Site icon Metalliluola

Kosminen stoner doom trio DÖ julkaisee kolmen kappaleen mittaisen “Black Hole Mass” EP:n

Tiedote 28.10.2020

Kosminen stoner doom trio julkaisee kolmen kappaleen mittaisen “Black Hole Mass” -nimisen EP:n marraskuun 13. päivä.

”Digitaalisessa muodossa universumia ravisteleva rituaaliteemainen julkaisu on ensimmäinen uudistuneella kokoonpanolla ja raakaa murjomista sekä kepeämpää leijuttelua yhdistelevä julkaisu symboloikin orkesterin uudelleensyntymää.”

Korostaakseen uudistumista kuolokultin johtajat ovat päättäneet jättää maalliset nimensä ja tästä lähtien heidät tunnetaan nimillä J’andrömeda (aiemmin Deaf Hank), Teröid (aiemmin Tarbuck), Kristös (aiemmin Joe E. Deliverance).

”Kultti on kuollut! Kauan eläköön kultti!”

Yhtye kommentoi:

“Black Hole Mass -EP:n kappaleiden tekeminen oli meille eräänlainen siirtymäriitti aivan uudelle tajunnan tasolle. Erityisesti Teröidin soitto- ja sävellystyyli sekä efekteillä leikittely toivat heti tekemiseen ihan uudenlaista vibaa, joka vie meitä tulevaisuudessa kohti paikoin jopa eksperimentaalista ilmaisua. Kosmoksen voimat ohjaavat meitä nyt vahvemmin kuin koskaan ennen!”

EP on omistettu tämän vuoden Nobelin fysiikanpalkinnon voittajille, jotka ovat ratkoneet mystisten mustien aukkojen arvoituksia.

Black Hole Mass

1. Gravity Sacrifice (07:04)
2. Plasma Psalm (05:07)
3. Radiation Blessing (10:34)

Kokoonpano:

Julkaisut:

Portaali sivustoille:

http://astraldeathcult.com/


Kuva ja lähde: DÖ

Exit mobile version