Site icon Metalliluola

Kompost – Pallor Mortis (2021)

Jahas, nyt on ilmeisesti kuunneltu antaumuksella Cannibal Corpsea sekä Dying Fetusta. Sen verran selvästi soivat vaikutteet Kokkolasta kotoisin olevan Kompostin debyytillä. Eikä siinä mitään, sillä nykyaikana kun lähes kaikki on jo kuultu, on voittaja se, joka osaa kasata vanhoista palasista parhaan kokonaisuuden. Entä onko ”Pallor Mortis”:ista haastamaan genren kärkeä? Tämä selviää seuraavaksi.

Jos oli vielä epäselvää, niin homman nimi on death metal, tarkemmin sanottuna sekoitus vanhaa koulukuntaa sekä modernimpaa rymistelyä. Vuodesta 2007 kasassa ollut yhtye on kerännyt taakseen useita vuosia ja kilometrejä, mikä näkyy ja eritoten kuuluu soitossa sekä soundeissa. Tämän ansiosta levy rullaa mukavasti eteenpäin.

”Pallor Mortis” on myös onistuttu pitämään mukavan tiiviinä, 12 kappaletta puoleen tuntiin takaa sen, ettei levy pahemmin puuduta. Valitettavasti huippuhetket loistavat poissaolollaan eli riffit, jotka saavat kroppaa liikkeelle myös kotioloissa. Edellä mainitusta puutteesta johtuen myös kappaleet kuulostavat turhan paljon toisiltaan eli vaihtelua olisi saanut olla enemmän. Toivottavasti näihin seikkoihin puututaan ennen kuin seuraavaa albumia kasataan.

Vastaus alun kysymykseen on siis ei. Tällä ei siitä huolimatta ole väliä, sillä levyä kuuntelee mukavasti kerran jos toisen. Ja elävänä bändi luultavasti toimii kuin se kuuluisa nyrkki silmässä.

7/10

Marko Klingberg

1. 112
2. Vainoharhakuva
3. Veritöiden Toinen Motiivi
4. Hehku
5. Vastareaktio
6. Tuomio
7. Ei Edellytystä
8. Rakentava Dialogi
9. Salaliitoteoria
10.Rangaistuksellinen Välilyönti
11.Valon Säteet
12.Hypoksia

Exit mobile version