Litteäksi rokattu maapallo – haastattelussa Flat Earth
Metalliluolan toimitus
LITTEÄKSI ROKATTU MAAPALLO – HAASTATTELUSSA FLAT EARTH
Suomalaiselle raskaan musiikin kentälle on syntynyt uusi superkokoonpano, Flat Earth.
Suuret muutosten tuulet puhalsivat viime vuonna kahden kotimaisen, kansainvälisestikin menestyneen metalliyhtyeen leirissä. Love-metallin viestinviejä, HIM, ilmoitti Ville Valon johdolla bändin tulleen pitkän tiensä päähän, kun toisaalla Amorphiksessa 17 vuotta basistin tonttia hoitanut Niclas Etelävuori sai tarpeekseen yhtyeensä managementista. Niclas ei kuitenkaan jäänyt laakereilleen lepäilemään lähtönsä jälkeen, sillä olihan pöytälaatikkoon kertynyt nippu lupaavia biisi-aihioita vailla loppusilausta. Pitkän uran ja sen aikana luotujen kontaktien ansiosta lopun rytmiryhmän kasaaminen ei tuottanut Niclakselle ongelmia ja samaan kelkkaan saatiinkin nopealla aikataululla houkuteltua vanhat HIM-tutut Mikko ”Linde” Lindström (kitara) sekä Mika ”Kaasu” Karppinen (rummut). Suurimmaksi haasteeksi osoittautuikin laulajan paikan täyttäminen, kun laajasta kanditaattilistasta ei löytynyt tarpeeksi persoonallista ääntä nivomaan pakettia yhteen.
Vokalistihakua oltiinkin jo laajentamassa yli merten, kunnes kohtalon odottamaton sormi puuttui peliin.
– Olivat ilmeisen syvissä vesissä kahlailleet menemään, kunnes meidän yhteinen tuttu Silke Yli-Sirniö oli laittanut mun Polanski -bändin musiikkia kavereille kuunteluun. Yks maanantai-ilta mun puhelin soi ja Silke kysy oonko valmis rock-tähdeksi. Vastasin, että tietysti. Silke kertoi nopeasti että ketä, mitä, miksi ja sanoi, että paikka on mun jos vaan haluan sen. Sovittiin treffit seuraavalle illalle kundien kanssa ja rakastuttiin, muistelee Flat Earthin laulajaksi kiinnitetty Anttoni Pikkarainen kuluvan vuoden helmikuussa.
Mikkelistä lähtöisin oleva, nykyisin Helsingissä majapaikkaansa pitävä 33 -vuotias Anttoni Pikkarainen on syntynyt rokkariksi. 90-luvun alun massiivinen grunge-aalto pyyhkäisi nuorukaisen yli, vei mukanaan eikä paluuta entiseen ollut. Kitara etsiytyi Anttonin käsiin ala-aste aikoina Nirvanan innoittamana ja tulevaisuuden suunta oli sitä myöten selvä.
– Kitaraa oli pakko oppia soittamaan siinä kymmenen vuoden hujakoilla. Siitä tulikin mun paras ystävä muutamaks vuodeks, kunnes kunnianhimo lannisti mut täysin. Kesti teini-ikään asti ennen kuin koin tarvetta kaivaa soittimen takasin esiin ja tajusin ettei mun tarvii soittaa muiden kappaleita, vaan omaksi iloksi tehdä omia. Laulamista kitaran kanssa kammoksuin pitkään kunnes tajusin että vaikka kaveripiirissä olikin todella taitavia kitaristeja, ei oikein kukaan heistä kuitenkaan laulanut.
– Bänditoiminta vakavoitui omassa päässä täysi-ikäisenä Helsinkiin muuttaessa. Yliopistot jäi kesken kolmeen kertaan, tilalle tuli aina ravintolahommat, joiden siivittämänä sain keskittyä täysin Polanski bändiini. Kehittyi pahalaatuinen tarve purkaa omia ajatuksia ja nuoren mielen pahaa oloa omiin kappaleisiin, ja sillä tiellä olen onneksi edelleen.
Siirtymistä pienemmistä bändikuvioista kokeneiden kehäkettujen rinnalle Anttoni kuvaa ”jäätäväksi flaksiksi”, kunniaksi sekä oppimismahdollisuudeksi, jota ei voinut jättää käyttämättä. Kun henkilökemiatkin sattuivat pelaamaan yhteen saumattomasti jo alusta lähtien, voidaan puhua taivaassa solmitusta liitosta.
– Ensimmäinen ajatus oli tietty, et miten mä tän nyt klaaraan. Mulla oli yks ilta aikaa analysoida tätä aika epätodellista asetelmaa. Yritin lähestyä koko asiaa aika pessimistisesti, olettaen että tässä on nyt joku väärinkäsityksen siemen mahdollisesti jonkun kainalossa. Toisaalta jos he oikeesti mut haluaa mukaan, niin täytyyhän sen olla hyvästä syystä. Ekojen demojen kuulemisen jälkeen ei taaksepäin tarvinnu enää vilkuilla. En ajatellu mitään muuta kuin tekojen puhuvan puolestaan, joten kirjotin niin paljon kuin mulle vaan annettiin materiaalia ja purkitin lauluja Niclaksen kotistudiolla aina kun mulla oli hetkikin ylimäärästä aikaa. Päätin yrittää omaksua kollektiivisesti aika rauhallisen roolin, jotta voisin oppia näiltä mestareilta mahdollisimman paljon. Kaikki mitä ja miten me tehdään on mulle aikalailla uutta, joten yritän aluksi vaan pitää suuni kiinni niin paljon kuin mahdollista ja keskittyä kuuntelemaan.
Hypätään ajassa kahdeksan kuukautta eteenpäin. Yhtyeellä on jo allaan kolme julkaistua biisiä, festivaalivedot Ilosaarirockissa ja Qstockissa sekä keväällä äänitetty debyytti-pitkäsoitto, joka tottelee nimeä None For One.
– Jos ennen kesähärdellejä luulin mitä kiireisenä oleminen tarkoittaa, niin olin pahasti väärässä! Palloilu kahden bändin välillä ja perhe-elämä yhdistettynä baarimikon epäsäännölliseen työrytmiin tekee elämästä välillä suhteellisen haastavaa, naureskelee Anttoni levyn julkaisun kynnyksellä lokakuun lopulla.
Kiireistä ja stressistä huolimatta laulaja huokuu tyytyväisyyden tunnetta. Uuden kokoonpanon sisällä vallitsee harmonia ja bändin asiat etenevät hurjaa vauhtia eteenpäin. Uskoa tulevaan luo myös koko miehistön mielestä onnistunut ensilevytys, jolla kuuluu jokaisen jäsenen sävelkynän jälki.
– Levyä lähdettiin tekemään ilman ulkopuolisia vaikutteita. Se oli meille sen verran jännittävää ja innostavaa nähdä että miltä me kuulostetaan yhdessä, ettei me alettu miettimään sen enempää et mistä nää vaikutteet nyt oikein kumpuaa. Kavereilla on niin pitkät urat takana, että eiköhän ne ilmeisimmät vaikutteet oo pitkälti kaikkien tiedossa. Mutta juuri sen takia oli ratkaisevaa antaa meidän kuulostaa mahdollisimman meiltä. Tähän kun yhdistetään Hiilen (Hiilesmaa, äänittäjä-tuottaja) tassun jälki niin onhan se selvä, että tutuilta asioilta soundillisesti ei voida välttyä vaikka kuinka yritettäisi kaartaa mahdollisimman kaukaa.
– Jälkikäteen en osaa oikein vieläkään sanoa mitä vaikutteita sieltä levyltä voi kuulla. Biisimateriaali käy sen verran leveälti, että on mahdotonta antaa tyhjentäviä vastauksia. Aika moni on tullu sanomaan että vanha Kyyria sieltä paistaa läpi, mutta ihmekkös se kun ”Nicu” ja ”Kaasu” kerkesi kahdeksan vuotta opetella kimpassa veivaamista kun Kyyria aikoinaan perustettiin.
Marraskuun 9.päivä julkaistavaa levyä seuraa kattava kotimaan kiertue, jonka jälkeen Flat Earth aikoo panostaa ulkomaan markkinoille joka sektorilla. Keskusteluja on jo käyty yhteiskiertueista nimekkäiden bändien kanssa, mutta niiden status on edelleen puheiden tasolla.
– Nyt kun Suomen keikat on vihdoin myös julkistettu, on meidän katseet ja toiveet Euroopan markkinoilla. Miksei myös muiden mantereiden, mutta vasta levyn vastaanotto kertoo meille miten asiat tulee lopulta menemään alkuvuoden puolesta. Mulle tässä on henkilökohtaisesti niin paljon nieleskeltävää, etten järin paljoa stressaa tulevista näkymistä vaan yritän tällä hetkellä nauttia hetkestä täysin ja pitää kitaraa lähellä nyt kun suoni tuntuu auenneen oikein kunnolla.
