifting In The Universe
